tiistai 2. elokuuta 2011

Ansaitsisin jälleen mitalin

Olin tänään aamupäivällä nautiskelemassa olostani keskustassa. Nälkä iski ja jotenkin puolihuolimattomasti osuin Subwayn kulmille. Ihan hetken harkitsin, olisiko mun ruokavaliossa varaa syödä yksi patonki. Olisin kyllä jättänyt keksin pois, samoin kuin sokerilimsan. Onneksi olin jokunen päivä aiemmin tsekannut huvikseni, että jo puolikkaassa tuommoisessa patongissa on yli 40 g hiilihydraattia (mä en syö edes päivässä sen vertaa enää, saati kerralla). Sitten päätinkin, että mäpäs menen sinne salaatille! Oho. Oho. Oho! Minä samassa tilassa Italian B.M.T. -aterioiden kanssa ja valitsen salaatin. Kerrassaan hämmentävää.

Tässä on kyllä ollut vähän enemmän mielihaluja kaikenmaailman moskaan. Ehkä karppausuutuudenviehätys on karissut sen verran, että jotkut "kielletyt" houkuttelevat himpun verran enemmän kuin esimerkiksi viime viikolla. Silti on hienoa huomata, että voi tehdä fiksun valinnan herkkuhimoista huolimatta. Näin jälkikäteen on entistä tyytyväisempi olo.

Kävin eilen vaa'alla ja se näytti joitain satoja grammoja plussaa. Tänään menin uusiksi ja nuo plussat olivat hävinneet. Raskaus alkaa nostaa lukemia toivottavasti vasta paljon myöhemmin, joskus puolivälin tienoilla. Vaikka tosin edellisestä aloin lihoa melkein saman tien (ainoastaan silloin en, kun oksetti niin, etten saanut syötyä).

Ostin kaksi paitaa samalla reissulla H&M:ltä. Sieltä sai -50 % alehinnoista pois, joten kahdelle pitkähihaiselle ja kivalle paidalle tuli yhteensä hintaa 6 e. Ovat sellaista pitkähelmaista sorttia, että menevät varmaan sitten ison vatsankin kanssa. Takkunen tosin heitti kommenttikentässä vastalauseen H&M:n kertakäyttökuteille. Itse pidän niistä(kin), koska ei ole varaa ostaa tyyriimpää ja kyllästyn aika nopeasti muutenkin. Olen myös saanut ihan kivasti noita myytyä netissä tai kirppareilla.

2 kommenttia:

  1. mäkin eilen ylitin itteni, kun amarillo-ravintolassa ollessa en ensinnäkään syönyt alkupaloiksi tarjottuja ilmaisia nachoja, vaan odotin kiltisti pääruokaa, joka oli sekin salaatti! :-D kaikkien niiden hampurilaisten ja pihvien sijasta valitsin salaatin, huh, ja hyvältä maistui! hyvä me ;-)

    joo, hm:n vaatteet ovat valitettavan kertakäyttöisiä, mutta ei vaan ole pätäkkää kummempaan :G kirpparit tosiaan ovat sitten hyvä keino päästä niistä eroon ja kierrättää!

    VastaaPoista
  2. Hieno suoritus sultakin Rinkeli! Vähänkö me ollaan vahvoja :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)