Anteeksi, mutta ahterini on kraateri

Mä olen koukussa moniin tv-sarjoihin, joissa on häikäisevän hyvännäköisiä näyttelijöitä. Mm. Melrose Placen uudessa versiossa kaikki näyttelijät ovat ihan mallin mitoissa ja näyttävätkin kaikki huippumalleilta. Ja uskaltaisin väittää, että osa niistä on suunnilleen saman ikäisiä kuin mäkin (itse olen 28). Tuossa sarjassa naiset myös hengailevat usein asuntonsa uima-altaassa vähissä vaatteissa eikä kenelläkään ole selluliitista tietoakaan. Mut meitsillä on vähän eri meno: mun ahteri on röpelöinen kuin appelsiinin pinta! AUTS! Pääseeköhän siitä jotenkin eroon vai onko mut vain tuomittu elämään syömisten seurausten kanssa? Tosin väittäisin, että kun sitten aikanaan saan tästä elopainosta reippahasti kiloja pois, niin se selluliittikin näyttää paremmalta :D

Kuvassa yksi uuden Melrose Placen näyttelijöistä, Stephanie Jacobsen, (s.1980). Mielettömän kaunis, jos multa kysytään (ja vaikkei kysyttäisi) :) Kuva: http://vpqv.net.

Eilisistä esikoisen synttärikemuista jääneet herkut iskin pakkaseen, josta ajattelin tarjota niitä sitten jengillä, joka tulee aikanaan katsomaan vastasyntynyttä. Saatiin myös konvehteja, jotka lähetin miehen mukana hänen duunipaikalleen. Ei katsos kannata turhaan pitää kiusauksia kotona, ettei tule mässättyä lisää sellua tähän pyrstöön.

Huomenna en taida uskaltaa astua vaa'alle

Ihan noin alkuun kuva meikäläisestä nyt: onhan tuo pötsi kasvanut, kuten tietty pitääkin :) Sen äitiyspolisaarnan jälkeen olen syönyt äärimmäisen fiksusti, PAITSI tänään, jolloin juhlittiin meidän esikoisen synttäreitä ja olen porsastellut ihan aamusta asti. Pitihän sitä nääs leipomuksia maistaa, vaikkei siinä tietty mitään järkeä ollut. Onneksi täytekakku saatiin enimmäksi osaksi ahdattua vieraisiin: iskettiin vielä palakaupalla sitä viimeisten vieraiden mukaan rasioissa. Huomenna palaan taas ruotuun.

Olen kyllä huomannut, että taitaa tosiaan syömisissä olla parantamisen varaa, sillä sain ainakin hetkeksi painonnousun pysähtymään järkeistämällä noita. Viikon päästä on se saarnauskäynti äitiyspolilla, toivottavasti saan jatkossakin pysymään painon tasaisena vaakatason viivana eikä se jatka nousemistaan.

"Ootpa sä kauhean etupainotteinen"

Otsikossa on "ihanan" työkaverini lausahdus mulle eiliseltä. On se niin kivaa, kun kropasta tulee odotusaikana julkista valuuttaa. Noh, pitää ehkä vaan olla tyytyväinen, ettei muulloin kommentoida noin reippaasti toisen ulkomuotoa. Kyllä mä vielä nämä viimeiset viikot kestän, laskettuun aikaan on 9 viikkoa aikaa (näppäilin ensin väärin, 98, siinä ajassa kyllä alkaisi puuduttaa) :D

Nyt on tullut vähän turhankin neuroottisesti varmaan kytättyä noita syömisiä. Mä olen tosi mustavalkoinen tyyppi ilmeisesti, joko porsastellaan täysillä tai sitten ollaan ihan supertarkkoja syömisistä. Mikä kultainen keskitie, kysynpä vaan. Kiloklubin mukaan kaloreita on tullut vuorokaudessa sellaiset 1300-1500, vaikka neuvolan mukaan saisin ahtaa 2200 kaloria vuorokaudessa. En kyllä mitenkään tietoisesti pyri noin alhaisiin lukemiin, koska raskaanahan ei saa varsinaisesti laihduttaa. Mut mä nyt vaan koitan saada jotain tolkkua noihin sokeriarvoihin.

Tänään esikoinen sai sellaiset itkupotkuraivarit, että mun teki mieli heti ajaa johonkin kauppaan ja ostaa sieltä vähintään yksi suklaalevy ja ahtaa se kurkusta alas samantien. Mut selvisin onneksi ilman. Pepsi Max pelasti :)

Ahdistus Maximus

Jos mä luulin edellistä blogikirjoitusta näppäillessäni olevani jotenkin fiiliksissä pohjalla, niin väärässä olin: pääsin tänään syvemmälle. Nimittäin varasin aikaa sinne äitipolille ja sain jo puhelimessa kuulla kunniani. Sanottiin, ettei enää YHTÄÄN saa tulla painoa lisää, pitää vaan LIIKKUA enemmän ja kuulemma "rehuja saat syödä". Että mua korventaa koko homma. Tulipa sitten paruttua oikein töissäkin, kun otti niin isosti päähän. Tosin väitän, että enemmistö ei huomannut mitään, sillä mä rynnistin vessaan pillittämään. Sen verran tehokasta saarnaa on kyllä tullut viime aikoina, että uskoisin kaikista herkuista kieltäytymisen olevan helppoa tulevaisuudessa. Tai no, neuvolassa kyllä sanottiin, ettei nyt ihan kaikesta tarvitse kieltäytyä, kun sitten sitä tekee tuplasti mieli. Mutta mä olen nyt elänyt niin ihmisiksi, että ei tästä herkkumäärästä oikein voi vähentää, pitää vaan lopettaa kuin seinään. Lisäksi ajattelin nyt sitten panostaa annoskokojen pienentämiseen sekä niiden rehujen lisäämiseen, ehkä sitä liikuntaakin uskaltautuisin lisäämään supistusten uhallakin. Ja todellakin vien ruokapäiväkirjat äitipolille, niin näkevät, etten ole mikään porsas.

Voi p#rs##n suti

Ärrinmurrin, grr ja !!#&"!!###! Olin eilen neuvolassa, mikä ahdisti ihan iloisesti jo etukäteen pelkästään painoasioiden takia, sillä mähän en mikään keijukainen tällä hetkellä ole (sellaiset 93 kg elopainoa, AUTS!). Olen mittaillut kotona sokeriarvoja ja paasto heiluu siellä lähellä raja-arvoa: pitäisi olla alle 5,5, mutta mulla on usein 5,3 ja viime viikolla se oli kaksi kertaa 6,2. Siitä tuli sanomista. Ja sitten vielä kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta oli 30 (nyt raskausviikkojakin on 30) ja se huitelee ihan siellä yläkäyrällä. Eli päin pylpyrää moni juttu, saakutti sentään. Pölöintä tästä tekee sen, etten ole ostellut mitään kokonaisia suklaalevyjä tai mässännyt menemään, vaan syönyt suhteellisen järkevästi. Toki on tähän ylilyöntejä mahtunut ja aina on paljon parantamisen varaa, mutta olen mä elämässäni pahemminkin mässäillyt. Neuvolan terkka piti sitten kunnon palopuheen järkevästä syömisestä ja laittoi lähetteen äitiyspoliklinikalle, jossa sitten mun ruokatottumuksia mollataan lisää, kauhistellaan sikiön kokoa ja hyvin luultavasti ahdistetaan mut henkisesti nurkkaan. Ahdistaa jo etukäteen. Asiaa puhuvat ja mä olen niin täysin samaa mieltä, mutta kun ei ole porsastellut, ei voi oikein vähentää porsastelua. Liikunnan lisääminen auttaisi, mutta millä hemmetillä mä voin sitä lisätä, kun jouduin supistusten takia saikulle ja liikuntakieltoon. Nyt en ole enää saikulla ja normielämä on sallittu, mutta esim. pari päivää sitten tekemäni vähänkään vauhdikkaamman kävelylenkin jälkeen vatsaa sattui ihan vietävästi monta tuntia. Sama toistui, kun kävin uimassa.

Niin, että harmittaa, ketuttaa, ottaa päähän.

Ajattelin, että otan tuonne äitipolille printit mun syömisistä ja saavat sitten halutessaan rönkkiä niitä.

On tässä silti jotain hyvääkin. Ensinnäkin, nyt tulee tosi paljon tarkempaa vielä katsottua syömisiä. Hoen mielessä sitä "Haluanko/tarvitsenko/voinko?"-mantraa herkkujen poltellessa mielessä, koitan lisätä kasviksia ja hedelmiä sapuskaan ja ehkä raahaudun sinne kävelylenkillekin supistusten uhallakin. Sillä olenhan mä sentään jo viikolla 30 ja vauvalla on hyvät mahdollisuudet selvitä, jos maailmaan päättävät jo tulla. Toivottavasti ei, mut onhan se aina mahdollista.

A-luokan lihansyöjä kokkasi soijapöperöä

Mun mieshän on insinööri, joten en VOINUT vastustaa Insinöörin kasvis-vuohenjuustolasagnen reseptiä. Mähän suorastaan RAKASTAN lihaa, mutta olen avoin erilaisille kokeiluille, joten ostin kaupasta soijarouhetta ohjeen mukaan. Tosin sitä oli tummana ja vaaleana, tiedä sitten, kumpi olisi ollut oikea valinta. Otin tummaa, koska se näyttää enemmän jauhelihalta ;) Tuli hyvää, suosittelen. Ei kyllä sovi karppiruokavalioon, mutta ainakin tässä on reippaasti kasviksia ja se maistuu hyvältä.

Duunissa koen pientä laiskiaissyndroomaa: tekisi mieli vaan hengailla, ottaa relasti ja pitää ylipitkiä lounastaukoja. Ehkä on ihan hyvä, että olen osa-aikaisella hoitovapaalla, niin ei tarvitse yrittää keskittyä kuin neljä päivää viikossa :P Ja tosiaan, kuukausi jäljellä, sitten pääsen pois duunioravanpyörästä (ja pääsen hyppäämään vähän erilaiseen oravanpyörään, joka sisältää imetyshommia, pyllynpesua, vaipparallia)... Aion jatkossakin tasapainoilla monen eri aiheen välillä blogissa, niin en karkoita perhelätinöillä osaa lukijoista.

Sillä meitsi on, joo, äiti, mutta myös nainen, jolla on about 20 kg ylimääräistä ja siitä pitää päästä eroon. Mä haluan vielä kääntää päitä (hyvällä tavalla) uimarannalla ja nähdä koulukavereita vuosien takaa ilman, että ne päivittelevät mun turvonnutta olemusta mun lähdettyä näköpiiristä. Siinäpä tavoitetta.

Fläsällä riittää asusteita

Meitsi teki pientä inventaariota korulaatikkoon ja voi MORJES, kun mulla on koruja. Läjäpäin kaula-, ranne-, korvakoruja, hiuskoristeita… En edes muistanut osaa niistä. Mä voisin melkeinpä olla puvustaja, kun niitä on noin valtaisasti. Toisaalta ihanaa, että omasta takaa löytyy vaikka mitä mahtavaa, joilla voi täydentää vaatetusta. Olenkin pohtinut, että mun on tullut haalittua noita, koska tuhtina tyttönä tykkään panostaa asusteisiin. Ne kuitenkin näyttävät hyviltä kropasta huolimatta.

Vatsan kanssa on nyt sellainen olo, etten mahdu omaan kroppaani. Tuntuu TOSITOSITOSI isolta, vauva vie kaiken tarvitsemansa tilan ja tuntuu, että multa loppuu happi. Ha, varmaan on aika leppoisa olo tuossa maaliskuun lopussa, kun sinne asti pitäisi vatsaa vielä kasvatella. Eipä sillä, muuten olo on kyllä suhteellisen mainio. Voi olla, että tämä on viimeinen raskauteni, joten senkin takia pitää koittaa nauttia joka hetkestä. Kanssaihmisten kommentit kyllä ihmetyttävät: moni on alkanut päivittelemään, että itse tuntisi itsensä kyllä aikamoiseksi valaaksi raskaana yms. Noh, minä en varsinaisesti tunne itseäni miksikään valaaksi, vaan tiedän, että tämä kuuluu asiaan. Sitä vaan jaksan ihmetellä, kuinka pölöä osa porukasta on, kun selittävät moista.

Äitiyslomalle jään jotakuinkin tasan kuukauden päästä. Ei se väärin ole! :P