Viimeisiä viedään

Vuosi alkaa olemaan paketissa. Harmikseni en pääse vielä tänä vuonna häikäisemään timmissä kropassa, vaan laardia on edelleen iloisesti. Tosin en anna sen masentaa, vaan otan itseäni niskasta kiinni ja teen asialle jotain. Mun karppaus on jäänyt toistaiseksi vain yritelmäksi: tsemppaan aina tovin, kunnes taas kaatuu. Jouluna homma meni ihan läskiksi kirjaimellisesti, kun näpit hakeutuivat kokoajan konvehtirasiaan, piparikulhoon ja milloin mihinkin. Sentään joulutortuista pysyin erossa, koska mä en tykkää niistä (ja silti kerran harkitsin, että pitäisikö syödä yksi).

Olen muutenkin havainnut, että mulla on paha tapa syödä kaikki, mitä eteen sattuu. Etten saa rauhaa, ennen kuin joulusta jääneet piparit on tuhottu (lue: syöty) tai lahjaksi saatu suklaalevy syöty. Jos mä tiedän, että jääkaapissa on jäätelöä, niin sitä tulee syötyä, vaikkei edes tee mieli. Siinäpä käyttäytymismalli, joka pitäisi jollain tavalla murtaa. Itsekuria nyt vain kehiin!

Monesti olen kuullut sanottavan, että ei voi laihtua ennen, kuin tietää, miksi syö liikaa tai huonosti (ja mun tapauksessa liikaa JA huonosti). Mutta mulla ei ole mitään traumaa, hankalaa lapsuutta, vaikeaa äiti-tytär-suhdetta, alistavaa aviomiestä tai muutakaan kipukohtaa. En ole ainakaan keksinyt, vaikka kuinka olen yrittänyt. Musta tuntuu, että mä syön tyhmiä juttuja, koska mä tykkään niistä. Milläs hemmetillä sen murtaisi? Olisipa joku luontaistuote, joka muuttaisi kaiken sokerisen ja rasvaisen pahanmakuiseksi, nappaisin heti pillerin jos toisenkin ;D

Piinaava paino

Jotenkin sitä kuvittelisi, että näin aikuisena on ihan yksi lysti, mitä painaa. (Tai toisaalta, jos se nyt kiusaa näin paljon kuin mun paino meikäläistä, niin sille saisi tehtyä jotain eikä vain mättäisi lisää laardia ahteriin). Kun odotin lasta, piti joka saakelin neuvolakerralla pomppia sille vaa'alle ja kuuluttaa oma paino ääneen. Sitten se järkyttävä lukema kimpoili siellä seinästä toiseen, kunnes päätyi tiukasti tuijottavan neuvolantädin korviin. Sitten sitä aina vähän päiviteltiin yhdessä, itse häpeissäni ja neuvolantäti valistavasti, että "hyvä sitä on tietysti vähän tarkkailla, tässä vaiheessa kun itse lapsi ei painoa juuri nosta" ja "ruokaympyrän mukaan on hyvä syödä" ja "turvotustakin toki voi olla, mutta ootko syönyt herkkuja vaikkei niin saa tehdä". Okei, ymmärrän tämän kyllä, koska jos äiti syö typerästi ja liikaa, voi vauvasta tulla jonkinsortin jättiläinen. (Itsekin kauhulla odotin jo otsikoita: "Suomen ensimmäinen 15-kiloinen vauva syntyi").

Sitten sitä pykää sen ipanan pihalle ja menee näyttämään sitä neuvolaan jossain vaiheessa. Äidin lopputarkastuksessa kurkataan tuonne, jonne ei synnytyssali"teurastuksen" jälkeen halunnut kenenkään enää koskaan kurkkaavaan piiiiitkään aikaan ja sitten mennään - arvatkaapas vaan - taas vaa'alle. Itseä nolottaa, kun paino ei ole kovasta uhoamisesta huolimatta lähtölukemissa. Lääkäri sen sijaan lohduttelee, että kyllä se imettämällä sitten lähtee. (Tähän väliin vinkki: ei muuten lähde, ainakaan mun kohdalla).

Mutta eilinen punnitushommeli pääsi kyllä yllättämään. Nimittäin kävin tuossa laitatuttamassa itselleni hormonikierukan 3 kk sitten. Eilen oli tsekkaus, että se kierukka on missä pitää ja ettei musta ole tullut mitään raivotautista hormonihirviötä näiden kolmen kuukauden aikana. Ystävällinen terveydenhoitaja jutusteli ensin niitä näitä, kyseli vuodoista ja mistä lie, kunnes katsoi syvälle silmiin, osoitti sitä kirottua vehjettä huoneen reunalla ja sanoi "Käyppäs sitten vielä tuossa vaa'alla". Mieli teki kirkua vastaan tai lähteä karkuun, mutta kilttinä ihmisenä menin siihen vaa'alle, miinustin lukemasta kaksi kiloa (koska terveyskeskuksen vaaka näytti täsmälleen kaksi kiloa enemmän kuin oma vaaka samana aamuna) ja ilmoitin sen tähtitieteellisen lukeman terveydenhoitajalle. Hän sitten näpytteli sen sinne koneelleen muistiin, jossa se kammotusluku lävähtää aina terveyskeskuslääkärin silmille mun käydessä siellä. Sitten terkkari kyseli, että "mites on paino lähtenyt laskuun". Totesin sitä lähteneen, mutta koska urakkaa on vielä sellaiset 20 kg ja sorrun liian usein syömään typeryyksiä, niin tuntuu junnaavan paikoillaan.

Mistä vetoa, että kun menen seuraavaksi lääkärille - olkoon mulla sitten mitä vaan poskiontelotulehduksen, nyrjähtäneen nilkan tai vaikka katkenneen silmäripsen kokoinen ongelma -, niin se iskee mut vaa'alle.

AAARGH.

Kotijoraaja

Kävinpä tuossa kirjastossa ja mukaan tarttui kirjojen lisäksi myös pari DVD:tä. Itse en oikeastaan usko kotona liikkumisen tehoon omalla kohdallani, sillä me ei asuta missään 500-neliöisessä loft-asunnossa, jossa ei ole kuin pari design-valaisinta ja futon. Me asutaan täyteen ahdetussa kodissa, jossa ei ole yhtään vapaata laskupintaa missään ja joka paikassa on vähintään leluja, turvakaukalo tai lasten sukkia. Liikun mieluiten kuntokeskuksessa, koska siellä saan rentouduttua täysin enkä näe ympärilläni tekijäänsä odottavia kotitöitä.

Tästä huolimatta kuitenkin lainasin Latinos - Let's Dance -DVD:n ja JamBaila-DVD:n. Esikoinen ninmittäin tykkää ihan hulluna tanssimisesta ja tämä voisi olla sellaista yhteistä puuhastelua kotosalla. Aina likka nimittäin pyytää mua jumppaamaan kanssaan tai jotenkin muuten riehumaan, enkä mä näissä univeloissa osaa olla oikein kekseliäs niiden jumppaliikkeiden kanssa.

Mielenkiinnolla kyllä odotan, että päästään korkkaamaan nämä. Itse kun aina jaksan paasata olevani sisäisesti lationo. Lanteet alkaa aina vispaamaan kuullessani lattarimusaa ja mä viihtyisin huomattavasti paremmin +30-asteessa kuin -15-asteessa. Vähän harmi, ettei ulkoinen habitus näytä vaikkapa Eva Longorialta, mutta hei, ei nyt kaikkea voi saada. 

Uusi ystäväni talvihölkkä

Sain mun tilaamat Icebug-lenkkarit ja lähdin juoksulenkille. Sinänsä aika uskomatonta, koska ulkona pyrytti ihan tosissaan eikä voisi kuvitella kenenkään lähtevän sinne vapaaehtoisesti. Mutta mäpäs lähdin ja tykkäsin ihan hulluna. Ei tullut liian kuuma, mutta ei kylmäkään, ei läkähtynyt, sai mennä ihan rauhassa... Kengät myös pitivät hyvin, sillä en liukastellut yhtään. Ainoa miinus on se, ettei noilla tietystikään kannata kävellä sisällä. Vissiin myynnissä on jotain kenkäsuojuksia, mutta en nyt sellaisia ajatellut kuitenkaan alkaa hommaamaan. Pitää jotenkin jatkossakin taiteilla nuo jalkaan ihan siinä ulko-ovella.

Mutta jottei turhan tervehenkiseksi menisi, niin minä, suuri karppauksen puolestapuhuja, vetäisin juuri kaksi annosta vaniljajäätelöä. Muah.

Tunsinpa itseni pieneksi...

... kun kuntokeskuksen saunaan tullut nainen tarvitsi ahterinsa alle kaksi laudeliinaa. Vaikka mäkin olen elämäni aikana syönyt varmaan ainakin oman painoni edestä suklaata, niin mun pylbyrä mahtuu yhdelle liinalle. Pienestä siä voi tulla iloiseksi.

"Antakaa joku tuolle naiselle ruokaa"

Pitääpä jakaa teidän kanssanne yksi naamakirjassa käyty keskustelu. Kaverini kun laittoi sinne itsenäisyyspäivänä statuksen, että "Antakaa nyt joku Ilkka Kanervan naiselle ruokaa". Elina Kiikkohan laihdutti aikoinaan karppaamalla ja mm. Me Naisissa sanoi haastattelussa laihtuneensa vahingossa 15 kg. Mun piti oikein googlailla hänen linnanjuhlaeleganssinsa ja kyllä vaan, lienee kiloja karisseen edelleen. Itsekin haluaisin hoikistua vahingossa tuon 15 kg ja mielellään vaikka 30 kg, mutta kuitenkin näyttää sen jälkeen timmiltä, treenatulta ja hyvinvoivalta.

Elina Kiikko itsenäisyyspäivän kemuissa tänä vuonna. Kuva: Ilta-Sanomat.

Töllötsemppaaja

Joskus (lue: aika usein) saattaa usko horjua tai tulee ihan käsittämätön himo johonkin totaalisen typerään. Esimerkiksi tästä sanottakoon vaikka suklaakonvehtirasia: juuri joku päivä pohdiskelin puolivakavissani kaupassa, että pitäiskö ostaa tuommoinen. Joo, EI! Meinaan jos mä ostan sellaisen, niin siitä ei todellakaan napsita yhtä tai kahta konvehtia ruoan jälkeen, vaan vedetään kunnon konvehtiöverit. Sen jälkeen podetaankin sitten A) pahaa oloa ja B) henkistä krapulaa.

Dieetit vaihtoon! -ohjelmassa on aina yksi fläsä ja yksi luiseva, jotka koittavat omaksua uusia, fiksumpia tapoja.

Televisiosta tulee paljon laihdutusohjelmia ja hyvä niin, koska niistä voi sitten valita mieleisensä. Mä olen joskus töllöttänyt Dieetit vaihtoon! -sarjaa, mutta edellinen Kahvia vai kermaa? -jakso oli erittäin hyvä. Siinä oli joku järisyttävän ylipainoinen nainen, joka kannusti sitä laihduttajaa kertomalla oman elämäntarinansa. Hän varoitti, että "ensin sitä painaa 70 kg, sitten 80 kg, lihoo huomaamattaan ja sitten onkin jo liian myöhäistä". Hän sanoi, ettei koskaan pidä huijata itseään aloittamalla sitä dieettiä vasta huomenna. Jos sua kiinnostaa katsoa tuo, niin täältä ainakin näkee: http://www.katsomo.fi/?progId=157339

Mun elämäntaparemontti sujuu ihan mukavasti. Tai no, paino junnaa lukemassa 86 kg, mutta olo on hyvä ja kyllä tuo painokin tuosta alaspäin saadaan. Eilen olin pilateksessa. Viikko sitten sama tunti teki mun lihakset viikoksi kipeiksi, mutta eilisestä ei tullut mitään. Ehkä mä löysäilin jotenkin tai sitten mulle kehittyivät teräslihakset jo ekalla kerralla (ihan varmasti tämä jälkimmäinen vaihtoehto) ;D

Kotitreenivinkki

Törmäsin sivustoon, joka lupaa listaavansa YouTuben 30 parasta kuntoiluvideota. En ole vielä itse ehitnyt tutustua siihen, sillä tulee treenailtua kuntokeskuksessa. Mutta laitan linkin itsekin talteen, sillä joskus on ihan kiva jumppailla kotonakin.

http://thetumblrgym.com/workout

Subin uutuussarjaa odotellessa

Subilla alkaa maaliskuussa Rakas, sinusta on tullut pullukka -tv-ohjelma, jota mä ainakin odotan innolla. Ikinä kuuna päivänä en olisi siihen itse suostunut ja olisin verisesti myös suuttunut, jos oma mies olisi moista ehdottanut. Nostan kyllä hattua mukaan lähteneille ja takuuvarmasti seuraan heidän taivaltaan kotisohvalta. Tuo nimi nyt on suorastaan vastenmielinen mun mielestä ja toivonkin, että itse ohjelmassa keskityttäisiin järkevään syömiseen ja kuntoiluun syyttelyn ja väheksymisen sijaan. Ja näin uskonkin. Personal Trainerina tuossa häärii Jenni Levävaara, jonka ohjaamille ryhmäliikuntatunneille olen itsekin aikoinaan osallistunut ja ihastellut mimmin mieletöntä kroppaa. Hän muistaakseni kisailikin jossain lajissa ja taisi menestyäkin hienosti.

Uutuussarja liimaa ainakin mut sohvalle maaliskuussa. Kuva Subin nettisivuilta.

Talvihölkkä, täältä tullaan!

Minä, kuka olen AINA vihannut juoksemista ja hengästynyt jo kahden valotolpan välisestä kirmauksesta, tilasin itselleni talvijuoksulenkkarit. Siinäpä lause, jota en uskonut IKINÄ kirjoittavani. Tykästyin hommaan aika kovasti tuossa kesällä ja syksyllä, siis juoksemiseen ylipäätään ja nyt haluan tsekata, millaista touhua se on pakkaskeleillä.

Näillä Icebug Pytho -lenkkareilla tulen kirmaamaan, jahka ne saapuvat postilaatikkoon. Kuva Sportamore.

Jottei talous joutuisi ihan totaalisesti kuralle, niin palautin sen mun tilaaman silkkipaidan. Käärin kyllä siihen laardini ja hetken kuvittelin olevani yksi hahmo Täydellisistä naisista, mutta valitettavasti näytin kuitenkin enemmän Johanna Tukiaiselta silkkipaidassa. Jotenkin tuollaiset hienosteluvaatteet eivät näytä mitenkään järin hyviltä koossa 44.

Punatukka

Kun on ollut koko elämänsä blondi ja näyttänyt muuten ihan samalta, paitsi parikymmentäkiloa kevyemmältä, on aikamoinen muutos heittäytyä punatukaksi. Syksyllä vaihdoin väriä ja yllättävän hauska kokeilu tämä on ollut. Tuntee olevansa jotenkin ihan uusi ihminen, kun on eri väriset hiukset. Vielä kun saisin muutettua myös huonot syömistottumukset järjellisiksi yhtä helposti ;) Noo, yritys on kova.

Vakavaa ja vähemmän vakavaa

Tärkein ja huonoin uutinen ensin: äidilläni todettiin syövän esiaste ja hän joutuu leikkaukseen. Parin viikon päästä kuvaavat rinnan uudestaan ja sen perusteella sitten päättävät, kuinka iso leikkaus on kyseessä. Ahdistaa, mutta mulla on vahva usko, että tästä selvitään. Äitini lisäksi kertoi lääkärin todenneen, että meillä on selkeästi vahva sukurasite rintasyövästä ja että munkin on varattava aika mammografiaan jo 35 vuoden iässä. Googlailin vähän ja normaalistihan siellä käydään vasta joskus neljävitosina ja siitä vanhempina.

Muuten menee mukavasti. Mun leffaseuralainen totesi heti mun laihtuneen ja muutenkin näyttävän hyvältä. Kummasti se aina piristää, vaikka voikin olla ihan puhdasta sanahelinääkin. Uusin Twilight oli myöskin viihdyttävä, ei nyt mikään Kaikkien Aikojen Ylivoimaisesti Paras Elokuva, mutta parituntinen sujui kuitenkin rivakasti ja nosti arjen yläpuolelle. Niin ja oli siinä yksi kohtaus, jossa näytettiin paidatonta lihaskimppua (vaikka se näyttelijä näyttääkin kyllä naamasta 16-vuotiaalta, ties vaikka olisikin). Hui.

Eilen oli viimeinen päivä mun palvomassa kuntokeskuksessa ja ensi viikolla aloitan uudessa. Siellä uudessa ei ole ollenkaan lapsiparkkia ja se on TODELLA iso miinus mun elämäntilanteessa. Joten saattaa olla, etten viihdy tuolla uudessa paikassa kauaa, vaikka saisinkin käydä siellä häkellyttävän edulliseen hintaan. Jos totta puhutaan, niin selvittelen jo nyt mahdollisuutta vuokrata kuntoilukortti tuonne lapsiparkkikuntokeskukseen, vaikka se onkin rahallisesti aika järjetön ratkaisu. Mutta en halua, että mun liikuntakipinä kaatuu siihen, etten pääse lähtemään niin usein kuin haluaisin.

Pari tuntia teininä

Karkaan tänään kasvavaa pyykkivuorta ja iltaa kohti kovenevia desibelejä leffaan, jossa ajattelin tuijottaa silmät kovana vampyyrejä kirmaamassa pitkin poikin metsiä. Näin esteettisiä asioita arvostavana toivon myös, että ainakin joku heistä olisi edes pienen tovin ilman paitaa ja ripaus öljyä iholla ;) No okeiokei, ei sillä niin väliä, kunhan pääsen hetkeksi aikuisten keskelle taas.

Twilight Aamunkoi 2 kutsuu mua tänään. Kuva Maikkarilta.

Mitä ruokavalioremonttiin tulee, niin, öööööööö, ei puhuta siitä just nyt. Olen siis ollut hunningolla hieman tänäänkin. Mitään järkisyytä siihen ei ole, sillä karppaaminen vaan toimii mun kohdalla ja mun on typerää syödä sopimattomuuksia. Olen perustellut itselleni huonoja valintoja näillä kammottavilla öillä, jolloin oma unisaldo jää vauvan itkemisen takia hyvin vähäiseksi (sängyssä olen usein klo 22-06 ja vauva herättää sinä aikana 3-7 kertaa). Mutta tekosyyhän se on. Itse teen valinnan ahdata kurkkusseen pölöjä juttuja eikä kukaan muu levitä tätä meikäläisen ahteria kuin meikä itse. Tosin en ole kyllä itseäni asiasta mitenkään ruoskinutkaan nyt, kyllä mä saan vielä otettua itseäni kunnolla niskasta kiinni. Maailmassa on paljon vakavampiakin juttuja kuin mun kilot, joskin ilolla niistä kyllä luopuisin.

Yksi huolenaihekin on nyt pinnalla ja se ei ole mikään pieni. Nimittäin rakkaalla äidilläni epäillään rintasyöpää. Hänestä otettiin jo joku ohutneulanäyte ja huomenna joko otetaan lisää näytteitä tai joku isompi operaatio. Sairaalasta tuli vain kutsu kirurgiselle poliklinikalle uudestaan, muttei mitään alustusta siitä, mitä ensimmäisestä näytteestä mahdollisesti löytyi tai mitä huomenna tehdään. Joten hieman ahdistunein fiiliksin kohti seuraavaa päivää.

Kovasti toivon, ettei rintasyöpä osunut omaan perheeseen. Pisteet Roosa nauha -kampanjalle tärkeästä duunista.

Tasapainoilua

Meillä oli lauantaina illanistujaiset, joihin tein häikäisevän hyvää ruokaa. Okei, ei mitään Gourmet-kikkailuja, vaan ruokaisan salaatin (rucolaa, keitettyä kananmunaa, kurkkua, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia ja parmesan-lastuja), perunamuusia, savulohta sekä siihen kylkeen kermaviilistä kastikkeen. Jalo ajatus oli, että pystyn itse karppaamaan ja silti syömään hyvin. Mutta kuinkas ollakaan, lipsuin jo muusin kohdalla, jälkkärinä tarjoamaani banoffeetakin tuli kiskottua kupuun vähän ja sitten loppuillasta lipittelin jo tyytyväisenä kultalonkeroa ja napsin vieraiden tuomia suklaakonvehteja. Oikein tosikarppi!

Noh, sitten tuli sunnuntai ja meni ihan kokonaan reisille. Oli vähän sellainen asenne, että "eilen tuli jo porsasteltua, joten antaa sit tänäänkin mennä". Joten söin vähän karkkia, jota ei edes liiemmin tehnyt mieli. Muuten kyllä vähähiilihydraattisesti, mutta jo pieni pussi torppaa homman ihan iloisesti. Eilen repsahdin mun ikiaikojen paheeseen, eli Subwayn BMT-ateriaan, jonka kylkeen Tietysti piti saada sellainen syntinen suklaakeksi. Huuhdoin sen sentään alas sokerittomalla colalla, mutta se nyt ei ihan kauheasti pelasta. Tänäänkin on vielä mennyt aavistuksen verran huonosti ruokavalion suhteen, sillä repsahdin lounaalla ensin syömään muulle perheelle tekemääni intialaista riisihässäkkää ja sitten vielä lauantaista jääneitä keksejä meni muutama.

Voi kiesus.

Just täällä hehkutin, kuinka karppaaminen on parasta sitten tiskikoneen suunnilleen ja nyt ahtaan posket pyöreinä kurkusta Digestivejä. Kyllä ihminen on viisas.

Mikäköhän siinä tosiaan on, että pitää olla näin ehdoton? Joko ollaan ihan totaalisti karppaamassa ja paino putoaa vauhdilla, mutta kun vähänkin lähtee sooloilemaan, karkaa mopedi ihan kokonaan? Näkyy heti vaa'allakin, sillä tänään paino oli tasan 87 kg, kun se vielä lauantaina aamulla oli 85,9 kg.

Uusi kroppakuva

Näppäsin taas pari kuvaa tästä, miltä meitsi näyttää nyt. Parempaan päin ollaan menossa, toki työnsarkaa on. Kurkatkaa vaikka tuolta Kuvat-välilehdeltä yläreunasta, niin näette, että on tässä vähän sentään pienennytty jo :)

Painonlaskun salaisuus = karppaus

Olen kerrassaan häkeltynyt jälleen kerran. Olen nyt karpannut kunnolla jokusen päivän ja paino on mennyt vauhdilla alaspäin. Tänään vaaka näytti 85,9 kg. Mulla alkaa olemaan samanlainen olo kuin ekaa kertaa karpatessani juuri ennen raskautumista: että tietäisin jonkun salaisuuden. Silloin huvittelin mielessäni ajatuksella, että menisin kaupassa sanomaan jollekin samanlaiselle pullukalle kuin itsekin olen, että hän veisi leivät, pullat ja muut hötöt takaisin ja ostaisi tilalle karppijuttuja. Näin en tietystikään tule koskaan tekemään, mutta saahan sitä mielessään huvitella ;)

Eilen kyllä koeteltiin mun selkärankaa tämän asian suhteen. Olin nimittäin nälkäisenä ruokakaupassa. Yleensä silloin sorrun todella helposti suklaaseen. Nytkin teki jotain herkkua mieli, mutta ohitin reippaasti suklaahyllyn (tosin tutkailin hetken tummia suklaalevyjä, mutta jäivät hyllyyn). Laitoin kärryyn kyllä herkun, joka ei varsinaisesti kuulu karppaajan ruokavalioon: proteiinipatukan. Mutta se mulle annettakoon anteeksi. Sitten olin jo selvinnyt kassoille asti kunnialla, kunnes kauppiaspirulainen oli iskenyt siihen kassan viereen ison kasan Fazerin Sinisiä tarjoushintaan. Ihan pienen tovin pohdiskelin, että "No on kyllä halpaa ja ovat tosi hyviä". Syy jättää ostamatta ne oli varsin lystikäs: en olisi kehdannut laittaa niitä siihen mun karppiostosten sekaan XD Tuskinpa kaupan kassat ostoksia sillä silmällä kyyläävät, mutta omaan silmään olisi näyttänyt häijyltä, jos siellä rahkan, vispikerman, rehujen ja lihan seassa olisi ollut jotain, mikä suorastaan kirkuu ostajansa selkärangattomuutta.

Tulevan timmin lepohetki

Molemmat lapset ovat päivälevolla ja niin minäkin, nimittäin sohvan nurkassa lukemassa inspiroivaa lehteä. Harmi, ettei vaan lukemalla pääse jenkkakahvoista...



Olen nyt taas karpannut hienosti ja se näkyy puntarilla: tänään lukema oli 86,1 kg, vaikka se ihan hiljattain näytti 88 kg. Nyt en edes ketokarppaa imettämisen takia. Toki tiedän, että vauhdikas pudotustahti hiipuu kun hiilariturvotuksesta pääsee, mutta nyt nautin.

Olisi myös valtavan kiva painaa lauantaihin mennessä 85 kg (ja jotain varmaan päälle), niin voisin käydä lunastamassa yhden mun painonpudotuspalkinnoista. Mun himoitsema luuri kun on lauantaina tarjouksessa. Jos en pääse tavoitepainoon, ehkä hommaan sen silti laatikkoon odottamaan ja otan vasta käyttöön kun olen keventynyt tarpeeksi. Jää nähtäväksi.

Silkkiin käärityt laardit

Mun painonpudotus tuntuu tyssänneen hetkeksi, koska en ole jaksanut panostaa siihen kunnolla. Olen siis syönyt kuten tähänkin asti, lähestulkoon. Okei, suklaata on mennyt vähemmän ja hiilihydraattejakin huomattavasti vähemmän, muttei tätä silti miksikään laihduttajan ruokavalioksi voi kutsua. En siis ole edennyt mun painonpudotuspalkinto-ohjelmassakaan (WAU, miten pitkä sana). Mutta ei hätää, kyllä mä vielä saan sen seuraavan palkinnon, eli uuden kännykän tämän nykyisen häkellyttävän huonon luurin tilalle (vinkki tähän väliin: mitä tahansa teette, niin älkää ystävät rakkaat ostako Huawein älyluuria, ainakaan sitä halvinta, sillä se on täysi susi). Sitä odotellessa päätin kuitenkin palkita itseäni suklaan vähentämisestä ja ostin silkkipaidan! Ehkä olen keski-ikäistynyt, mutta mulla on mielikuva siitä, kuinka paljon ihanampaa elämä on silkkipaita yllä. Joten jatkossa pesen kakkapyllyjä ja luuttuan lattioita silkkipaita päällä ;D Se oli Stockan verkkokaupassa 25 % alessa, joten raaskin ostaa. Jännityksellä odotan paidan saapumista postiin: tuleeko musta nyt kertaheitolla yhtä upea kuin Täydellisten naisten roolihahmot?

Siinä se nyt on, kärpäsenkakan kokoisena kuvana, The Silkkipaita.

Vielä kun pääsisin tästä flunssasta eroon, niin pääsisin vähän kuntoilemaan. Sitä odotellessa lojun infrapunasaunassa ja levittelen muun ajan Bebanthenia rohtuneen nenän ympärille.

Herkkuhetki

Mansikoita, kermaa ja rahkaa, melkoisen maukasta! Pyrin nyt siis kunnon karpiksi ja pysyttelen kaukana leivistä, suklaasta ja muista mulle sopimattomista. Karppaamisessa on se hyvä puoli, että saa vetää kermaa vähän ja mm. juustoja munakkaissa ja salaateissa. Toivottavasti saan taas tästä hommasta kunnolla kiinni, kuten just ennen raskautumista aikoinaan. Nythän poika on jo 8 kk, joten jaksan (vähistä yöunista huolimatta) tsempata taas.

Se aika vuodesta

Tsekatkaa vaikka tämä Anitan sivuilta lainattu kuva: mihin noin mainiossa kunnossa oleva mimmi edes tarvitsisi moista? Mutta kun tällaiset kiskoo päälleen kokoa 44 käyttävä matami, niin ei kyllä näytä _ihan_ samalta.

Taas on aika kaivaa kaapista ne kaikista kimaltavimmat jutut, paljettimekot tai vähintään iskeä pikkumustaa somistamaan kimaltavat korut ja säihkyvät kengät. Itse suuntaan työpaikan pikkujouluihin parin viikon päästä ja jo nyt vähän ahdistaa, mitä isken päälle. Nimittäin jengi on nähnyt mut viimeksi viimeisilläni raskaana ja olisi kovin kivaa, jos en näyttäisi heidän silmissään enää samalta. Okei, on mulla nyt kiloja kymmenen vähemmän kuin silloin, mutta liikaa joka tapauksessa. Jäin jo itselleni kiinni hoikentavien alusvaatteiden katselemisesta nettikaupassa, vaikka minä jos kuka tiedän, että ne eivät tosiaan ole ratkaisu tähän ongelmaan. Nimittäin puristavat aina vääristä kohdista, niiden kanssa ei ole mukava olla ja näyttääkin pölöltä.

Lähti muuten nälkä

Olen pohtinut, että mulle toimii parhaiten hiilihydraattien vähentäminen. Joten tästä se taas lähtee, vai mitä sanotte mun herkullisesta lounaasta?

Repsahdus

Nyt, kun en pääse liikkumaan, en näköjään osaa myöskään syödä oikein. Tai se hyvä puoli tässä taudissa kyllä on, ettei jaksa lähteä kauppaan ostamaan mitään herkkuja. Mutta sitten tulee vedettyä mm. hyvin tuhtia kaakaota kaapista, syötyä jotain vaikkei ole nälkä ja santsattua vielä vähän sapuskaa, koska ei keksi muutakaan. Välttelen vaakaa just nyt ja yritän ottaa itseäni taas niskasta kiinni.

Joku ongelmakäytös mulla kyllä on. Nimittäin esimerkiksi tänään molemmat lapset riehuivat jotain samaan aikaan. Ratkaisuni siihen oli yrittää saada heidät jotenkin rauhoittumaan ja kun se ei heti onnistunut, kävin keittiön kaapilla hakemassa jotain syötävää ja palasin sitten taas asiaan. En ehkä lohtusyömiseksi sitä sanoisi, enemmänkin se on jotain itseni rankaisua siitä, kun en saa lapsia käyttäytymään tai pakomatka siitä tilanteesta.

Tänään ajattelin mennä illalla lojumaan infrapunasaunaan, koska olen lukenut, että se saattaisi auttaa flunssaan. Eikä mene ihan kuntokeskuksen kallis jäsenyys hukkaan, kun kuitenkin käyttää palveluita ;D

Räkänokka

Sisko oli viikon kylässä ja yski siihen malliin, että osasin jo vähän tätä odottaakin. Nimittäin eilen illalla iski aivan tökerö kurkkukipu, sitten alkoi vuotamaan myös nenä ja lämpöäkin tuli. Erittäin blääh. Nyt sitten ei treenata yhtään ennen kuin olen taas täysin terveen kirjoissa. Tämä olisi tosin voinut iskeä vaikka vasta ensi kuussa, sillä mun jäsenyys suosikkikuntokeskukseeni umpeutuu tämän kuun lopussa ja olisin halunnut nauttia siitä koko rahalla. Toivokaamme siis, etä menee nopeasti ohi.

Syömiset ovat menneet tänään varsin huonosti. En saanut rahkaa alas aamupalalla kuin alle puoli purkkia, lounaaksi söin jäätelöä (!!!) ja välipalaksi kurkkua puuduttavia turkinpippurikarkkeja ja jäätelöä (!!!!). Joo, morjes.

Jännitysnäytelmä: jääkö mässäily päälle?

Ihan mitään kakkublogia tästä mun blogista ei tule, tämmöiset kun eivät oikein sovi sellaisen tyypin ruokavalioon, joka tahtoisi tiivistyä timmiksi.

Tänäänhän vietetään kaikkien ihanien isien päivää. Ja siksi meikäläinenkin on tänään noussut kukonlaulun aikaan väsäämään kakkua. Meinasi tosin pari ärräpäätä siinä päästä, koska A) vauva kiljui koko yön enkä saanut nukkua, B) esikoinen kiljui kerran yöllä enkä saanut nukkua, C) mies ei herännyt niihin vaan sai nukkua, D) mun piti kuitenkin nousta aamulla, koska on isäinpäivä ja E) vauva pisti vähän haasteita kehiin, kun yritin leipoa kakkua ja jätkä huusi kurkku suorana koko sen ajan. Eli ei ollut ihan mikään Strömsö-olo. Mut joo, sainpa tehtyä tuon kuvan tekeleen, joka ainakin etäisesti muistuttaa kiivi-mango-toffee-kakkua.

Nyt vain jännityksellä odotan, jääkö tämä mässääminen taas päälle. Mä kun tunnun olevan Joko/tai-ihminen, eli joko mässään ihan huolella joka päivä tai sitten syön järkevästi. Viime vuodet on tullut syötyä selkeästi liikaa ja vääriä juttuja, kun joka paikka hyllyy.

Eilen kävi liikunnan suhteen vähän ohraisesti. Piti mennä joraustunnille, mutta myöhästyin KAKSI minuuttia eikä sinne saa mennä enää tunnin alettua. Ja ihan hyvä niin tietty, kyllä muakin nyppisi, jos porukkaa rynnisi sinne kesken kaiken ja menisi askelkuviot hetkeksi sekaisin. Mutta kyrsi mua silti seistä siinä lasiseinän takana urpona, kun toiset veivaavat hiphopin tahtiin. Lihakset olivat vielä edellisen päivän tehotreenijumpasta niin hellinä, ettei ajatus kuntosalistakaan liiemmin ilahduttanut, jotenka suuntasin taas vain infrapunasaunaan. Sitä en tosin kertonut kotona lapsia kaitseelle miehelle :P

Melkein kuntoilua

Muahahaha, tänään tein varsin vitsikkäästi. Pakkasin treenikassin, suhasin kaupungin toiselle puolelle kuntokeskukseen, reippailin parkkipaikan halki respaan vain todetakseni, että "Jaa, en mä ehdikään enää pilatekseen". Ei sillä, että olisi liiemmin harmittanut, koska mua valmiiksi jo vähän väsytti. Niinpä ensin lösähdin siihen respaan lukemaan päivän lehden ja sen jälkeen könysin infrapunasaunaan lueskelemaan lisää lehtiä. Melkein kuntoilua. XD

Huomenna on "tärkeä" päivä. Tai ainakin jollain tavalla kiinnostava. Nimittäin on taas "virallinen" punnituspäivä. Kuulun nykyään myös Kalorilaskurissa ryhmään, jossa skabaillaan viikottaisesta painonpudotuksesta. Ei nyt mitenkään tosissaan, mutta olisihan se kiva, jos en ihan jumbosijalle päätyisi. Saas nähdä. En kyllä ole mitenkään tiukkapipoisesti dieetannut, meikä kun imettää edelleen, mutta Fazerin Sinistä en ole syönyt yhtään ja muutenkin olen melkein täysin syönyt kuten Bodycamp ohjeistaa. Joten kyllä tämä laardi tästä sulaa. Tänään aamupaino oli 86,6 kg.

Tiedä sitten, onko infrapunasaunalla jotain terveyshyötyjä, mutta vallan mukava paikka se on lukea lehtiä :P

Parempi ihminen

Ha, pössis on ehkä noin ziljoona kertaa parempi, koska lähdin viiden kilsan hölkkälenkille. Jotenkin sitä mieli keventyy, kun hölkkäilee omaa tahtia menemään hyvän musan tahtiin. Ehkä siinä samalla Ahteri Maximuskin edes inasen verran pienenee ;)

Väsyttää

Tänään on vähän huono päivä. Hermot ovat kireänä, ketuttaa. Tai okei, puhtaasti ihan v#!!+##!ttaa. En saa nukkua öisin, koska vauva valvottaa enkä päivisin, koska lapset eivät nuku samaan aikaan. Siitä ehkä vielä selviäisin jotenkin, jos mies osallistuisi tähän huushollinpyöritykseen enemmän. Ei se vaan tajua. Ja juu, olen sanonut, pyytänyt, käskenyt. Nytkin keittiön pöydällä on herran likaiset lautaset lounaan jäljiltä. En saakeli siivoa. Eikö se jo riitä, että mä raahaan ruokaa selkä vääränä himaan lapset kainalossa ja väännän sen ruoan (lapset kainalossa edelleen, muahhaha). Se on omassa lapsuudenkodissaan tottunut, että Äiti siivoaa ja korjaa jäljet. Stana sentään, nyt eletään 2000-lukua eikä mitään viiskytlukua. Seuraan mielenkiinnolla, kauanko nuo lautaset lojuvat tuossa.

Mä oon niin huonolla päällä, etten tykkää ees itse itsestäni ny. Lapsirukat, kun äitiä kiristää enkä jaksa hupsutella tänään tai leikkiä mitään vtun piirileikkejä.

Oli niin lähellä tänään, etten sortunut suklaaseen. Onneksi skippasin kaupassakäynnin eikä meillä ole mitään viarasvaroja missään.

Salilla kyllä kävin. Ipanat vein lapsiparkkiin, minkä takia en tosin malttanut treenata kuin joku 40 minsaa. Tuntuu pahalta viedä vauvaa sinne, kun jätkä on vasta 7 kk. Tosin hyvin se oli pärjännyt ja oon ihan siinä lähellä. Oon aina sanonut niille, että hakekaa herkästi, jos poikaa kiljuttaa.

Vesirajassa

Tämä pieni toppi on uudessa hm-kuvastossa nimellä mekko. Sanoisin, että vaikka olisi mallin mitoissa kuten kuvan kisut,ei ihan näin lyhyessä "mekossa" kannata esiintyä ainakaan ilman alushousuja B-)

Mun syömisestä on tullut taas viime aikoina järkevää, hyvä fiilis!

Tästä on suunta vain alaspäin

Juhlafiilis: paino on hinautunut taas alaspäin! Tänään lukema näytti 86,7 kg. Ei kuulosta vähältä, mutta suunta on hyvä, sillä olin taas ehtinyt kerätä vähän kiloja höttöhiilareita syömällä.

Muuten kuuluukin vähän pölöä, sillä vauva pitää mua yökaudet tuttina ja viime yönä sain nukkua max 2 h pätkiä, välillä itki jo tunnin välein. Enkä saa rauhoittumaan muuten kuin imettämällä. Olen liian väsynyt siihen, että yrittäisin tuntikausia saada sitä nukahtamaan jollain muulla tavalla.

Taas ystävystyttiin

... nimittäin vaa'an kanssa! Mun paino on jumittanut pitkään (tai jos on tullut muutosta, niin se on mennyt ylöspäin). Mutta tänään aamulla se oli ihanasti taas mennyt pienempään suuntaan. Ilmeisesti olen noudattanut varsin hyvin Bodycampin ruokavalio-ohjeita! En tosin aivan kirjaimellisesti, mikä tietty olisi ideaalia, vaan mukaillen. Olen ajatellut, että silläkin tavalla mun syömiset ovat miljoona kertaa järkevämpiä kuin ilman. Ja nyt kun paino kerran menee alaspäin, niin homma toimii.

Mies rehkii pihalla auton kimpussa. Pian en ole enää sidottu tänne neljän seinän sisälle vaan voin huristella salille :) :) :)

Takaisin ruodussa

Taidan olla ruoan suhteen vähän kuin alkoholisti. Kun suklaakääre aukeaa, sitä on todella vaikeaa laittaa kiinni. Mässyn, mässyn, mässyn. Nyt olen taas useamman päivän syönyt järkevästi, lähes täsmälleen Bodycampin ohjeiden mukaan. Vaakalukema kun pyrkii heti nousemaan, jos en kyttää kunnolla syömisiä.

Salille tekisi mieli, mutta en taida tänään päästä. Pirssissä kun on kesärenkaat, ulkona korkeat nietokset enkä saa vaihdettua renkaita nyt, kun ipanat ovat tietty mun kanssa. Pistän miehen illalla asialle ;)

Uusi ihmistyyppi: timmit keski-ikäiset rouvat

Oletteko huomanneet, että siinä missä moni parikymppinen on leveä kuin ladon ovi, on yhä useampi 40-50-vuotias nainen elämänsä kunnossa? Itse tuijottelin yhden tällaisen timmi"mimmin" perää Zumbassa viime viikolla. Jäin pohtimaan, että onkohan hän aina ollut noin mielettömässä kunnossa vai terästäytynyt vasta myöhemmällä iällä, kenties lasten muutettua omilleen? Täyttänyt sitä tyhjän pesän syndroomaa treenaamalla ahkerasti ja oivaltanut, että itseään voi palkita muullakin kuin levyllisellä transrasvoja? Ehkä hänellä on hyvä tulotaso, joka mahdollistaa useamman ulkomaanmatkan vuodessa eikä D&G:n bikineissä riitä kokoja ihra-arsea peittämään? Mun ihan oikeasti teki mieli mennä kysymään siltä, että onko se joskus ollut yhtä leveä kuin meikäläinen ja onko mullakin toivoa päästä hänen kokoisekseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja tyydyin ihastelemaan vähän etäämpää ;)

Taannoin oli valloilla puumavillitys, jolloin puhuttiin vähän vanhemmista, nuoria miehiä metsästävistä naisista puumina. Tuo mainitsemani nainen on niin tiukassa kunnossa, että jos hän haluaa nuoria miehiä, ei taatusti tarvitse juosta heidän perässään. Näyttää nimittäin upeammalta kuin 90 % nuoremmista.

Voi vitsit, kun itsekin saisin itsestäni tehoja irti kuten hän. Jättäisin ne herkut kauppaan ja saisin tämän kraateria muistuttavan takapuolenikin timmiksi kuin kiinteät persikat. Viime viikkohan meni todella hyvin syömisten suhteen. Valitettavasti lauantaina oli juhlat, joissa söin vapaasti ja sen jälkeen on ollut vaikeaa saada otettua itseäni niskasta kiinni. Liikuttu on kyllä ahkerasti, mutta kun mättää samalla ehkä miljoona kaloria päivässä kurkusta alas, niin ei se liikunta missään näy.

Ruoskikaa mut ruotuun, olkaa kilttejä! ;)

Nyt pyyhkii hyvin

Joku ihme on tapahtunut, sillä olen saanut jostain itsekuria. Olen syönyt todella järkevästi ja nyt näyttää taas siltä, että pääsen mun kännykkäpalkintokiloihinkin lähiviikkoina (85 kg). Tuli tuossa vähän takapakkia, mutta nyt menee kuten pitääkin. Itsekuria koeteltiin taas tänään kaupassa, kun ensin sieraimiin leijui mielettömän hyvä tuoreen leivän tuoksu. Seuraavaksi ohitin keksihyllyt ja nälkä kurni mahassa. Sitten oli vielä jäätelöaltaan vuoro. Mut selvisin enkä ostanut mitään ylimääräistä. Olen aika ylpeä :) Siinä keksien kohdalla meinasin repsahtaa, mutta muistutin itseäni elämäntapamuutoksesta ja selvisin.

Se on kyllä hullua, kuinka paljon kaupoissa promotaan epäterveellisiä tuotteita. Aina on jotain herkkuja tarjouksessa. Ne oikein huutavat meidän ylensyöjien nimiä. Halpaa on, juu, mutta järkevää ei yhtään. Ehkä niissä on hyvät katteet kaupalle ja siksi koittavat myydä niitä apinan raivolla. Tai sitten kauppiaat tietävät, että herkut ovat helppoja heräteostoksia. Harva ehkä innostuisi jostain maustamattoman rahkan tarjouksesta (eikä se kyllä normihintaisenakaan kallista ole).

Tsemppiä muillekin! Yhdessä me pääsemme näistä ekstralaardeista eroon :)

Oman elämänsä Rocky Balboa

Otsikko ei tosin viittaa nyrkkeilyyn, vaan onnistumiseen ruokakaupassa. Eiliset syömiset menivät suorastaan mainiosti nappiin, rehujakin vetelin häikäisevät 1,2 kg :O Lisäksi uhmasin omia mielihalujani ja pahinta ongelmakohtaani ruokakaupassa: kävelin aivan tahallani makeishyllyn ohi. Loin samalla Fazerin Siniseen uhmakkaan katseen ja jätin sen sinne hyllyyn. Tosin tänään se ei ollut yhtään vaikeaa, kun ei edes tehnyt herkkua mieli. Kun saan saman homman tehtyä sitten järkyttävissä suklaahimoissa, niin sitten voin olla itsestäni ihan tosissani ylpeä.

Selätin pahimman vastustajani. Kuva Fazer.

Liikuntaosastokin oli eilen reilassa, kun treenasin kuntosalilla vajaan tunnin. Erittäin jees. Esikoinen oli lapsiparkissa, koska "siellä on paljon autoja ja TOSI kivaa". Vauva oli kotona isän kanssa, niin ei munkaan tarvinnut stressata, että poika itkee vaan lapsiparkissa koko ajan.

Hyvä flow

Ylikilot hallitsevat mun elämää. Ei ole sellaista päivää, etteivät ne kiusaisi. Kun tapaan tuttuja vuosien takaa, ajattelen heidän pohtivan, että "Jaa, on tytölle ruoka maistunut". Nytkin viikonloppuna on kemut, jonne tulee yläasteaikaisia tuttuja ja nyt murehdinkin, mihin vaatteisiin mahdun. Silti tiedän, etteivät mun laardit häiritse muita yhtään samalla tavalla kuin mua. Varmasti ajattelevat mun lihonneen, mutta siihen se sitten jääkin.

Ja koska kilot stressaavat mua, niin järjetöntä ahdata suuhun kaloripituista roskaa. Maistuvatko ne muka niin hyviltä, että kannattaa vaan lihota? No eivät. Olenkin ihmeekseni taas pystynyt vastustamaan herkkuja. Tänään mm. hoin tavoitepainoa ääneen ajaessani kaupan ohi :)

Sain vihdoin jopa tulostettua Bodycampin ruokavalio- ja treeniohjeet, joten niiden seuraaminen on nyt helpompaa. Ainoa arveluttava asia on lisäravinteet: voiko jotain CLA-tabuja syödä imettäessä? Epäilen. Imetys jatkuu vielä varmaan runsaat puoli vuotta/alle vuoden.

Eilen olin jumpassa, tänään salille! Jeah.

Onnistuminen

Mulla menee yleensä metsään asiat silloin, kun olen käymässä vauvan kanssa kaupassa tai kauppakeskuksessa. Silloin on yleensä nälkä ja itsekuri nollassa. Mutta tänään onnistuin! Teki mieli käydä jossain syömässä jotain nopeaa tai ostaa vähintään suklaata,mutta poikkesinkin kukkakauppaan ja ostin ihanan tarjouksessa olevan kimpun. Nyt se muistuttaa tuossa mun pienestä onnistumisesta :)

Ostin myös magnesiumia ison purkin, koska ilman sitä alkoivat taas pohkeet krampata.

Liikuntaa reilun 1500 kcal edestä

Wuhuu, mikä päivä! Aamulla kävin siis jumpassa ja lyhyesti salilla, nyt illalla vielä tunnin tanssitunnilla. Normaalisti ei toki tule kahta kertaa päivässä suhattua kuntoilemaan, mutta olen vielä uudesta paikasta niin innoissani :) Tuo tanssitunti oli kyllä varsin korkeasykkeinen, oli melkein tapissa koko ajan. Sitä veti myös varsin ilahduttavan näköinen latinomies, joten ehkä syke oli siksi korkealla ;)

Iso käsi lapsiparkkien keksijälle

Vuokrasin joltain naiselta hänen kuntokeskuskorttinsa marraskuun loppuun saakka ja olen jo nyt ihan huumassa. Kävin siellä tänään jo jumppaamassa lasten kanssa, jonka jälkeen roudasin ipanat lapsiparkkiin treenaamaan ja menin itse pieneksi toviksi vielä salille. Voi sitä vapauden tunnetta. Kerrankin on aikaa treenata päivällä ja joku muu kaitsee lapsia sen aikaa. Okei, vauva on mun mielestä vielä vähän turhan nuori, mutta esikoinen viihtyy kovasti. Ehkä lyhyitä pätkiä maltan vauvaakin pitää parkissa hoidossa, saas nähdä. Jahka poika kasvaa, maltan hyödyntää palvelua ehkä paremmin.

Tosin ensi vuonna alan treenaamaan yhdessä toisessa kuntokeskuksessa, jossa ei valitettavasti ole lapsiparkkia. Se on kyllä iso miinus. Sitä ei jotenkin edes kehtaa käydä niin usein treenaamassa kuin haluaisi, kun mies käy kuitenkin päivät töissä ja hänkin haluaisi harrastaa iltaisin jotain. Ei ole onneksi valittanut mun kuntoilusta, mutta itse sitä aina pohtii, mikä on reilua ja ikä ei.

Mun kaveri tosin käy salilla taaperon kanssa. Itse en usko, että saisin tehtyä kunnon treenin, kun pitäisi paimentaa samalla. Tai pelkäisin, että lapsi loukkaa itsensä (jos salilla on muitakin tai se on sen veran iso, ettei pysty olemaan ihan vieressä). Lisäksi maailma on pullollaan lapsivastaisia tyyppejä ja väkisinkin miettisin, tykkääkö joku kyttyrää.

Mitenkäs te, hyödynnättekö lapsiparkkeja, harrastatteko vain ipanoiden kera vai jätättekö surutta kotiin toisen osapuolen kaitsettavaksi?

Liikuntaholisti

Mua katsellessa voisi kuvitella, etten mä muuta teekkään kuin makaa sohvalla ja märehdi herkkuja kuin lehmä ruohoa. Onneksi totuus on toinen, sillä meitsi on varsin ahkera liikkuja (tosin valitettavasti myös huomattavan ahkera suursyömäri, teen jatkuvasti typeriä valintoja ruokakaupassa ja syön järjettömyyksiä). Otetaan vaikka esimerkiksi eilinen liikuntasaldo, jonka jälkeen sykemittari näytti reipasta 1200 kcal kulutusta: ensin tunti kuntonyrkkeilyä IHAN täysillä (tekipä muuten harvinaisen hyvää mäiskiä niin lujaa, kuin käpälistä lähti), tämän jälkeen reilu puoli tuntia kuntosalilla maksimipainoilla (tai ainakin niin suurilla painoilla, että "muskelit" ihan tärisivät sarjoja tehdessä) ja sitten vielä reilun puolen tunnin kävelylenkki. Olin jo lähtemässä kävelyn sijaan juoksulenkille, mutta olin juuri syöttänyt koirat ja niitä ei voi juoksuttaa täydellä mahalla. Niinpä siis käppäiltiin reippaasti ja hyväähän se teki.

Eilen kävin mätkimässä jotain ukkoa, jonka kanssa tuli siinä ohessa juteltua vähän melkein sopimattomiakin. Pieni flirtti piristi samoin kuin kunnon hikiliikunta.

Olisin varmaan aikamoinen porsas ilman mun liikunta-addiktiota. Yleensä syömiset menevät hienosti aamupäivään saakka, aivan kuten Bodycampin ruokaohjeissa sanotaan. Mutta sitten alkaa menemään reisille. Jotenkin löydän kaikki mahdolliset ja mahdottomat herkut tai ostan kaupasta jotain megatyperää, joita sitten ahtaan kiduksiini lasten nukkuessa. On muka jotenkin oikeus siihen, kun en saa nukkua öisin ja muutenkin elämä on tällä hetkellä oikeastaan kaikkien muiden tarpeiden huomioimista kuin omien. Ha! Ihan kuin se nyt oikeuttaisi ostamaan pussillisen pakastepullia, paistamaan ne ja syömään niitä useamman. Tsiisus.

Pysy tässä nyt sitten vahvana

Facebookissa oli kivasti nämä munkin elämässä taistelevat asiat kivasti päällekkäin, treenaaminen ja voissa uinut pulla. Kuinka taas sattuikaan :-)

Hetki huulilla, ikuisuus lanteilla?

Mulla on kyllä vääristynyt syömiskulttuuri. Välillä syön fiksusti ja seuraavassa hetkessä ahmin levyllisen suklaata tai viisi muffinssia. Siis ihan oikeasti. Aikuinen ihminen ja itsekuri kuin lapsella. Tänään oli taas huono syömispäivä, nyt morkkis ja taas uskottelen itselleni, että seuraavasta ateriasta lähtien syön fiksusti.

Masokisti?

Kaikkiin tilanteisiin mä itseäni ajankin. Sen lisäksi, että käyn tankotanssitunneilla 17-kesäisten, mikroshortseihin pikeutuneiden viiskytkiloisten beibien kanssa, treenaan tennisklubilla olevalla salilla. Sitä tuntee itsensä vähän joukkoonkuulumattomaksi (mikä sana!) pukuhuoneessa, kun ympärillä pyörii minimittaisiin tennishameisiin pukeutuneita kaunottaria. Mutta hei, kiloja nämä vaan on ja toivottavasti tulevaisuudessa mä olen yksi noista megabeibeistä.

Suunta on ainakin hyvä. Olen tänään syönyt melkein Bodycampin ohjeiden mukaan, juossut 5 kilsaa ja mieheltäkin kuullut, että oon hoikistunut. Jiihaa!

Jaksaa, jaksaa, kulkee, kulkee

Eilen kävin hölkkälenkillä. Kotona lasten desibelit olivat olleet koko päivän sen verran korkeita, että piti päästä vähän pakoon. Eikä siitäkään haittaa ole, jos tämä arse sattumalta pienenisi ;) Jaksoin taas mukisematta vetää 5 km lenkin, jiihaa. Aikaa meni 30 minuuttia. Kiva, että vaikka tuli pieni hölkkätauko ja vaikka pari viime lenkkiä ovat menneet jotenkin reisille jaksamisen suhteen, niin kulkeekin välillä.

Kuva anastettu Improve your Running -sivustolta.

Noita kuvan teräspohkeita odotellessa...

Tankotanssimasennus

Peruskurssi on puolivälissä ja alan kallistua siihen, ettei laji ole mua varten. Turhauttaa, kun sarjaan kuuluu parikin pää alaspäin olevaa liikettä, joista kumpaankaan en pysty. Ei riitä kantti, kunto eikä taidot. Sen sijaan olin saman tanssikoulun joraustunnilla eilen ja se oli hauskaa, kun ei tarvinnut harjoittaa akrobatiaa vaan ainoastaan seurata sarjaa ja fiilistellä. Jotenkin helpottava tunne, kun en ollutkaan "se huonoin" ;)

Laihdutuslaiskiainen

Mä olen ollut NIIN väsynyt tähän tunnin välein heräämiseen yö toisensa jälkeen, etten ole saanut itseäni motivoitua syömään ja treenaamaan Bodycampin ohjeiden mukaan. Äsh! Just nyt on taas sellainen olo, että huomenna otan itseäni niskasta kiinni. Pitäkää peukkuja.

Lähipäivinä lähdetään reissuun, kun hypätään Onnibussin kyytiin. Ikinä ole tuolla reissannut, mutta kiinnostaahan se testata. Meidän pesueen matkustaminen junalla kun maksaisi ihan hunajaa ja EB:llä myöskin, Onnibussilla koko nelihenkinen porukka matkustaa edestakas rapialle 50 eurolla. Onko kellään kokemuksia? (Älkääkä vaan sanoko, että tein ihan pölösti ja sinne meni rahat hukkaan, sillä maksoin jo) ;)

Kaikkea minäkin googlaan

Nimittäin yritin teidänkin iloksenne hakea kuvaa hakusanoilla "Salatut Elämät Sebastian alasti". Vaikkette tuota sarjaa seuraisikaan, niin tässä joku päivä sitten vuorossa oli jakso, missä Sebastiania näyttelevä heppu koikkelehti siellä rappukäytävässä ihan ilkosillaan. Tai siis oli hänellä kiulu sen peittona, mutta muuten ihan luonnontilassa. Ja voi morjes, kuinka hyvältä mies näytti. Just sopivasti pumpatut lihakset. Kyllä, kyllä, kyyyyyyylllllllä. Teki hyvää. Valitettavasti Google ei ollut tässä asiassa kaveri eikä kuvaa osunut silmiini, joten saatte vain kuvitella (tai etsiä tuon jakson vaikkapa Katsomosta). ;D

Muuten kuuluu vähän pölöä. Olen aivan FINITO tähän yövalvomiseen. Viime yönä kuopus kiljui välillä tunninkin välein ja oli tietty tikkana pystyssä jo aamukuudelta. Join just noin pannullisen kahvia, jonka voimalla rallattelin pari tuntia ja sitten tuli mieletön väsymys. Vähän kuin laskuhumala, mutta vain kahvilla aiheutettu. En sinänsä suosittele kokeilemaan, vaikka olihan se kivaa, kun oli hetken pirteä.

Yritän motivoida itseäni ruokaremonttiin ja kuntoiluun, mutta just nyt maksaisin aiiiiika paljon, jos vain pääsisin nukkumaan.

Rouva (itse)kuriton

Pitäisi aina iskeä itseään näpeille, kun huomaa avaavansa sen kirotun keittiön kaapin. Kuva Apulannan ruoskasta.

Nyt olisi kyllä ruoskalle käyttöä, sillä vaikka mulla on ollut ammattilaisten laatimat ruokavalio- ja liikuntaohjeet nyt muutaman päivän, en ole onnistunut niitäkään päiviä noudattamaan ohjeita täydellisesti. Olen repsahtanut. Ja vieläpä asioihin, joita ei yleensä koskaan ole tehnyt varsinaisesti mieli: leipään ja kaakaoon. Voi morjes!

Mikäköhän tässä painonhallinnassa on niin vaikeaa? Luulisi olevan helppoa: kun syö vähemmän kuin kuluttaa, niin laihtuu. Jos syö enemmän, lihoaa. Vuorokaudessa pitäisi syödä noin 500 kcal vähemmän, niin sillä laihtuisi 700 g viikossa. Tämä kannattaisi tehdä siten, että vähentää vähän syömisiä ja lisää vähän liikuntaa. Ei luulisi olevan vaikeaa. Silti itse taistelen tämän asian kanssa ja netti on pullollaan laihdutusblogeja, joita näpyttelevät kaltaiseni laardikroppaansa kammoavat naiset. Sitä imetään tietoa lehdistä, laihdutusohjelmista, netistä - tuijotetaan Suurinta Pudottajaa sohvalla ja vannotaan, että "kyllä mäkin, kun kerran nuokin".

Ja onko sitä koskaan itseensä tyytyväinen kuitenkaan? Itse muistan jo opiskeluaikoina kuvanneeni kroppaa bikineissä ja kironneeni ylikiloja. Siis ylikiloja. Taisin painaa silloin 68 kg, mikä on NYT ajateltuna mitä mainioin paino 172 cm pitkälle aikuiselle naiselle.

Sopii toivoa, etten joskus viiden vuoden päästä 130-kiloisena muistele erästäkin äitiyslomaa, jolloin kuvasin kroppaani bikineissä ja päivittelin vaakalukemaa 87 kg.

Kuin Tuksu tangolla, osa 4433343456

Taas yksi tankotanssitunti takana. Oli kivaa, mutta homma meni silti ihan totaalisesti reisille. Vaatii kyllä hyvää itsetuntoa edes yrittää niitä liikkeitä, kun kanssa on treenaamassa joukko nelkytviiskiloisia seitsemäntoistakesäisiä. Ja kaikki, meikä mukaanlukien, mikroshortseissa. Ai saakeli! Pari mimmiä vielä videoi toistensa tanssia ja meikä sooloilee siellä taustalla: pelkäänpä, että päädyn Youtubeen tai ainakin Facebookkiin. Oli vähän turhan vaikeita likkeitä, mm. päälläseisontaa tankoa vasten.

Ihan en ole pysynyt ruokavaliossa tänään, mutta melkein kuitenkin. Aamulla pompin taas puntarille tsekkaamaan, onko kuitenkin hilautunut alaspäin.

Muutakin mullistavaa

Ennen....

Mä olen aina ollut blondi. Siis ihan aina. Jos olen ollut oikein hulvattomalla päällä, olen pyytänyt kampaajaa värjäämään sekaan vähän tummia raitoja. Mutta nyt tuli jotenkin sellainen olo, että tarvitsen muutosta. Olin totaalikyllästynyt ulkonäkööni tai lähinnä siihen, että tuo reuhka, jota hiuksiksikin kutsutaan, näytti vuodesta toiseen ihan samalta. Tein varsin radikaalin muutoksen ja värjäsin koko kuontalon ihanan ruskaisen punaiseksi. Aivan täydellinen :) Tähän jotenkin konkretisoitui mun uusi elämä, joka alkoi Fazerin Sinisen hylkäämisellä, Bodycampin treeni- ja ruokavalio-ohjeilla ja muutenkin itseeni panostamisella.

.... jälkeen.

Tästä lähtee

Otin nyt sitten kuvia bikineissä, joissa mä tulen vielä näyttämään rannan/uimahallin kuumimmalta kissalta ;) Työtä on edessä paljon, mutta sinne suuntaan mennään. Tänään olen jo alkanut noudattaa Bodycampin ravintosuunnitelmaa, joskin ihan kaikkea ei vielä kotoa löydy ja suuntaankin tässä piakkoin kauppaan. En uskalla avata syömisten sisältöä täällä kovinkaan tarkasti, kun ohjeissa oli aika tiukat ukaasit ohjeiden jakamisesta. Mutta hiilihydraatteja ohjeissa on enemmän kuin olen viime aikoina syönyt, ei kuitenkaan onneksi mitenkään valtavasti. Tarvitsee silti vähän totutella siihen, että ruoan kanssa voi ottaa vähän täysjyväpastaa tai peräti perunaa. Hämmentävää.

Nyt on kyllä muuten aika väsynyt olo. Yöt ovat menneet reisille jo useamman kuukauden, kun kuopus vaatii huomiota yössä sellaiset 3-6 kertaa. Se tarkoittaa siis sitä, että mut herätetään noin 2-3 tunnin välein joka pirun yö ja aamu alkaa aina kuudelta. Tehokas kidutusmenetelmä kyllä, etenkin, kun päiväunia en myöskään pääse nukkumaan, kun eivät koskaan nuku samaan aikaan. Lisäksi esikoinenkin kiljuu välillä öisin, kuten myös viime yönä, jolloin oli halia ja niistämistä vailla. Mutta näillä mennään, ei auta kitistä. Koitan selvitä kuukaudesta toiseen ja ehkä joskus huomaan, että "kappas perhana, olenkin saanut nukkua koko yön eikä kukaan ole vaatinut musta mitään". Sitä odotellessa.

NYT nämä kilot lähtevät

Kun en kerran yksin tunnu pystyvän, niin ajattelin onnistua apujoukkojen kanssa. Kuva lainattu Bodycampin sivuilta.

Se on nyt kuulkaas sellainen homma, että olen kurkkuani myöten täynnä tätä taikinavatsaa, välillä nousevaa itseinhoa, sitä, etten mahdu noin 90 % vaatekaapin vaatteista... Jotenka päätin tehdä ihan oikeasti asialle jotain. Näin aikoinaan BodyCampin mainoksen salilla olleessa kuntoilulehdessä ja kiinnostuin: firma mainostaa laittavansa kropat kuosiin. Hinta on paketeilla ehkä vähän suolainen (omani hinta on 120 e/15 vkoa, normaalisti 150 e), mutta jos sillä hinnalla saan tavoittelevani kropan tai pääsen edes oikeille jäljille, niin eipä se niin kauheasti ole.

Rekisteröidyin siis palveluun, täytin tietojani ja hommasin itselleni tuon Massive Lost -paketin, koska kiloja on kyllä enemmän kuin 172 cm mittaisessa eukossa pitäisi olla. Sain heiltä monta sivua ravinto-ohjeita sekä sali- ja liikuntaohjelman, joita alan noudattaa heti huomisesta lähtien.

Lupaan raportoida edistymisestä. Toivokaamme, että saatte pian hyviä uutisia :)

Ajattelin käydä Inbody-mittauksessakin, niin on sitten vertailupohjaa ennen ja jälkeen tämän viisitoistaviikkoisen. Ajatuksena on myös ottaa bikineissä ennen- ja jälkeen-kuvat, apua.

Tuhti pysyy pinnalla

Mä olen aina ollut hyvä kellumaan. Harmi vaan, että se on kai sidoksissa rasvaprosenttiin.

Onneksi uintikin sujuu eikä vain kelluminen. Tällä viikolla olen ollut kahdesti uimassa kilometrin. Ekalla kerralla aikaa meni 30 minuuttia, toissapäivänä 25 minuuttia. Vissiin ihan hyvin, etenkin mummosammakkotyylillä. Kuntosalille ei ole nyt tullut lähdettyä ja hölkkälenkitkin ovat olleet vähän lyhyitä. Ei ole vain huvittanut.

Haen lisämotivaatiota kropankutistusprojektiin ammattilaisilta. Nimittäin nytkin liikun kyllä ahkerasti, mutta itsekuria ei ole juurikaan ja tulee syötyä pölösti. Kerron tästä hankkeesta lisää ensi viikolla, jos siitä tulee jotain.

Täydelliset fläsäfarkut

No nyt pitää mainostaa, kun löysin kerrankin farkut (tai oikeastaan "farkut"), jotka näyttävät asiallisilta ja tuntuvat yhtä hyviltä kuin rupiset legginssit. Nimittäin KappAhlissa oli ihan normiosastolla myynnissä kuvan byysat. Hintaa näillä on 29,90 euroa ja ovat tosiaan niin mukavat, että meitsihän ei muuhun enää pukeutuisikaan. Harmi vaan, että näitä täytyy välillä pestä ja housujen kuivuessa ei ilkeä ihan ilkosillaan olla (kunnioitan kanssaihmisiä nimittäin). Suosittelen! Itse ostin koossa 42 ja harkitsin myös kokoa 40, MUTTA ei tällaisia ehkä enää sen kokoisena sitten tarvitsisi, kun normipöksytkin pelittävät varmaan. (Tähän väliin vielä huomautus: mun oikea housukoko on nyt jotakuinkin 44 tai jopa 46, joten se kertoo ehkä jotain näiden pöksyjen joustokapasiteetista). Aivan ässät!

Melkein pitäisi pyytää KappAhlia lähettämään mulle toiset tällaiset ihan kiitoksena siitä, kun jaoin ilosanomaa eteenpäin ;)

Himo

Tällä kertaa en kuolaa öljyssä kiilteleviä lihaksia tai Scandinavian Hunkseja, vaan mulla on päällä ihan järjetön herkkuhimo. Mieli huutaa hyvää. Tekisi mieli survoa kiduksista alas ainakin levyllinen suklaata, pala jos toinenkin syntistä suklaakakkua, kasa Subwayn tuplasuklaakeksejä.... ÄÄÄÄÄÄ. Auttakaa! Sitokaa mut tohon sohvaan kiinni älkääkä päästäkö kauppaan!

Parisuhdepuhumattomuus laukesi

Mun mies on perinteinen suomalainen mies. Se ei turhaa jaarittele, paitsi jos sen ahdistaa nurkkaan tai lypsämällä lypsää. Olen kuvitellut, ettei hän enää rakasta mua yhtä voimakkaasti kuin ennen, että mun kroppa kuvottaa häntä ja siksi seksielämäkin on niin olematonta yms. Mutta olin väärässä! Sunnuntaina vähän kriiseilin ja kerroin, miltä tuntuu ja mitä olen pohtinut. Ettei suhde voi jatkua kauaa näin ja että mua ahdistaa. Hän yllättäen murtui täysin, kertoi rakastavansa yli kaiken eikä kuulemma mun kroppa ole syy makkarihiljaisuuteen vaan työstressi, väsymys ja se, ettei ole uhrannut asialle ajatuksia. Ja eilen sain elämäni kyytiä, ihhihhii. ;)

Toki tajuan, että mieskin olisi iloisempi, jos kurveja olisi vähemmän. Kiva kuitenkin tietää, että kelpaan tällaisenakin.

Olen nyt hienosti vähentänyt hiilihydraatteja ja olo on jotenkin parempi. Toki syön niitä edelleen enemmän kuin kunnon karppi tekisi, mutta silti. Vaaka näytti lukemaa 87,9 kg eli kohta pääsen taas samaan lukemaan kuin synnytyksen jälkeen ENNEN rakastumista suklaaseen.

Mä onnistun.

Uusia palkintoja

Päivitin jälleen kerran tuota laihdutuspalkintolistaani. Nuo palkinnot ovat kyllä kaikki sen verran tyyriitä, ettei aavistustakaan, mistä revin niihin rahaa. Seuraavaksi listalla on nyt uusi kännykkä, sillä nykyinen ei toimi kunnolla ja lähipiiri kiroaa sitä koko ajan ;) Nyt Uusi upeampi minä -palkintolista näyttää tältä:

85 kg kännykkä
83 kg L'eau de Chloé -hajuvesi

83 kg L'eau de Chloé -hajuvesi

80 kg Dior Addict -huulipuna

80 kg Dior Addict -huulipuna
77 kg kulmakarvojen kestopigmentointi
74 kg shoppailupäivä itsekseni tai ystävättären kera
71 kg Minna Parikan korkokengät tai jotkut yhtä upeat luomukset
68 kg tatuointi?
65 kg extrahulppea matka

Ihanteellinen verenpaine

On mullakin huvit, mutta mittasin verenpaineen aikaa kuluttaakseni. Tulos oli varsin hyvä, taulukon mukaan jopa ihanteellinen. Tosin en ehtinyt istua sitä 5 minuuttia ennen vaan ryhdyin heti hommiin, joten en tiedä, kuinka luotettava lukema on. Mutta tuskin luvut ovat ihan katossa ainakaan.

Nyt odottelen,että pääsen papa-kokeeseen. Jotenkin tulokset jännittää. Syövät ovat nykyään niin yleisiä ja olisi hölmöä tuudittautua siihen uskoon, että itse on turvassa.

Ei ihan karppilounas

Mä olen pyrkinyt vähentämään hiilihydraatteja, mutten pyri vielä ketoosiin ja syön niitä jonkin verran. Tällaisen herkkulounaan söin paikallisessa ravintolassa ja oli mainiota.

Paino on ihanasti mennyt alaspäin. Painoindeksi on taas alle 30!

Kirppistelyä

Piti ostaa vanha lehti, jota harkitsin jo sen ilmestyttyä. Fit karppaajan kannessa komeilee yksi mun esikuva, Rakel Lignell. Vielä kun ehtisi lukemaan B-)

Karu totuus

Nyt seuraa avautumista petipuuhista. Päätin äsken nostaa kissan pöydälle ja kysyin mieheltä, miksi meidän seksielämä on kuihtunutta. Keskustelu meni näin:

Minä: Kerropas, että kun meidän petihommelit on mitä on, niin johtuuko se siitä, ettei sua vaan enää ne touhut liiemmin kiinnosta vai oonko mä nyt jotenkin vaan liian äiti tai lihava?
Mies: No vähän sitä kaikkea varmaan. Annetaan nyt vaan ajan vähän kulua.

Että mua kyrsii, surettaa, harmittaa, inhottaa oma kroppa. Tajuan kyllä miestäkin, vaikka toivoisinkin, että kilot eivät vaikuttaisi rakkauselämään. Tosin en tiedä, haluaisinko itsekään häntä, jos hän lihoisi yhtä paljon.

Onneksi tämä keskustelu käytiin päivänä, jolloin olin ensin käynyt hölkkäämässä ja sen jälkeen treenannut vähän vatsalihaksia + venytellyt. Tuntuisi ehkä kurjemmalta, jos olisin mässäillyt koko päivän ja maannut sohvalla.

Missä vaiheessa mä annoin itseni paisua näihin mittoihin ja miksi... Kas siinä pulma.

En sentään rullatuolissa

Jännitti etukäteen, että poistunko kiropraktikon luota kävellen vaiko kenties neliraajahalvaantuneena. Kävellen, onneksi. Tosin en tiedä, oliko se mitenkään maailmaajärisyttävä kokemus muutenkaan. Kuului "riks" ja "raks" ja siinä se. Selkäkipu ehkä vähän katosi taka-alalle, mutta lonkkasärky tuplaantui. Bläh. Huomenna menen vielä käymään siellä toisen kerran, sit saa riittää.

Oltiin myös miehen kanssa häissä eilen. Hauskat juhlat. Hauskinta oli päästä johonkin kahdestaan siten, että joku muu vaihtoi kakkavaippoja, selvitteli raivareiden syytä yms. Tosin kävin kyllä kemuista pari kertaa kotosalla syöttämässä vauvan, mutta silti. Poika kun ei pulloa huoli, joten siksi näin.

Olen oikeastaan itsestäni aika ylpeä, että vaikka olin juhlissa, söin järkevästi. Ruokaa hain vain yhden lautasellisen enkä siis santsannut, vaikka se olikin hyvää ja enempi olisi mahtunut. Lisäksi jätin perunat ja patongit syömättä, keskityin salaattiin ja LIHAAN. Nam. Juomista en kerännyt kaloreita yhtään, koska olin siis selvinpäin tämän imetysbläänin takia. Tosin sanottakoon, että mun mielestä kemuissa ei tarvitse kaloreita miettiä, sillä ei niitä nyt niin kovin usein ole. Enemmän se ratkaisee, mitä nappaa ruokakaupasta kärryyn monta kertaa viikossa.

Just nyt olen kyllä älyttömän väsynyt. Esikoinen raivosi ihan täyttä raivoa reilut 2 h keskellä aamuyötä. En tiedä, olenko enemmän henkisesti vai fyysisesti finito.

Kidutusta ja hemmoittelua

Tänään menen ensin kiropraktikon käsittelyyn tämän kirotun selän takia, josko pääsisin kivusta eroon. Sen jälkeen on onneksi mukavampaa tiedossa, koska sisko vie mut lounaalle kaupungin tyylikkäimpään ravintolaan. Onneksi ruokakin on siellä oikein hyvää ;-)

Ohessa myös lettiväkerrys tältä aamulta.

Tunnustan...

... olin tänään laiskiainen. Nimittäin PITI mennä salille, mutta sen sijaan meninkin shoppailemaan ihan yksin ;)

Strippauskeskustelu jatkuu + kysymysmerkkinä uudella salilla

Mies sanoi, että jos toivon, hän voi jättää sen strippausohjelmanumeron väliin polttareissa. Tosin lisäsi siihen, että saa kyllä tossun alla olevan maineen. Sanoin, että ehkä sekin on parempi kuin vaimon loukkaaminen. Näillä näkymin siis mun ei tarvitse ahdistua parin viikon päästä. Pitäkää peukkuja! (Toivon myös, ettei tämä nyt johda siihen, ettei ukkokulta kerro tällaisia arveluttavia juttuja enää, ettei tule sanomista).

Ja sitten laihdutus- ja kuntoiluasiaa.

Sain kolmen päivän treenipassin läheiselle salille. Kuntokeskuksen tarkoituksena toki oli koukuttaa mut heidän asiakkaaksi ja saada mut tilaamaan sielä 12 kuukauden treeniaika. Siihen en kuitenkaan lähtenyt, sillä suunnittelen aloittavani ihan toisella salilla tässä jossain vaiheessa syksyä. Sitä ennen pitää kuitenkin saada käytettyä nippu liikuntaseteleitä johonkin. Harmillista, että niin monessa paikassa on sitouduttava 12 kuukaudeksi (tai vähintään maksettava joku kirottu liittymismaksu ja siihen päälle vielä kirotun korkeaa kuukausimaksua).

Salihommissa jälleen.

Tämä paikka, jossa eilen kävin kuntoilemassa, ei kyllä oikein houkuttanut. Salille mennessäkin tunsin (tai luulin tuntevani) kaikkien katseet selässä ja palloilin siellä ihan pihalla, kun en löytänyt mitään mistään. Lisäksi lämmittelyissä käyttämäni crossari kolisi siihen malliin, etten povaa sille enää kovin pitkää elinikää. Lisäksi tuon paikan kuukausimaksu oli jotain 90 euroa, joten en tosiaan ole sinne menossa.

Sen sijaan siinä kotimatkalla bongasin erään teollisuuskiinteistön ikkunoissa maalarinteipillä (!!!) kirjoitetun mainoksen, poikkesin sisälle ja löysin varsin viehättävän pikkusalin. Siellä oli yksi treenaaja, pauhaavan musiikin sijasta joku suihkulähde liplattamassa yms. Hintaa lystillä on 45 e kuukaudessa + liittymismaksu 40 e. Nyt pähkäilen, kutsuisiko se mua liikuntaseteleiden arvon verran. Tuonne ei kyllä kannata pitkäksi aikaa sitoutua, sillä homma näytti sen verran amatöörimäiseltä noin mainonnan ja markkinoinnin + muun ulosannin suhteen, että epäilen paikan menevän konkkaan puolessa vuodessa. Joten ehkä pitää nauttia niin kauan kuin lystiä riittää ;)

Niuho vaimo

Sanoin nyt sitten miehelleni suoraan, että mua kyrsii, ahdistaa, häiritsee ja surettaa, jos hän menee johonkin lutkabaariin katselemaan sylitanssia vehje kovana. Tuntuu ihan pettämiseltä moinen. Ehkä meni perille, parin viikon päästä selviää.

Tänään kävin purkamassa jatkuvan itkun, vaipanvaihdon ja puklujen väistelemisen (ja siinä useimmiten epäonnistumisen) aiheuttamaa ketutusta 5 km juoksulenkille. Auttoi. Satoikin, mutta viihdyin silti. Suosittelen muillekin (on paljon hauskempaa kuin kiukuttelu).

Tanssittu tangolla

Onneksi ihan tällaiseen asentoon ei tarvinnut vielä taipua.

Eilen oli tankotanssin peruskurssin ensimmäinen kerta. Myönnän rehdisti, että olen aika pettynyt. Mähän tutustuin lajiin polttareissa, joissa tunnin veti varsin rempseä ohjaaja: musiikki soi koko ajan, sarjaa rakennettiin vauhdilla, syke oli katossa, hymy oli korvissa, ohjaaja heitti hävytöntä läppää yms. No, tuolla kurssilla taas painotetaan tosi paljon tekniikkaa, huumori ei lennä yhtään, musiikki soi harvoin ja mikä typerintä, kaikilla ei ole edes omaa tankoa. Kiva. Jaoin siis omani toisen tyypin kanssa ja tuntuu, ettei siitä saa samaa hyötyä ollenkaan. Välillä joutuu vain seisomaan (tai mun tapauksessa vähän joraamaan) sivummalla ja katselemaan vierestä. Olisi paljon hauskempaa, jos saisi treenata koko sen tunnin ajan. Ketuttaa, että nyt maksan käytännössä 10 e/kerta siitä, että mulla on mahiksia tanssia tangolla 30 minuuttia. Haaveilen, että osa kurssilaisista tippuisi pois syystä tai toisesta ja saisin ihan oman tangon sinne. Tai sitten mun on vaan päästävä tästä ketutuksesta yli.

Nyt pitäisi vielä kerätä jostain rohkeutta pukeutua tunnille shortseihin. Apua.

Tekosyy nimeltä äitiys

Mähän olen ihan rehellisesti läski, tuhti, pyylevä, mehevä, höllyvä. Eikä se johdu mun lapsista vaan siitä, että kiskon vääriä asioita naamaan, olen totaalikoukussa suklaaseen enkä saa itsestäni juuri nyt tarpeeksi irti karppaamiseen. Okei, pieni ripaus johtuu lapsista: odotusaikana keräsin kiloja (tosin nekin omien mielitekojen takia) ja nyt en voi ketokarpata, koska imetän. Lisäksi huomaan, että valvotun yön jälkeen mielihalujen vastustaminen on hullunvaikeaa.

Katselin tuossa äsken Muodin Huipulle -ohjelmaa, jota juontaa häikäisevä Heidi Klum. Tyypillä on ehkä noin miljoona lasta ja silti hän on valmis esiintymään Victorias Secretin alusvaatenäytöksissä. Wau. Ihan samaan en pyri enkä varmaan pääsisikään koskaan, mutta siinä on kyllä yksi vallan mainio esikuva mulle noin ulkonäkönsä puolesta.

Heidi Klum on timmi mimmi jälkikasvustaan huolimatta. Kuva: MTV3.

Suklaa-angstia

Löysin kaapista housut, joihin mahdun jotenkin. Farkut odottavat vielä parempia aikoja.

Mun suklaa-addiktio on sen verran paha, että nyt tarvitsee ihan oikeasti tehdä jotain. Aloitin tämän niinkin hämmentävästä paikasta kuin Facebookista, jossa en enää tykkää Fazerin Sinisen sivuista. Ei nimittäin auta tässä taistossa, jos ruudulle lävähtää suklaan kuvia. Lisäksi ummistan korvani keittiön kaapissa kiljuville Fazerminteille, jotka mies sai synttärilahjaksi vanhemmiltaan. Just nyt ei edes tee tiukkaa, tosin olen kyllä liian tietoinen niiden olemassaolosta. Appivanhemmat eivät tee tätä mun hanketta helpoksi, kun toivat vierailullaan konvehtien lisäksi myös pussillisen perunoita ja ison pitkon itse leivottua pullaa. Pottuhimoa mulla ei onneksi ole ja selvisin pullahaasteestakin kunnialla.

Latasin iloksenne myös kuvan, jonka nappasin tovi sitten. Vaatteet ovat vähän liian pienet, mutta väliäkös sillä. Ei ainakaan napa vilku alta, kun on toppi alla.

Ihme"lääke" löydetty

Tällä lähti krampit! Kuva pöllitty röyhkeästi valmistajan nettisivuilta.

Mullahan olivat pohkeet aivan järjettömän kipeät viikkotolkulla: jopa rappusten nouseminen tuotti tuskaa, saati kyykkyyn meneminen. Kaikki alkoi mun aloitettua hölkkätreenit eikä siihen kipuun auttanut yhtään mikään. Tai no, hieronta auttoi vähän, mutta pohkeet menivät jumiin heti seuraavan lenkin jälkeen. Onneksi yksi personal trainer -tuttu vinkkasi, että saattaisi johtua magnesiumin puutteesta. Joten marssin apteekkiin ja otin sporttisimman näköisen purkin (mikä mahtava syy valita tuote) ja OHO, sehän toimi. Enää ei satu pohkeisiin yhtään :) Jeah! Tosin pieni varaus tässä on: mä loukkasin mun selän reilu viikko sitten enkä ole päässyt sen takia juoksemaan. Lähden heti, kun selkää ei enää satu tällä tavalla. Saa myös nähdä, pitääkö aloittaa ihan alusta, eli kuinka nopeasti hölkkäkunto rapistuu.

Strippiluola kutsuu mun miestä

Mies on osallistumassa ystävänsä polttareihin parin viikon päästä. Hän tuossa jutteli, että yksi ohjelmanumero on mennä paikalliseen strippausluolaan. Pakko tunnustaa, että ahdistuin. Taidan olla itsestäni aika epävarma näiden läskien kanssa, mutta tuntuu pahalta ajatella omaa miestä katsomassa, kun toiset naiset hankaavat paikkojaan ja esittelevät itseään. Sanoin kyllä, ettei tunnu kivalta. Toisaalta en myöskään toki ala vaatia, että jättäisi tuon ohjelmanumeron välistä tms (tulisi leimatuksi kaveriporukassaan vätyskäksi ja väittäisivät olevan tossun alla, lisäksi mies tuskin suostuisi siihen tai kantaisi ainakin kaunaa). Salaa toivon, että ne naiset olisivat edes jotain vähintään yhtä hyllyviä kuin mä. Kun ei mun mies mustakaan niin kauheasti nykyään innostu, niin ehkei niistäkään. Enkä toisaalta halua kuulla, jos olivatkin jotain 18-vuotiaita 34-kokoisia herkkuja.

Hunksit ovat ihan eri juttu. (Kuva Scandinavian Hunskien sivuilta).

Olen kyllä sitä mieltä, että äijien polttarit ovat vain jotenkin hyväksyttävä tekosyy mennä moiseen paikkaan. Tuskin monikaan noista ukkoKULLISTA (muahaha) voisi mennä sinne rankan työpäivän päätteeksi tai edes kehtaisi, mutta kun on polttarit, niin sittenhän voi tehdä melkein mitä vaan. Sitten ne istuvat siellä rivissä laitteistot paraatikunnossa eikä siinä ole mitään epänormaalia heidän mielestään varmaan. Mies sanoi, että olenhan mäkin ollut katsomassa Scandinavian Hunksien esitystä. Vastasin siihen, että olen joo, mutta on pikkuisen eri juttu katsoa showta, jossa korkeintaan riisutaan paita ja joka esitetään jossain akkainmessuilla keskellä päivää kuin toisiaan yllyttävässä poikaporukassa, umpihumalassa ja keskellä yötä, kun akat antaa jotain hemmetin sylitansseja. Tuntui tajuavan (vaikkei sen tajuaminen mitään muutakaan).

Jotenkin osoittaa bestmaniltäkin huonoa makua viedä sulhanen tuonne. Morsiankaan tuskin ihan kamalasti innostuu asiasta ja kuulee siitä pahimmassa tapauksessa vasta häistä, kun joku möläyttää pikkutunneilla, että "noooo, ookko säkin nyt alkanut strippaamaan, kun ukkos niin innostui viikonloppuna?".

Onko nyt ihan pölöä ahdistua tästä? Oletteko te muut niin itsevarmoja, että ette sitten polttaripäivänä istuisi jossain ahdistumassa ja miettisi omaa ukkokultaa tuijottamassa vieraita mimmejä? Ääääääää. Mua ahdistaa ja tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa ahdistua lisää. Blääh.

Kirja ihroissa

Mähän aikoinaan innostuin karppaamisesta luettuani Varpu Tavin Laihdu ilman nälkää -kirjan. Nyt karppaaminen on ollut taka-alalla ja yritän sitä hissukseen käynnistellä. Motivaation takia hommasin hänen toisen kirjansa, kun kerran sai superhalvalla. Taitaa toimia, sillä luin tuon yhdessä päivässä (on aika ohut) ja heti seuraavana päivänä painoin 2 kg vähemmän ;) Tehokas dieetti. Pitäisköhän lukea se uudestaan tänään, josko lähtisi taas toiset 2 kg?

Karppiguru Varpu Tavin teos päätyi kuvattavaksi vatsamakkaran alle.

Kuuluu mulle vähän pölöäkin, nimittäin menin rikkomaan selkäni. Olin lasten kanssa kolmestaan kotona (mies töissä) ja olin lähdössä kävelylenkille. Olin nostamassa tuplarattaita ulos, kun alaselkä napsahti TODELLA kivuliaasti ja jalat notkahti siinä samalla. Siinä mä sitten seisoin ulkona terassilla, enkä pystynyt kävelemään. Lapset oli sisällä, vauva sitterissä ja esikoinen luki kirjaa. Kännykkäkin oli kaukana enkä mä kyllä tiedä, kenelle olisin voinut soittaa. Joku ambulanssi olisi ollut hiukan liioittelua, vaikka olinkin ihan rampana. Noh, keräsin vähän aikaa siinä itseäni ja sitten raahasin ruhoni seinistä pidellen lähimmälle tuolille. Sattui ihan simona näin sanoakseni. Tästä on nyt kolme päivää ja selkä on ollut joka päivä astetta parempi. Pystyn jo kävelemään melkein ontumatta. Välillä iskee ihan järjetön kipu, jos käännän vahingossa kroppaa väärään suuntaan. Öisin on myös aika mielenkiintoista kääntää kylkeä, kun sattuu niin paljon, ettei pysty liikkumaan.

Mutta joo, viikko aikaa parantua. Sitten mä menen tankotanssitunnille.

Jos joku muu haluaa ostaa tuon Tavin kirjan, niin suosittelen hommaamaan sen booky.fi-nettikaupasta. Maksoi 2,90 e eikä tullut postikuluja päälle. Ja teille epäluuloisille: tämä ei ollut sponsoroitu mainos enkä saanut siitä latin latia. Piti vain vinkata, kun itse olin varsin iloinen, että sai laatukirjan vain ripauksen kalliimmalla kuin Fazerin Sinisen. (Toivon, että tämän opuksen avulla mä pystyn jättämään kaikki ne kirotut suklaalevyt kauppaan jatkossa).

Nappikauppaa

Aikamoisen kasan kiskon kaikenmaailman tabuja naamaan joka päivä, katsokaa vaikka! Tästä puuttuu vielä ehkäisypilleri (muahahahaa, ihan kuin tällä tahdilla kovinkaan helposti raskautuisi) sekä toinen magnesium-nappi. Niitä kun pitää ottaa kaksi ja mielellään aamuin + illoin, jotta imeytyvät hyvin. Kuvassa kolme Omega kolmosta, joku mutsien ikioma monivitamiinitabu, maitohappotabu sekä magnesium. Magnesiumit otin repertuaariin vasta ihan hiljattain, sillä yksi personal trainer vinkkasi, että hölkän aiheuttamat pirulliset pohjekivut voisivat johtua siitä. Tiedä sitten, mutta katsellaan.

Saakelin Google Analytics

Pah, pöh ja p%&"!###!! Taistelin ikuisuudelta tuntuvan ajan Google Analyticsin parissa, sillä yritin asentaa sen blogiini. Olisi ollut kiva saada vähän tilastoja siitä, paljonko blogissani vierailee porukkaa ja esimerkiksi kauanko hengaatte täällä. Mutta alkoi syke ja verenpaine kohota, päässä jyskyttää ja teki mieli paiskata koko tietokone päin seinää, jotenka se siitä. Oletan, etten osannut liittää html-koodia oikeaan kohtaan LUKUISISTA yrityksistäni huolimatta. Äsh, antaa olla, insinöörien ja koodaajien hommia tuollaiset. Minä keskityn nyt vain saamaan tätä fläsää pois.

Komiat popot

Katsokaa vaikka!



Hommasin tuommoiset pari viikkoa sitten alennusmyynneistä. Normihinta oli AIVAN käsittämätön (176 euroa). Mun auton arvo on varmaan jotain sellaista nykyään :O Alennettuina maksoivat vähän yli 60 euroa, mikä taas on mielestäni ihan kohtuuhinta uusista Adidaksista. Selvisipä sillä reissulla, että mulla on kintuissa ylipronaatiotakin ja nämä monot tukevat sitä samalla. Ei paha. Väri ei varmastikaan ole järkevä valinta Suomen lenkkipoluille, mutta milloin mä olisin mitään järkeviä valintoja tehnyt? (En ainakaan tänään kaupassa, kun jotenkin käsittämättömästä syystä ostoskärryyn eksyi taas suklaata).

Karppiyritys jäi siis yritykseksi. Tsemppaan itseäni lukemalla pari Varpu Tavin mahtavaa kirjaa jahka saan ne ja koitan uudestaan.

Tankotanssiinkin ilmottauduin mukaan, kuten uhosin. Se alkaa parin viikon kuluttua. Odotan sitä innolla, sillä tällä hetkellä se tuntuu ehdottomasti yhdestä tehokkaimmista ja samalla riemukkaimmista liikuntamuodoista. Siinä saa myös haastettua vähän pääkoppaakin, että pysyy koreografioissa mukana.

Toissapäivänä kirmasin taas viitisen kilometriä. Tuli mentyä yllättävän nopeasti, sillä aikaa kului vain 24 minuuttia (eli kymmenisen minuuttia vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla). Sen sijaan kunto vaikutti muuten jotenkin huonommalta: syke kohosi jopa lukemaan 180, hengästytti ja jouduin kävelemään pienen pätkän. Tosin tajuaahan sen: tuli juostua sen verran kovempaa tahtia, että syke nousi sitä varten liikaa ja kunto loppui kesken.

Eilen kävin hyvän, myös ylipainoisen ystäväni kanssa rannalla. Oli mulla vähän sellainen hylje-olo, kun maattiin siinä vierekkäin pyyhkeillä mustissa kokouikkareissa ja pursuttiin vähän joka suunnasta. Samalla katselin ihaillen naapuripyyhkeellä lojuvaa naista, joka oli varsin timmi. (Jos se ei olisi moraalisesti arveluttavaa, olisin ottanut iloksenne kuvan). Tosin hän oli kengänpohjan värinen ja iho oli selvästi kärsinyt auringosta, etten ihan pohtimatta vaihtaisi omaa ulkomuotoani häneen. Kropan voisin ottaa, mutta tämän kauniin ihoni voisin jättää itselleni ;)

Fläsä taipui tangolle

Osallistuin polttareihin, joiden yhtenä ohjelmanumerona oli tankotanssi. Se oli aivan uskomattoman hauskaa! Okei, sulavuus oli kyllä mun touhusta kaukana, mutten kyllä olettanutkaan muuta. Mutta tuli hiki, lihakset moneksi päiväksi kipeiksi ja ennen kaikkea se oli ihan ällistyttävän hauskaa. Tosin veikkaan, että polttariporukoille vedetty tankotanssitunti on vähän erilainen kuin perinteinen tunti: varsin roisia puhetta ja liikkeitä oli tällä kertaa. Tosin mä nyt olen aika ronski tyyppi, niin olin ihan kotonani, kun ohjaaja käski laittamaan "piparit tyrkylle" ym. Pro-tason tankotanssijat varmasti olisivat varsin kiukkuisia tällaisesta muunnoksesta. Pohdiskelenkin tässä, kävisinkö tankotanssin alkeiskurssin ja jättäisin jonkun salipäivän välistä. Just nyt se näyttää hyvinkin luultavalta, houkuttaisi kovasti.

Juoksulenkeilläkin olen käynyt. Viime lenkille tuli pituutta 6,5 km ja se otti aikaa noin 50 minuuttia. Kävelin ylämäet, kun syke karkasi jonnekin yli 170:n kieppeille. Sen sijaan kuntosalihommelit eivät ole kiinnostaneet yhtään näin kesähelteillä (etenkään, kun mun käyttämällä salilla ei ole ilmastointia). Ajattelinkin nyt vaihtaa kuntosalia. Mahdollisesti hommaan kymppikortin paikalliseen uimahalliin, jossa voi sitten samalla summalla käydä myös uimassa. Olisi varmaan mainio treeni, jos ensin nostaisi rautaa sellaiset 45 minuuttia ja sitten uisi päälle vielä kilometrin.

Syömiset... Ööööö. Ovat vissiin pielessä, koska vaakalukemat eivät liiku. Tosin nyt niitä on paha tarkastaakkaan, sillä vaa'asta loppuivat paristot ;) Pitänee hommata uudet, etten sitten joskus vuoden päästä astu seuraavaksi vaa'alle ja huomaa painavani jotain 130 kg. Auts.