maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vapaus + päivä Tukholmassa = en uskalla astua vaa'alle

Cosmopolitan ja auringonlasku uudella Viking Gracella.
Mun piti mennä ystävän kanssa ruotsinlaivalle risteilylle. Oltaisiin syöty buffetissa, testattu kylpylän poreet, juhlittu ja tanssittu yömyöhään ja nukuttu sen jälkeen pitkään (ei mainitussa järjestyksessä, mutta kuitenkin). Sain sitten idean, että "me mitään millekään risteilylle mennä" ja muutin koko homman päiväksi Tukholmassa. Suosittelen lämpimästi muillekin pientä irtiottoa, oli meinaan saiiiiiraan hauskaa. Pääsi irtautumaan kotiympyröistä ihan kunnolla ja tekemään vain kaikkea mukavaa ihan omassa tahdissa. Mulla kun oli vielä mukana ystävä, jolle sopii aina kaikki ja joka innostuu ihan kaikesta. Mahtavaa.



Laura Närhi esiintyi.














Shoppailtuakin tuli ehkä vähän liiankin kanssa. Tai oikeastaan mopo karkasi käsistä vain yhdessä liikkeessä. Desigualin putiikissa oli nimittäin melkein kaikki 30-50 % alennuksella ja ostin sitten KOLME mekkoa. Hehe. Hupsista. Reissun kokonaissaldoksi tuli KUUSI mekkoa, joista onneksi kolme oli edes halpiksia. Tuolla Desigualissa kun kaikki maksaa alennettunakin aika suolaisia summia. Mut on ne hienoja.

Mä olen jotenkin ihan rakastunut mekkoihin. Niillä saa stailattua itsestään naisellisen ja näyttävän, lisäksi ne ovat maailman mukavampia vaatteita, jotka eivät purista mistään. Okei, talvisin ja syksyisin mukavuutta riistävät sukkahousut, joista en ole ikinä löytänyt mukavaa paria. Aina se haara valuu jonnekin polviin ja muutenkin ahdistaa. Mut kesäisin mekot ovat aivan parhaita. (Tähän väliin tunnustus: jos on kylmää, puen ihan sujuvasti alle täysmittaiset legginssit ja saman väriset sukat. Niistä ei tule samanlaista ahdistus-efektiä kuin sukkahousuista ja silti näyttävät ihan inhimillisiltä).

Tukholmassa tuli tehtyä typeriäkin valintoja ihan roppakaupalla. Yksi niistä ajoittui heti aamuseiskaan, jolloin Viking Linen paatti oli rantautunut satamaan ja piti etsiä ruokapaikka. Mentiin nimittäin johonkin Scandicin hotelliin aamiaiselle (maksoi 170 kruunua) ja syötiin todellakin koko rahalla. Ei tarvinnut ajatellakaan ruokaa pitkälle iltapäivään. Ihan järkevää syödä mm. kolme plättyä nutellalla ja kermavaahdolla, kaksi sämpylää kaikilla herkuilla, ananasta, hunajamelonia, palan pullaa, croisantin sekä miiiiiiljoona kuppia lattea ja cappuchinoa, jos haluaa laihtua. Melkein yhtä järkevää on sitten seuraavalla aterialla joskus iltapäivällä mennä kahvilaan ja ottaa siellä tiskin syntisintä suklaakakkua ja huuhtoa se alas kupillisella lattea. Illalla piti vielä viimeistellä olotila ostamalla tax-freestä Toblerone-pussi, neljä pötkä cloettaa ja vielä joku Smarties-pötkö (kaikki tietty mulle, öhhhh).

Vitsillä sanoin ystävälle, että jos ens reissu olisi sellainen detox-reissu: aamiaisella syötäisiin vain sitä ananasta ja smoothieita, lounaaksi salaattia ja ne mässyt jätettäisiin muiden haalittavaksi. Ikinähän tuo ei varmaan tule toteutumaan ja hyvä sitä on tällaisissa Tuksuturvotuksissa uhota :) Toisaalta, en kyllä rehellisesti sanottuna kadu mitään. Teki niin hyvää päästä kotiympyröistä pois ja vaihtaa ihan kunnolla vapaalle. Pingottaa ehtii myöhemminkin.

Oli kivaa :) Melkein voisi jo lähteä uusiksi.

2 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä! Elämästä pitää nauttia ja pysyt sitten taas kovana, kun saat sopivan motivaation päälle :) Se on 'hitaasti, mutta varmasti tyyli', joka tuo pitkällä tähtäimellä tuloksia.

    Meillä mies on ollut yli 6 viikkoa dietillä ja kiloja tippunut kivasti (miehillä on joku outo keskittymiskyky asiaan, joten tollanen on niille hirveen helppoa). Sanoinkin sille, että onpas reilua, että sä olet synnytyslaitoksella ruskea ja lihaksikas ilman ylimääräistä, kun mä olen valkoinen valas :D Onneksi ei ole tullut kuin 8-9 kiloa, koska alkupaino oli kuitenkin siellä lievästi pulleron puolella niin pudotettavaa löytyy joka tapauksessa.

    Ehtis tässä 7 viikon aikana tosin ottaa vielä kunnolla painoa, joten koitas sä nyt pitää ittes rotissa, koska mä käyn hakee täältä tsemppiä (oma lehmä ojassa, mutta ihan sun parhaaksi!).

    Ja aurinkoista juhannusta jo tässä vaiheessa!

    t. pitkä nimimerkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot ihan paras! Kiitos kun kommentoit ja piristät mun elämää :) Rotiudun (hehe, hieno sana) ihan kohta kunnolla. Tai oikeastaan rotiuduin jo, oon nimittäin syönyt taas verrattain järkevästi :)

      Poista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)