sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Rouva (itse)kuriton

Pitäisi aina iskeä itseään näpeille, kun huomaa avaavansa sen kirotun keittiön kaapin. Kuva Apulannan ruoskasta.
Nyt olisi kyllä ruoskalle käyttöä, sillä vaikka mulla on ollut ammattilaisten laatimat ruokavalio- ja liikuntaohjeet nyt muutaman päivän, en ole onnistunut niitäkään päiviä noudattamaan ohjeita täydellisesti. Olen repsahtanut. Ja vieläpä asioihin, joita ei yleensä koskaan ole tehnyt varsinaisesti mieli: leipään ja kaakaoon. Voi morjes!

Mikäköhän tässä painonhallinnassa on niin vaikeaa? Luulisi olevan helppoa: kun syö vähemmän kuin kuluttaa, niin laihtuu. Jos syö enemmän, lihoaa. Vuorokaudessa pitäisi syödä noin 500 kcal vähemmän, niin sillä laihtuisi 700 g viikossa. Tämä kannattaisi tehdä siten, että vähentää vähän syömisiä ja lisää vähän liikuntaa. Ei luulisi olevan vaikeaa. Silti itse taistelen tämän asian kanssa ja netti on pullollaan laihdutusblogeja, joita näpyttelevät kaltaiseni laardikroppaansa kammoavat naiset. Sitä imetään tietoa lehdistä, laihdutusohjelmista, netistä - tuijotetaan Suurinta Pudottajaa sohvalla ja vannotaan, että "kyllä mäkin, kun kerran nuokin".

Ja onko sitä koskaan itseensä tyytyväinen kuitenkaan? Itse muistan jo opiskeluaikoina kuvanneeni kroppaa bikineissä ja kironneeni ylikiloja. Siis ylikiloja. Taisin painaa silloin 68 kg, mikä on NYT ajateltuna mitä mainioin paino 172 cm pitkälle aikuiselle naiselle.

Sopii toivoa, etten joskus viiden vuoden päästä 130-kiloisena muistele erästäkin äitiyslomaa, jolloin kuvasin kroppaani bikineissä ja päivittelin vaakalukemaa 87 kg.

2 kommenttia:

  1. Et muistele, ku sä et päästä itteä 130kg:n painoon! Sä otat nyt tiukasti kiinni niistä niskavilloista ja väkisin pysyt ruodussa ekat päivät! Kaiva esille se suomalaisena mainostettu sisu. Pahimpien päivien jälkeen homma alkaa sujua. Ja nyt puhun kokemuksesta enkä lue "tee näin niin ehkä laihdut"-oppaasta.

    VastaaPoista
  2. Nyt sä oot jääny tohon peruskompaan, eli "syö vähemmän niin laihdut". Väärin! Syö vähemmän energiapitoisemmin, mutta määrällisesti yhtä paljon, niin laihdut :) Vatsa pitää saada täyteen, jos jää nälkä, niin et ole syönyt tarpeeksi.

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)