torstai 11. lokakuuta 2012

Iso käsi lapsiparkkien keksijälle

Vuokrasin joltain naiselta hänen kuntokeskuskorttinsa marraskuun loppuun saakka ja olen jo nyt ihan huumassa. Kävin siellä tänään jo jumppaamassa lasten kanssa, jonka jälkeen roudasin ipanat lapsiparkkiin treenaamaan ja menin itse pieneksi toviksi vielä salille. Voi sitä vapauden tunnetta. Kerrankin on aikaa treenata päivällä ja joku muu kaitsee lapsia sen aikaa. Okei, vauva on mun mielestä vielä vähän turhan nuori, mutta esikoinen viihtyy kovasti. Ehkä lyhyitä pätkiä maltan vauvaakin pitää parkissa hoidossa, saas nähdä. Jahka poika kasvaa, maltan hyödyntää palvelua ehkä paremmin.

Tosin ensi vuonna alan treenaamaan yhdessä toisessa kuntokeskuksessa, jossa ei valitettavasti ole lapsiparkkia. Se on kyllä iso miinus. Sitä ei jotenkin edes kehtaa käydä niin usein treenaamassa kuin haluaisi, kun mies käy kuitenkin päivät töissä ja hänkin haluaisi harrastaa iltaisin jotain. Ei ole onneksi valittanut mun kuntoilusta, mutta itse sitä aina pohtii, mikä on reilua ja ikä ei.

Mun kaveri tosin käy salilla taaperon kanssa. Itse en usko, että saisin tehtyä kunnon treenin, kun pitäisi paimentaa samalla. Tai pelkäisin, että lapsi loukkaa itsensä (jos salilla on muitakin tai se on sen veran iso, ettei pysty olemaan ihan vieressä). Lisäksi maailma on pullollaan lapsivastaisia tyyppejä ja väkisinkin miettisin, tykkääkö joku kyttyrää.

Mitenkäs te, hyödynnättekö lapsiparkkeja, harrastatteko vain ipanoiden kera vai jätättekö surutta kotiin toisen osapuolen kaitsettavaksi?

4 kommenttia:

  1. Miksi haluat sitten vaihtaa kuntokeskusta jos siellä toisessa ei ole lapsiparkkia? :)

    Jos minulla olisi lapsia en todellakaan ottaisi niitä mukaan salille... vaan jättäisin hoitajalle tai miehen kanssa kotiin. Enkä kyllä oikein tykkäisi jos muiden lapsia juoksenteli salilla... :O :D

    VastaaPoista
  2. Mainio kysymys :) sain työn puolesta niin huokean tarjouksen, ettei sitä voi jättää välistä.

    VastaaPoista
  3. Silloin kuin mä asuin toisella paikkakunnalla, jossa noi kuntosalikortit olivat vielä sopivia kukkaroille niin kävin salilla, mutta mä jätin lapset isilleen. Tosin siellä ei ollut lapsiparkkia mihin laittaa lapsia, että jos olisi ollut niin olisin voinut tietysti kokeilla asiaa. Sehän on niin lapsen luonteestaki kiinnikin. Toiset lapset jaksaavat tapittaa esim. telkkaria ja antavat rauhan äidille kuntoilla. Toiset lapset ei viihdy missään ja ovat tapaturma altiita.:D

    Minua ei siis haittaa lapset, jos ne ovat omalla alueella tai eivät riehu siellä salilla.

    VastaaPoista
  4. Meidän kuntokeskuksessa ei lasta saa ottaa salille mukaan. Mikä on jo turvallisuussyistä mielestäni hyvä juttu. Siellä on lapsiparkki, joka on periaattessa toimiva ajatus, mutta käytäntö ontuu välillä.

    Eilen olin seurana kun kaverini jätti parkkiin reippaan 4-vuotiaan. Toinen hoitajista oli sairaana, joten yksi neitokainen kaitsi 17 lasta yksin! Parkissa oli kaksi pientä vauvaa (toinen hoitajan sylissä ja toinen sitterissä) sekä reilu määrä eri-ikäisiä leikki-ikäisiä. En olisi itse enää jättänyt sinne alle 3-vuotiasta, oli kyllä sellainen härdelli päällä. Iso käsi tuolle hoitajalle!

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)