tiistai 2. heinäkuuta 2013

Nyt kyllä nolottaisi (jos nolottaisi)


Mä olen tällainen laihdutusturisti: testaan vähän tuota, sitten toista. Tiedän ihan hullusti eri ruokavalioista, terveellisestä syömisestä, diipadaapadaapa, mutta SILTI oon lihava. Tai ehkä just siksi. 

Eikä siitä tosiaan ole kauaa, kun suitsutin täällä alkaneeni noudattamaan Fast dieettiä, jossa 2 päivää viikosta elellään 500 kalorilla ja loput normisti. Jaksoin vähän aikaa, mutta en saanut toivottuja tuloksia tarpeeksi nopeasti, joten homma jäi hissukseen. En kyllä torppaa sitä kokonaan, mutta olin liian huoleton ja pikkuhiljaa homma kuivui kasaan. Dieettipäivää oli aina helppo siirtää ja sitten loppuviikosta tuli huomattua, että "hups, jäipäs toteuttamatta".

Nyt uusin ihastus on todellinen pikaihastus. Lueskelin eilen yhtä blogia aiheesta ja sen pohjalta päätin itsekin kokeilla. Katsotaan, katsotaan. Hain aihetta käsittelevän kirjan kirjastosta ja olen ehtinyt lukemaan siitä noin puolet. Olen oppinut, että homma alkaa vetämällä pelkkää proteiinia mun tapauksessa seitsemän päivää. Aika villiä.

Raportoin tuloksista, jääkää kanavalle ;D 

4 kommenttia:

  1. Voisit perustaa jonkun "Dieettu turisti" -blogin ja vetää ihan läskiks :D

    VastaaPoista
  2. voisit kirjoittaa sellasia arvosteluja eri dieeteistä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tulee väkisinkin arvosteltua, tosin ehkä ihan asiantuntijasta en käy, kun en ole yhtään dieettiä onnistunut noudattamaan tarpeeksi pitkään :O

      Poista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)