Kerran lihava, aina lihava?

Otsikosta voitte päätellä, että ihan nappiin ei tämän daamin ruokaremontti ole mennyt. Omat ylikilot ahdistavat entistä enemmän ja ovat läsnä elämässä ihan kaikkialla. Pari viikkoa sitten olin esimerkiksi viettämässä mökkiviikonloppua naisporukalla, joista osan tunsin ja osaa en. Hävetti välillä hakea ruokaa, kun pohdin, päivitteleekö joku mielessään, että "taasko se syö" ja saunassa vertailin omaa kroppaa muiden kroppaan. Juhannuksena taas oltiin kyläilemässä miehen perheen luona, siellä yritin piiloutua säkkimäisiin vaatteisiin ja vältellä kaikenlaisia aihetta sivuavia keskusteluja.

Herääkin kysymys, että kun tämä asia on mulle näin suuri ja koska mä kerran inhoan tätä vartaloani, niin miksi en saa itsestäni sen vertaa irti, että sulattaisin nämä ylikilot? Voi kunpa tietäisin vastauksen.

Yritän olla suuremmin ääneen tätä asiaa päivittelemättä, koska en halua, että mun lapset perivät saman itsetunto-ongelman. Välillä jopa juttelen tyttärelle, että "näytänpäs mä tänään hyvältä" tai että "olen just sopiva tällaisena". Vaikka todellisuudessa mietin ihan muita juttuja. Olen myös sitä mieltä, että oman miehen kuullen ei ole hyvä dissata omaa kroppaa. Tokihan se näkee, millainen tuhti daami mä olen ja tietysti se tietää, etten tykkää kropastani yhtään. Mutta jos edes piirun verran saisi säilytettyä seksikkyyttä sillä, ettei ruoski itseään maahan liikakilojen takia.

Musta tuntuu, että mitä enemmän mä yritän laihduttaa, sitä vääriintyneemmäksi mun suhtautuminen ruokaan ja herkkuihin menee. Suurimmat ylilyönnit, eli salaa ahmimiset, ovat yleensä juuri tapahtuneet mun noudattaessa jotain ruokavaliota. Että jos syö salaa, ei liho.

Jostain luin, että olisi hyvä opetella sellaista sallivampaa herkuttelua. Että antaisi itselleen luvan syödä jotain hyvää toisten läsnäollessa. Tällä hetkellä mua ihan totisesti hävettää mussuttaa yhtään mitään esimerkiksi duunikavereiden nähdessä. Luultavasti enemmistö ei sen kummemmin mun syömisiä mieti, mutta itselle se on iso peikko.

Joskus olen jopa miettinyt, pitäisikö mun käydä jollekin psykologille juttelemassa tästä. Että saisi jotain ajatuksia siihen, miksi mä suhtaudun ruokaan näin kummallisesti ja inhoan jokaista ylikiloa. Mutta jotenkin sekin tuntuu liioittelulta. Toiset kärsivät tyyliin työuupumuksesta tai niiden mies on ottanut ja jättänyt, läheisiä kuollut tai talo palanut - mä vaan syön liikaa, vatsa hölskyy ja housuista tursuaa sellainen ei kovin viehkeä pelastusrengas vyötärölle. Ehkäpä nyt kuitenkin vain yritän jotenkin omatoimisesti avata näitä lukkoja ja toivoa, että siinä samalla teen parempia ratkaisuja sen suhteen, mitä työnnän suustani alas. Ehkä se näkyy joskus vaa'allakin miinuslukemina.

Anteeksi siis radiohiljaisuus. On ollut pientä motivaatio-ongelmaa kirjoitella tänne, kun puntarilla ei ole ollut myönteisiä muutoksia ja muutenkin vähän hailakka fiilis. Yritän ryhdistäytyä! :)

Mässyttämällä saa vain vatsakipuja

Viime viikonloppuna vierailimme kaksissa juhlissa, vietimme yön kylpylähotellissa ja söimme vähän mitä sattuu. Juhlissa piti tietty syödä posket pullollaan herkkuja ja ruoka-ajat olivat itsellä vähintäänkin epäsäännölliset. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin ihan jäätäviin mahakipuihin. Ajattelin, että nytkö iski vatsatauti ja ounounounou! Niiden kanssa kärvistellessä hiipi mieleen, että tällä SAATTAA olla jotain tekemistä syömisten kanssa.

Nyt eletään tiistaita ja olen taas syönyt vähähiilihydraattivoittoisesti. Ei voi kutsua karppaamiseksi, koska en pelaa rasvan kanssa kauheasti ja hiilareitakin saattaa mennä päivässä enemmän kuin "laki" sallii. Mutta siis tällaista tervettä syömistä. Eikä ole enää sattunut mahaa.

Työkaverin muuten innostin Dukan-dieetille. Nyt se on vetänyt tiukkaa hyökkäyslinjaa uskomattomat 10 päivää. Ehkä saan itsestäni taas kunnolla irti, jos hän laihtuu merkittävästi ;) Jos en, niin jatkan tällä hiilareiden vähentämisellä.

Geelikynsien tuunausta

Itse tehdyissä geelikynsissä on se jännä juttu, että jos ne alkavat näyttämään jotenkin hassuilta tai kupruilemaan reunoilta, ei voi mennä itkemään kynsiteknikon oven taakse. Ekat omat tekeleeni kestivät todella hyvin, mutta nämä toiset eivät, koska multa oli geelikynsien alle laitettava Primer päässyt loppumaan melkein kokonaan. Pari kynsijatketta eli tippiä lähti siis irti oikeasta kädestä ja sehän näyttää melkoisen törkeältä, jos muissa on siisti ranskalainen manikyyri. Joten tämä näppärä emäntä lakkasi kaikki turkoosilla ja ripotteli päälle niin paljon glitterjauhetta, että olo tuntuu suorastaan keijumaiselta. Doddi, eikä kukaan huomaa, että osassa kynsistä on jatkeet ja osassa ei :D

Mun ruokaremonttia koetellaan todenteolla viikonloppuna, kun saan olla päivän ihan itsekseni. Silloin mä yleensä sorrun syömään typeryyksiä. Mutta nyt aion olla vahva. Olen jopa pohtinut, josko pyhittäisin päivän muunlaiselle itseni hemmottelulle. Hieronnan olenkin jo varannut, ehkä sitä ennen voisi harrastaa jotain liikuntaa ja jos hieronnan jälkeen jaksaa, saattaisi pieni kaupunkifiilistely kaupoissa tehdä gutaa :)

Lupaus uudelle vuodelle

Tänä vuonna minä OTAN itseäni niskasta kiinni, alan laihduttaa järjestelmällisesti ja näytän ihan mielettömältä beibeltä mun kolmekymppissynttäreillä toukokuussa. Asetin varsin massiivisen tavoitteenkin itselleni: painan touko-/kesäkuussa noin 70 kg.

Jaa, mitenkä tämän uhoni sitten toteutan? Tiedän, että ketokarppaamalla kiloja karisisi verrattain helposti, mutta itsekuri ei ole riittänyt siihen tällä hetkellä. Olen aina tovin jaksanut noudattaa karppioppeja, mutta sitten olen alkanut lipsumaan. Sillä tavalla kun ei liiemmin laihdu, jos vetää runsasproteiinista, -rasvaista JA -hiilihydraattista ruokaa. ;)

Bodycampin ohjeitakin yritin noudattaa. Ohjeet olivat tosi hyvät ja selkeät (erityisesti ruokavalio-ohjeet, saliohjeissa oli vähän selvittelemistä liikkeissä). En kuitenkaan onnistunut, koska en saanut itse itsestäni tarpeeksi irti. Tarvitsen ympärilleni muitakin samassa suossa rämpiviä, aktiivista keskustelua, motivointia, ohjeita, uusia ideoita...

Niinpä viimeisenä oljenkortenani ilmoittauduin mukaan Fitfarmin Superdieettiin. Oikeastaan kaikki lähti mun tutusta, joka onnistui Jutan ohjeiden avulla laihduttamaan 25 kg puolessa vuodessa. Tiukka puristus se kyllä oli, mutta perässä tullaan. Joskus vuosia sitten rekisteröidyin mukaan Jutan ilmaiseen Go fat Go -palveluun, josta en kyllä rehellisesti sanottuna liiemmin välittänyt. Se oli kovin sekavaa touhua eikä mulla kyllä ollut motivaatiotakaan tarpeeksi (eikä näin jälkeenpäin ajateltuna edes liiemmin liikakiloja). Nyt maksoin 49 e tästä 6 viikon tsemppauksesta ja ohjeistuksesta. Toivottavasti kasassa on aktiivisesti kirjoitteleva porukka, sillä juuri sitä mä kaipaan.

Ihh, jännittää. Homma alkaa 7.1.2013.

Jännitysnäytelmä: jääkö mässäily päälle?

Ihan mitään kakkublogia tästä mun blogista ei tule, tämmöiset kun eivät oikein sovi sellaisen tyypin ruokavalioon, joka tahtoisi tiivistyä timmiksi.

Tänäänhän vietetään kaikkien ihanien isien päivää. Ja siksi meikäläinenkin on tänään noussut kukonlaulun aikaan väsäämään kakkua. Meinasi tosin pari ärräpäätä siinä päästä, koska A) vauva kiljui koko yön enkä saanut nukkua, B) esikoinen kiljui kerran yöllä enkä saanut nukkua, C) mies ei herännyt niihin vaan sai nukkua, D) mun piti kuitenkin nousta aamulla, koska on isäinpäivä ja E) vauva pisti vähän haasteita kehiin, kun yritin leipoa kakkua ja jätkä huusi kurkku suorana koko sen ajan. Eli ei ollut ihan mikään Strömsö-olo. Mut joo, sainpa tehtyä tuon kuvan tekeleen, joka ainakin etäisesti muistuttaa kiivi-mango-toffee-kakkua.

Nyt vain jännityksellä odotan, jääkö tämä mässääminen taas päälle. Mä kun tunnun olevan Joko/tai-ihminen, eli joko mässään ihan huolella joka päivä tai sitten syön järkevästi. Viime vuodet on tullut syötyä selkeästi liikaa ja vääriä juttuja, kun joka paikka hyllyy.

Eilen kävi liikunnan suhteen vähän ohraisesti. Piti mennä joraustunnille, mutta myöhästyin KAKSI minuuttia eikä sinne saa mennä enää tunnin alettua. Ja ihan hyvä niin tietty, kyllä muakin nyppisi, jos porukkaa rynnisi sinne kesken kaiken ja menisi askelkuviot hetkeksi sekaisin. Mutta kyrsi mua silti seistä siinä lasiseinän takana urpona, kun toiset veivaavat hiphopin tahtiin. Lihakset olivat vielä edellisen päivän tehotreenijumpasta niin hellinä, ettei ajatus kuntosalistakaan liiemmin ilahduttanut, jotenka suuntasin taas vain infrapunasaunaan. Sitä en tosin kertonut kotona lapsia kaitseelle miehelle :P

Ansaitsisin jälleen mitalin

Olin tänään aamupäivällä nautiskelemassa olostani keskustassa. Nälkä iski ja jotenkin puolihuolimattomasti osuin Subwayn kulmille. Ihan hetken harkitsin, olisiko mun ruokavaliossa varaa syödä yksi patonki. Olisin kyllä jättänyt keksin pois, samoin kuin sokerilimsan. Onneksi olin jokunen päivä aiemmin tsekannut huvikseni, että jo puolikkaassa tuommoisessa patongissa on yli 40 g hiilihydraattia (mä en syö edes päivässä sen vertaa enää, saati kerralla). Sitten päätinkin, että mäpäs menen sinne salaatille! Oho. Oho. Oho! Minä samassa tilassa Italian B.M.T. -aterioiden kanssa ja valitsen salaatin. Kerrassaan hämmentävää.

Tässä on kyllä ollut vähän enemmän mielihaluja kaikenmaailman moskaan. Ehkä karppausuutuudenviehätys on karissut sen verran, että jotkut "kielletyt" houkuttelevat himpun verran enemmän kuin esimerkiksi viime viikolla. Silti on hienoa huomata, että voi tehdä fiksun valinnan herkkuhimoista huolimatta. Näin jälkikäteen on entistä tyytyväisempi olo.

Kävin eilen vaa'alla ja se näytti joitain satoja grammoja plussaa. Tänään menin uusiksi ja nuo plussat olivat hävinneet. Raskaus alkaa nostaa lukemia toivottavasti vasta paljon myöhemmin, joskus puolivälin tienoilla. Vaikka tosin edellisestä aloin lihoa melkein saman tien (ainoastaan silloin en, kun oksetti niin, etten saanut syötyä).

Ostin kaksi paitaa samalla reissulla H&M:ltä. Sieltä sai -50 % alehinnoista pois, joten kahdelle pitkähihaiselle ja kivalle paidalle tuli yhteensä hintaa 6 e. Ovat sellaista pitkähelmaista sorttia, että menevät varmaan sitten ison vatsankin kanssa. Takkunen tosin heitti kommenttikentässä vastalauseen H&M:n kertakäyttökuteille. Itse pidän niistä(kin), koska ei ole varaa ostaa tyyriimpää ja kyllästyn aika nopeasti muutenkin. Olen myös saanut ihan kivasti noita myytyä netissä tai kirppareilla.

Käsittämätöntä itsehillintää

Olen hyvin hämmästynyt siitä, mitä mulle on tapahtunut ja vielä näin nopeasti yllättäen. Nimittäin olin tänään ystävän kanssa kiipeilemässä Flowparkissa melkein kolme tuntia ja sen jälkeen oli ohjelmassa kauppareissu. En ehtinyt syömään ennen kiipeilysessiota kuin yhden keitetyn kananmunan (ja senkin seisaaltaan, hehe) ja voitte kuvitella, kuinka nälkä mulla oli tuon fyysisen ponnistelun jälkeen. Siitä sitten ruokakauppaan, jossa yleensä vastaavassa tilanteessa olisi tullut rohmuttua ostoskärry täyteen kaikkea lihottavaa. Vielä viime viikolla mä olisin ostanut kaikkea jäätelöstä suklaaseen ja vetänyt niistä autossa noin puolet ennen ensimmäistäkään liikennevaloa. Mutta nyt mä tein vain järkeviä ostoksia ja jaksoin myös kiinnittää huomiota ravintosisältöihin, vaikka vatsa heitti kuperkeikkaa ja murisi kiukkuisesti. Mua melkein jo pyörrytti se nälkä, joten nappasin hyllystä pienen pussillisen kuivalihaa ja mussuttelin sitä sitten autossa. Aikamoinen suunnanvaihto: maitosuklaasta kuivalihaan. Tiedä sitten, onko sekään niin karppisoveliasta ruokaa, mutta ainakin siinä oli paljon proteiinia ja rasvaa sekä vain vähän hiilihydraattia. Mun mieskin on ihan ihmeissään ja juuri tuossa äsken sanoi, että "on sulla kyllä rautainen itsekuri". Siis naiselle, jolla ei vielä viime viikolla ollut itsekuria ollenkaan. Korostaisin vielä myös sitä, etten edes harkinnut piipahtamista Subwaylle, vaikka sellainenkin löytyy samasta mestasta ruokakaupan kanssa. Oho! Tai tarkemmin: Oho x 1 000 000!

Alla vielä kuvia noista kiipeilypuitteista, aikamoisia ratoja kyllä. Olen aika ylpeä siitä, että kunto kesti helpot ja keskivaikeat radat hyvin (sen sijaan vaikea oli kyllä liikaa, se oli IHAN kamalaa). Kuvat ovat Flowparkin sivuilta.