lauantai 1. joulukuuta 2012

Vakavaa ja vähemmän vakavaa

Tärkein ja huonoin uutinen ensin: äidilläni todettiin syövän esiaste ja hän joutuu leikkaukseen. Parin viikon päästä kuvaavat rinnan uudestaan ja sen perusteella sitten päättävät, kuinka iso leikkaus on kyseessä. Ahdistaa, mutta mulla on vahva usko, että tästä selvitään. Äitini lisäksi kertoi lääkärin todenneen, että meillä on selkeästi vahva sukurasite rintasyövästä ja että munkin on varattava aika mammografiaan jo 35 vuoden iässä. Googlailin vähän ja normaalistihan siellä käydään vasta joskus neljävitosina ja siitä vanhempina.

Muuten menee mukavasti. Mun leffaseuralainen totesi heti mun laihtuneen ja muutenkin näyttävän hyvältä. Kummasti se aina piristää, vaikka voikin olla ihan puhdasta sanahelinääkin. Uusin Twilight oli myöskin viihdyttävä, ei nyt mikään Kaikkien Aikojen Ylivoimaisesti Paras Elokuva, mutta parituntinen sujui kuitenkin rivakasti ja nosti arjen yläpuolelle. Niin ja oli siinä yksi kohtaus, jossa näytettiin paidatonta lihaskimppua (vaikka se näyttelijä näyttääkin kyllä naamasta 16-vuotiaalta, ties vaikka olisikin). Hui.

Eilen oli viimeinen päivä mun palvomassa kuntokeskuksessa ja ensi viikolla aloitan uudessa. Siellä uudessa ei ole ollenkaan lapsiparkkia ja se on TODELLA iso miinus mun elämäntilanteessa. Joten saattaa olla, etten viihdy tuolla uudessa paikassa kauaa, vaikka saisinkin käydä siellä häkellyttävän edulliseen hintaan. Jos totta puhutaan, niin selvittelen jo nyt mahdollisuutta vuokrata kuntoilukortti tuonne lapsiparkkikuntokeskukseen, vaikka se onkin rahallisesti aika järjetön ratkaisu. Mutta en halua, että mun liikuntakipinä kaatuu siihen, etten pääse lähtemään niin usein kuin haluaisin.

1 kommentti:

  1. Kaikkea hyvää äitilles ja onneks se nyt löyty sitte jo aikasemmassa vaiheessa!
    P.S Täällä mie taas seurailen ihan innolla sinun blogia pienen tauon jälkeen.. Itsellä menny urakka totaalisesti mönkään elokuusta lähtien ja paino oli jo melkeen sama kuin mitä vuosi sitten lokakuussa mutta nyt näyttäis siltä että intoa on ja yritetään pysyvästi jäädä sitte niihin pienempiin lukemiin. :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)