perjantai 19. lokakuuta 2012

Nyt pyyhkii hyvin

Joku ihme on tapahtunut, sillä olen saanut jostain itsekuria. Olen syönyt todella järkevästi ja nyt näyttää taas siltä, että pääsen mun kännykkäpalkintokiloihinkin lähiviikkoina (85 kg). Tuli tuossa vähän takapakkia, mutta nyt menee kuten pitääkin. Itsekuria koeteltiin taas tänään kaupassa, kun ensin sieraimiin leijui mielettömän hyvä tuoreen leivän tuoksu. Seuraavaksi ohitin keksihyllyt ja nälkä kurni mahassa. Sitten oli vielä jäätelöaltaan vuoro. Mut selvisin enkä ostanut mitään ylimääräistä. Olen aika ylpeä :) Siinä keksien kohdalla meinasin repsahtaa, mutta muistutin itseäni elämäntapamuutoksesta ja selvisin.

Se on kyllä hullua, kuinka paljon kaupoissa promotaan epäterveellisiä tuotteita. Aina on jotain herkkuja tarjouksessa. Ne oikein huutavat meidän ylensyöjien nimiä. Halpaa on, juu, mutta järkevää ei yhtään. Ehkä niissä on hyvät katteet kaupalle ja siksi koittavat myydä niitä apinan raivolla. Tai sitten kauppiaat tietävät, että herkut ovat helppoja heräteostoksia. Harva ehkä innostuisi jostain maustamattoman rahkan tarjouksesta (eikä se kyllä normihintaisenakaan kallista ole).

Tsemppiä muillekin! Yhdessä me pääsemme näistä ekstralaardeista eroon :)


2 kommenttia:

  1. Henoa kuulla, että nyt kaikki sujuu kuten pitääkin :) Kaupassakäynti on kyllä aikamoinen taitolaji, varsinkin jos haluaa välttää herkkuja! ;D

    VastaaPoista
  2. Vielä kun pääsisi lohtusyömispirusta eroon, niin vois jopa onnistua :D Suklaata olen tosin minäkin onnistunut aika hyvin välttelemään! Edellisestä levystä on aikaa ainakin kolme viikkoa ;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)