keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Käsittämätöntä itsehillintää

Olen hyvin hämmästynyt siitä, mitä mulle on tapahtunut ja vielä näin nopeasti yllättäen. Nimittäin olin tänään ystävän kanssa kiipeilemässä Flowparkissa melkein kolme tuntia ja sen jälkeen oli ohjelmassa kauppareissu. En ehtinyt syömään ennen kiipeilysessiota kuin yhden keitetyn kananmunan (ja senkin seisaaltaan, hehe) ja voitte kuvitella, kuinka nälkä mulla oli tuon fyysisen ponnistelun jälkeen. Siitä sitten ruokakauppaan, jossa yleensä vastaavassa tilanteessa olisi tullut rohmuttua ostoskärry täyteen kaikkea lihottavaa. Vielä viime viikolla mä olisin ostanut kaikkea jäätelöstä suklaaseen ja vetänyt niistä autossa noin puolet ennen ensimmäistäkään liikennevaloa. Mutta nyt mä tein vain järkeviä ostoksia ja jaksoin myös kiinnittää huomiota ravintosisältöihin, vaikka vatsa heitti kuperkeikkaa ja murisi kiukkuisesti. Mua melkein jo pyörrytti se nälkä, joten nappasin hyllystä pienen pussillisen kuivalihaa ja mussuttelin sitä sitten autossa. Aikamoinen suunnanvaihto: maitosuklaasta kuivalihaan. Tiedä sitten, onko sekään niin karppisoveliasta ruokaa, mutta ainakin siinä oli paljon proteiinia ja rasvaa sekä vain vähän hiilihydraattia. Mun mieskin on ihan ihmeissään ja juuri tuossa äsken sanoi, että "on sulla kyllä rautainen itsekuri". Siis naiselle, jolla ei vielä viime viikolla ollut itsekuria ollenkaan. Korostaisin vielä myös sitä, etten edes harkinnut piipahtamista Subwaylle, vaikka sellainenkin löytyy samasta mestasta ruokakaupan kanssa. Oho! Tai tarkemmin: Oho x 1 000 000!

Alla vielä kuvia noista kiipeilypuitteista, aikamoisia ratoja kyllä. Olen aika ylpeä siitä, että kunto kesti helpot ja keskivaikeat radat hyvin (sen sijaan vaikea oli kyllä liikaa, se oli IHAN kamalaa). Kuvat ovat Flowparkin sivuilta.


1 kommentti:

  1. Hienoa ettet langennut herkkuihin. Mulle kävi myös just noin kun ryhdyin katselemaan hiilareita sillä silmällä. Nykyään katselen vaan karkki ym muut herkkuhyllyt, että jaa, tuollaisiakin olisi, ei edes tee mieli.

    Flowpark näyttää just mun paikalta, täytyykin googlailla lisää tietoa :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)