5:2 dieetti eli fast dieting

Dieettituristi tässä moi! Olen oikein klassinen laihduttajatapaus, sillä kaikkea on kokeiltu ja kroppaa kammottu jo vuosikausia. Silti kilot on ja pysyy. Mutta nyt mä onnistun. Kyl, kyl!

Tyypillisestihän laihduttaminen aloitetaan maanantaina, mutta mä aloitin sen nyt kunnolla eilen eli keskiviikkona. Hyvä olla vähän vastarannan kiiski ;) Aloin pureutumaan ylikiloihin 5:2 -dieetillä, jossa siis syödään kahtena päivässä viikossa vain 500 kaloria ja muina päivinä jotakuinkin normaalisti. Tätähän ei suositella, jos on jotain ahmimistaipumusta. Eli sinänsä aika villiä, että mä päätin koittaa. Älkää tuomitko kuitenkaan, nyt on hyvä fiilis ja flow.

Eilinen oli eka kitumispäivä, eli tosi vähillä kaloreilla mentiin koko päivä. Salipäivän siirsin suosiolla tähän päivään, koska arvelin, ettei nälkäisenä siitä olisi tullut mitään. Ei edes tehnyt tiukkaa, vaikka nälkä kyllä vaivasi. Mutta voi pojat sitä onnistumisen fiilistä, kun päivän aikana kului juuri sallittu määrä kaloreita eikä se edes ollut mitenkään liian vaikeaa.

Ainoa ongelma tässä on, etten halua tehdä tästä mitään numeroa. Ja se nyt väkisinkin herättää vähän huomiota, kun nakertaa lounaalla vain jotain omenaa tms. Mä en haluaisi profiloitua esim. työkavereiden silmissä siksi muijaksi, joka aina kituuttaa ja aina vaan farkut puristaa. Ajattelin laihtua tässä hissukseen, ihan itsekseni. Ja tietty teidän kanssa :)

Painonpudotusrintamallakin kuuluu hyvää

Vaikka täysipainoinen Dukan-dieettailu on ollut jotenkin vaikeaa toteuttaa, olen syönyt viime aikoina kuin järkevät ihmiset syövät. Siis sellaiset normaalit ja täysipainoiset aikuiset, jotka mahtuvat muihinkin kuin vaatekaupan isoimpiin rytkyihin. En ole tehnyt syömisistäni mitään numeroa tai laskenut hysteerisenä kaloreita, olen vain valinnut vähemmän hiilareita ja enemmän rehuja. Huolehtinut riittävästä proteiininsaannista ja tarpeeksi vähäisestä herkuttelusta. Vaakalukemat eivät ole romahtaneet mitenkään rytinällä (kuten tiedän käyvän, jos/kun saan itsestäni taas kunnolla irti ja ryhdyn 100 % dukanistiksi), mutta alaspäin on menty. Nyt painan 81 kg + jotain (tarkka lukema unohtui sitten aamupunnituksen, mutta jokunen sata grammaa siihen päälle).

Mieskin tuossa innostui tästä mun projektista. Tai ainahan hän on ollut vähän innostunut: kukapa nyt ei haluaisi vähän tiiviimpää vaimopakettia. Ei se sitä tietystikään toitota ääneen, mutta huomaan hänen nauttivan karisevista kiloista melkein yhtä paljon kuin mäkin. Ja mikäpä siinä nyt niin ihmeellistä edes olisi: hänhän aikoinaan rakastui muhun huomattavasti pienempänä. Niinpä ukkokulta tuossa lupaili (ja vielä itse ehdotti), että jos mä saan sen 20 kg pois, niin hän lupaa kasvattaa lihasmassaa 10 kg. Ha, molemmat voittaa! Mies saa timmin mimmin rinnalleen ja mä sopivasti bodatun äijänköräleen. Ei paha, ei ollenkaan. Sitten voinkin illat kuluttaa sivellen vauvaöljyä sen pumpatuille lihaksille, vai miten se nyt meni ;)

Mahtavaa iltaa kaikki lukijakullat. Itse vietän illan rasvaillessa eyerlinereita aina muistaessani ja toivoen, että silmien turvotus ja punotus alkaisi vähitellen laskea.

Alku se on tälläkin tarinalla

Olen viimeiset vuodet inhonnut itseäni ja tätä hyllyvää laardikasaa, jota vartaloksikin sanotaan. Aina välillä melkein unohdan kammottavan peilikuvani, kunnes joku asia tai ihminen palauttaa minut maanpinnalle. Tänään se oli naapuruston mies, joka totesi, että "ai teille onkin vissiin tulossa pikkusisko tai -veli tuolle teidän lapselle". Joo, ei ole, ihan puhdasta läskiähän tämä. Kun vastasin kieltävästi, hän kysyi, "ai ootko sä vielä pullukka tuon takia" ja osoitti vierellä kävellyttä taaperoani. Ihmeen kaupalla selvisin tuosta tilanteesta enkä murtunut siihen paikkaan. Kotona tuli kyllä itkettyä senkin edestä. Hemmetin k*sipää. Vielä minä tuolle idiootille näytän, prkle sentään.

Se, miten musta tuli tällainen, on arvoitus. Teini-iässä olin upea, tosi hoikka ja käänsin päitä. Sitten rakastuin. Olin vieläkin upea, mutta ruoka alkoi maistumaan. Jotenkin sitä läskiä tuli kerättyä tasaisesti joka vuosi. Aloin inhota vartaloani, mutten silti saanut syömistä hallintaan. Paisuin vain paisumistani. Pari vuotta sitten sain ison parisuhdekriisin aikaiseksi aiheesta, kun mieheni huomautti kiloista. Meinasin lähteä vetämään koko suhteesta, vaikka oikeassahan hän oli (eikä edes sanonut kovin pahasti). Se sai kuitenkin aikaiseksi sen, että aloin syödä häneltä salassa. Aina, kun mies lähti jonnekin iltarientoon tai muualle, hamstrasin minä kaikkea kiellettyä ja vedin sitä pahaan oloon asti. Jonkinsortin käänteinen syömishäiriö vissiin.

Olen kovasti herkkujen perään ja pidän kaikesta rasvaisesta. Kiloistani en siis voi syyttää ketään muuta, kuin itseäni ja omia mielitekojani.

Eipä sillä, liikunkin kyllä ahkerasti. Päivittäin teen 30-60 minuutin kävleylenkin, lisäksi käyn salilla 1-2 kertaa viikossa, pelaan kerran viikossa (laiskasti) lentopalloa 1,5 h ja toisinaan käyn jollain ryhmäliikuntatunnillakin.

Tämän päivän liikuntasaldo ennen ja jälkeen tuon yhden idiootin kommenttia:
45 minuuttia kuntosalilla (tästä tosin enemmistö kuntopyöräilyä ja crosstrainailua)
30 minuuttia hidastahtia kävelyä taaperon kanssa ulkona
(tässä välissä se ääliö tuli huomauttelemaan mun vatsasta ja sai aikaiseksi sisuuntumisen)
15 minuuttia crosstrainailua
20 minuuttia hölkkä- + kävely-yhdistelmää