torstai 29. marraskuuta 2012

Pari tuntia teininä

Karkaan tänään kasvavaa pyykkivuorta ja iltaa kohti kovenevia desibelejä leffaan, jossa ajattelin tuijottaa silmät kovana vampyyrejä kirmaamassa pitkin poikin metsiä. Näin esteettisiä asioita arvostavana toivon myös, että ainakin joku heistä olisi edes pienen tovin ilman paitaa ja ripaus öljyä iholla ;) No okeiokei, ei sillä niin väliä, kunhan pääsen hetkeksi aikuisten keskelle taas.

Twilight Aamunkoi 2 kutsuu mua tänään. Kuva Maikkarilta.
Mitä ruokavalioremonttiin tulee, niin, öööööööö, ei puhuta siitä just nyt. Olen siis ollut hunningolla hieman tänäänkin. Mitään järkisyytä siihen ei ole, sillä karppaaminen vaan toimii mun kohdalla ja mun on typerää syödä sopimattomuuksia. Olen perustellut itselleni huonoja valintoja näillä kammottavilla öillä, jolloin oma unisaldo jää vauvan itkemisen takia hyvin vähäiseksi (sängyssä olen usein klo 22-06 ja vauva herättää sinä aikana 3-7 kertaa). Mutta tekosyyhän se on. Itse teen valinnan ahdata kurkkusseen pölöjä juttuja eikä kukaan muu levitä tätä meikäläisen ahteria kuin meikä itse. Tosin en ole kyllä itseäni asiasta mitenkään ruoskinutkaan nyt, kyllä mä saan vielä otettua itseäni kunnolla niskasta kiinni. Maailmassa on paljon vakavampiakin juttuja kuin mun kilot, joskin ilolla niistä kyllä luopuisin.

Yksi huolenaihekin on nyt pinnalla ja se ei ole mikään pieni. Nimittäin rakkaalla äidilläni epäillään rintasyöpää. Hänestä otettiin jo joku ohutneulanäyte ja huomenna joko otetaan lisää näytteitä tai joku isompi operaatio. Sairaalasta tuli vain kutsu kirurgiselle poliklinikalle uudestaan, muttei mitään alustusta siitä, mitä ensimmäisestä näytteestä mahdollisesti löytyi tai mitä huomenna tehdään. Joten hieman ahdistunein fiiliksin kohti seuraavaa päivää.

Kovasti toivon, ettei rintasyöpä osunut omaan perheeseen. Pisteet Roosa nauha -kampanjalle tärkeästä duunista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)