keskiviikko 15. elokuuta 2012

Strippiluola kutsuu mun miestä

Mies on osallistumassa ystävänsä polttareihin parin viikon päästä. Hän tuossa jutteli, että yksi ohjelmanumero on mennä paikalliseen strippausluolaan. Pakko tunnustaa, että ahdistuin. Taidan olla itsestäni aika epävarma näiden läskien kanssa, mutta tuntuu pahalta ajatella omaa miestä katsomassa, kun toiset naiset hankaavat paikkojaan ja esittelevät itseään. Sanoin kyllä, ettei tunnu kivalta. Toisaalta en myöskään toki ala vaatia, että jättäisi tuon ohjelmanumeron välistä tms (tulisi leimatuksi kaveriporukassaan vätyskäksi ja väittäisivät olevan tossun alla, lisäksi mies tuskin suostuisi siihen tai kantaisi ainakin kaunaa). Salaa toivon, että ne naiset olisivat edes jotain vähintään yhtä hyllyviä kuin mä. Kun ei mun mies mustakaan niin kauheasti nykyään innostu, niin ehkei niistäkään. Enkä toisaalta halua kuulla, jos olivatkin jotain 18-vuotiaita 34-kokoisia herkkuja.

Hunksit ovat ihan eri juttu. (Kuva Scandinavian Hunskien sivuilta).
Olen kyllä sitä mieltä, että äijien polttarit ovat vain jotenkin hyväksyttävä tekosyy mennä moiseen paikkaan. Tuskin monikaan noista ukkoKULLISTA (muahaha) voisi mennä sinne rankan työpäivän päätteeksi tai edes kehtaisi, mutta kun on polttarit, niin sittenhän voi tehdä melkein mitä vaan. Sitten ne istuvat siellä rivissä laitteistot paraatikunnossa eikä siinä ole mitään epänormaalia heidän mielestään varmaan. Mies sanoi, että olenhan mäkin ollut katsomassa Scandinavian Hunksien esitystä. Vastasin siihen, että olen joo, mutta on pikkuisen eri juttu katsoa showta, jossa korkeintaan riisutaan paita ja joka esitetään jossain akkainmessuilla keskellä päivää kuin toisiaan yllyttävässä poikaporukassa, umpihumalassa ja keskellä yötä, kun akat antaa jotain hemmetin sylitansseja. Tuntui tajuavan (vaikkei sen tajuaminen mitään muutakaan).

Jotenkin osoittaa bestmaniltäkin huonoa makua viedä sulhanen tuonne. Morsiankaan tuskin ihan kamalasti innostuu asiasta ja kuulee siitä pahimmassa tapauksessa vasta häistä, kun joku möläyttää pikkutunneilla, että "noooo, ookko säkin nyt alkanut strippaamaan, kun ukkos niin innostui viikonloppuna?".

Onko nyt ihan pölöä ahdistua tästä? Oletteko te muut niin itsevarmoja, että ette sitten polttaripäivänä istuisi jossain ahdistumassa ja miettisi omaa ukkokultaa tuijottamassa vieraita mimmejä? Ääääääää. Mua ahdistaa ja tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa ahdistua lisää. Blääh.

6 kommenttia:

  1. Kyllä minuakin ahdistaa jos mies menee strippibaariin juurikin polttareissa tms, vaikka olen aikuinen, fiksu, periaatteessa itsevarma jne... Ei se vaan tunnu kivalta, että mies menee kuolaamaan muita.

    Onneksi ne strippibaarien naiset ei ole Suomessa mitään hemaisevia 18-23-vuotiaita täydellisyyksiä, vaan ihan tavallisia naisia jenkkakahvoineen ja muhkuroineen. Ei ne baarit ole Suomessa sellaisia luksusklubeja luksushuorineen mitä jossain leffoissa näkee.

    Minusta strippibaariin saa mennä, mutta sylitanssia ei varattu mies tarvitse, ja on kumppania kohtaan kohteliasta kieltäytyä sellaisesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anonyymi kommentistasi :) Ilo kuulla, etten ole ainoa, joka ajattelee näin. Olen myös täysin samalla linjalla sylitanssista. Mieskin taisi olla. Hän nyt ei kyllä muutenkaan liiemmin ole strippauksesta innostunut, tosin hommahan on eri, jos sen suorittaa joku 30 kg kevyempi ja osaava mimmi. Mutta kieltäydyn ajattelemasta sitä.

    VastaaPoista
  3. Niin, asiaa ajattelemalla saa vaan itsensä lietsottua hillittömään angstiin ja ahdistukseen. Tekee mieli tyyliin ottaa ero välittömästi :D

    Järjellä ajateltuna se strippibaari ei ole miehelle kovinkaan paljon kummoisempi ja kiihottavampi kokemus kuin ne Hunksit meille naisille. Vaikka mies kiihottuukin visuaalisista ärsykkeistä helpommin, niin oikeasti, ne on ihan tavallisia naisia ketä siellä heiluu...

    Jos olisin mies, sanoisin vaimolleni polttari- ja strippibaari-illan jälkeen, että "rakas, tajusin taas miten paljon arvostan meidän parisuhdetta ja yhteiseloa." Mutta ei ne miehet tajua tuollaista sanoa ;)

    Tsemppiä, älä pohdi liikaa!

    T. Linda (sama kuin eka kommentti)

    VastaaPoista
  4. Mä niin muistan kun oli mun miehen polttarit ja se vietiin strippiklubille. Olin ekoilla viikoilla raskaana ja turvotus oli jtn-aivan-kauheeta. Sit mies selittää kuinka joku oli tissejään hinkannut hänen naamaa ja siinä otettiin miehestä mittaa, kun hänen ilme ei värähtänytkään ja muut oli ihan lääh-puuh-uuh... Nyt jos menis strippibaariin nii saisin akuutin paskahalvauksen. Ai miksi? No siksi että mua ällöttää toi oma etureppu ja olo on kaikkee muuta ku seksikäs sen kaa. Siksi :D

    VastaaPoista
  5. Hei! Minä aattelen, että eihän sitä välttämättä tartte alistua toimimaan joukon mukana ja ryhmäpaineen viemänä. Kaikki miehet eivät lähde tuommoisiin paikkoihin ja hyvä niin. Joittenkin moraalin mukaan ne ovat vastenmielisiä ja alentavia paikkoja. Näin ainakin minun mielestäni ja kysäisinpä tuossa juuri siipaltani ja hänestäkin ne ovat kuulema ihan sopimattomia paikkoja ja ei kuulema menisi, vaikka ehdotettaisiin tai jopa painostettaisiin.

    Minusta tarkoituksellinen kiihottuminen kuuluu vain vakituiseen parisuhteeseen ja sitoutuneitten ihmisten välille kuten ihan seksikin. Silloin se on kaunista ja kokonaisuuteen kuuluvaa. Muussa tapauksessa asiaan tulee likainen maku. Monilla omatunto ja fiilis asiasta kertoo tämän jo ihan luonnostaan. Näin ajattelen.

    Kiitti avoimesta ja kiinnostavasta blogistasi! :)

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa, tämä antoi pohtimisen aihetta. Rajan voisi kyllä vetää parisuhteessa siihen, että muiden kuin kumppanin kanssa ei tarkoituksella hankkiuduta kiihottaviin tilanteisiin.
      T. Linda

      Poista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)