torstai 13. syyskuuta 2012

Tästä lähtee

Otin nyt sitten kuvia bikineissä, joissa mä tulen vielä näyttämään rannan/uimahallin kuumimmalta kissalta ;) Työtä on edessä paljon, mutta sinne suuntaan mennään. Tänään olen jo alkanut noudattaa Bodycampin ravintosuunnitelmaa, joskin ihan kaikkea ei vielä kotoa löydy ja suuntaankin tässä piakkoin kauppaan. En uskalla avata syömisten sisältöä täällä kovinkaan tarkasti, kun ohjeissa oli aika tiukat ukaasit ohjeiden jakamisesta. Mutta hiilihydraatteja ohjeissa on enemmän kuin olen viime aikoina syönyt, ei kuitenkaan onneksi mitenkään valtavasti. Tarvitsee silti vähän totutella siihen, että ruoan kanssa voi ottaa vähän täysjyväpastaa tai peräti perunaa. Hämmentävää.



Nyt on kyllä muuten aika väsynyt olo. Yöt ovat menneet reisille jo useamman kuukauden, kun kuopus vaatii huomiota yössä sellaiset 3-6 kertaa. Se tarkoittaa siis sitä, että mut herätetään noin 2-3 tunnin välein joka pirun yö ja aamu alkaa aina kuudelta. Tehokas kidutusmenetelmä kyllä, etenkin, kun päiväunia en myöskään pääse nukkumaan, kun eivät koskaan nuku samaan aikaan. Lisäksi esikoinenkin kiljuu välillä öisin, kuten myös viime yönä, jolloin oli halia ja niistämistä vailla. Mutta näillä mennään, ei auta kitistä. Koitan selvitä kuukaudesta toiseen ja ehkä joskus huomaan, että "kappas perhana, olenkin saanut nukkua koko yön eikä kukaan ole vaatinut musta mitään". Sitä odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Mutta sinähän olen jo hoikka :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Eli, kiitos! Mä en vaan kehdannut laittaa pahimpia kuvia, mm. sivuprofiilista ;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)