keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Sankari keittiössä


Jotenkin meidän koti tuntuu nielevän kaikki tarpeelliset tavarat jonnekin. Tällä kertaa oli kattilan kansi hukassa. Mutta katsokaas, kuinka kätevä emäntä musta kuoriutui! Hyvin toimii paistinpannunkin kera ;) (Tosin se paistinpannun poisottaminen ei sitten mennytkään ihan kuin Strömsössä, sillä siihen oli tiivistynyt ihan simona vettä ja kastelin suunnilleen koko keittiön).

Ja mitäpä ruokaremonttiin tulee, niin hyvin sujuu kuulkaas! Olen nyt pitänyt kaksi proteiinipäivää putkeen ja ajattelin vielä jatkaa kolme päivää lisää, sit taas vähän rehuja. Paino alkoi nimittäin uhkaavasti kipuamaan taas ylöspäin, lipsumisen vaara nousi ja mitä kaikkea, joten mennään nyt sitten tällä raaemmalla tahdilla. Mullehan se on helppoa, koska mä RRRRRAKASTAN lihaa, keitetyt kananmunat on huippuhyviä merisuolan kanssa ja tykkään mm. broilerin leikkeleistä. Rahkakin maistuu, kun sekoitan siihen rasvatonta jogurttia mausteeksi. Parasta on ehkä banaanijogurtti, vanilja- ja mansikka toimivat hyvinä kakkosina.

Nyt paistelen kalkkunafileitä pannulla. Kohta pääsen järsimään niitä ja kaveriksi ajattelin kipata raejuustoa. Toemii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)