Sanoin nyt sitten miehelleni suoraan, että mua kyrsii, ahdistaa, häiritsee ja surettaa, jos hän menee johonkin lutkabaariin katselemaan sylitanssia vehje kovana. Tuntuu ihan pettämiseltä moinen. Ehkä meni perille, parin viikon päästä selviää.
Tänään kävin purkamassa jatkuvan itkun, vaipanvaihdon ja puklujen väistelemisen (ja siinä useimmiten epäonnistumisen) aiheuttamaa ketutusta 5 km juoksulenkille. Auttoi. Satoikin, mutta viihdyin silti. Suosittelen muillekin (on paljon hauskempaa kuin kiukuttelu).
Tuo juoksu kuulostaa NIIN hyvälle! Mie olen niin menossa ens viikonloppuna ostamaan juoksulenkkarit ja sit alkaa munkii jolkottelu! :) Ja hyvä, että sanoit miehelle sun mielipiteen, tietääpähän sitten että pahoitat asiasta mielesi, eikä ihmettele miksi olet allapäin.
VastaaPoistaHitsi, en meinannu löytyy sun blogia. Muistin sen bikinikuntoon projektin mutten muistanut tarkkaa vuotta, joten joutu googlailee erilaisia vuosilukuja ennen kuin löytyi! Haha! You can _run_ but cannot hide! Huomasitko ovelan sanaleikin.
VastaaPoistaPyh niistä lutkap*lluista siellä kuppasessa baarissa! Ne eivät todellakaan ole sellasia mitä elokuvissa näkee ja viimeisen päälle upeita. Jotain tatjaanoita hytkyttämässä venähtäneitä nahkojaan ylivalkaistuissa haituva-tukissaan. Ja niillä on salettiin tulehtuneita karvatuppia haaroväli täynnä kun sheivaavat ruostuneilla terillä. Ja ne haisee halvalta citymarket hajuvedeltä. Hyyyiii!
Mä lähdin nyt tuohon bikinikuntoon projektiin ihan tosimielellä (ei siis tarvitse jännitellä mitään tällä hetkellä) ja mies lähti myös. Meistä tulee ken ja barbie 2027. No, ehkä vähän harmaat versiot, mutta kuitenkin. Tää projekti sisältää 6 x viikossa treeniä, joista vähintään 2 kertaa salilla (keskimäärin 3) ja muina päivinä lenkki tai muu aerobinen (esim. pyöräily, sulkis). Herkkupäivä on kerran viikossa, lauantaina, ja sitä ennen pitää käydä urheilemassa. Sunnuntai on lepopäivä.
Luulin, että kypsyisin jo viikon jälkeen, mutta kunto on kasvanut, niinkuin sullakin lenkillä (luin tuolta blogista) ja jotain laardin sulamista on tapahtunut. Hame sujahtaa päälle 2% helpommmin kuin pari viikkoa sitten. Vaa'alla aion käydä syyskuun alussa, koska en halua masentua tämän hetkisistä lukemista. Toivon, että parin viikon päästä lukema on jotain jonka kestän henkisesti. Tai käännän sen sitten päässäni, että on tainnut tulla lihasta (jepjep). Ja itseasiassa pääasia ei ole lukema, vaikka tiedän mikä paino ois kiva, vaan se että tuntuu hyvältä - oli koko mikä hyvänsä (ja se on mulla lähellä sitä paino-ois-kiva-lukemaa).
Ruoka on aika askeettista, mutta monipuolista ja terveellistä. Lauantaisin sitten syön mitä vaan, vaikka aluksi sovittiin että joko alkoholia TAI herkkuja. No totaaaa... näinä lämpiminä loppukesälauantaina ei voi vastustella kylmää kuohuviiniä. Ja sitä paitsi oon ollut niin reipas, että suotakoon se minulle. Ootko kokeillut syödä valipaloina sitä ehrmannin rahkaa, vaikka pakastevadelmilla? Mulle toi rahka uppoaa ihan raakanakin ja täyttää vatsaa eikä sitten tee mieli herkkuja arkena.
Täytyy vain hyväksyä ettei ole oikotietä onneen ja oikeasti noi maailman tähdetkin trenaa ihan hulluna. Esim. mun hyvä ystäväni Beyonce juoksi synnytyksen jälkeen juoksumatolla monta tuntia päivässä ja söi vain vähän salaattia ja laihtui 30 kiloa jossain viidessä kuukaudessa. Mut sillä oli lapsen vahti. En tiedä miten itse jaksaisin jonkun yövalvomisen jälkeen yhtään mitään lenkkiä.
Täällä oli aika kiva juttu yhdestä viikon laihduttajasta: http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2012070315796433_lh.shtml
Ei kannata eikä pidä tehdä projektia liian nopeasti! Meillähän on tässä aika monta vuottaa aikaa :D
Nimimerkillä Anonyymi, jolla vielä toistaiseksi helv*tin ärsyttävä pelkkää rasvaa oleva alavatsapömppis (vihaan sanaa pömppis, mutta se on ihan oikea rangaistus mulle), joka näyttää siltä että olisi raskaana vaikka ei todellakaan ole. Kauheintahan oli huomata se ettei PÖMPPIS enää jossain vaiheessa johtunutkaan pelkästään siitä, että vatsa olisi turvoksissa. Niin, sitä rasvapömppistä EI voi vetää sisään. Prkl!
Kiitos vallan mainioista kommenteista :) Kävin myös tsekkaamassa tuon Iltalehden laihduttajan ja upea suoritus kyllä häneltä. Ehkä meistä tehdään vastaavat sitten aikanaan, kun ollaan missimitoissa :)
VastaaPoista