Vanhat tavat istuvat tiukassa

Noudatettuani Superdieettiä lähes orjallisesti kuusi viikkoa, lähti kilojakin kuutisen kappaletta. Sitten aloitin Superdieetti-Extran ja aloin syödä sallivammin, mikä on alkanut näkyä vaa'alla plusmerkkisenä tuloksena ja kiloja on tullut taas takaisin. Aamulla painoin masentavat 86 kg, kun vielä muutama viikko sitten lukema oli 82,9 kg. Jännästi laardit vaan alkavat hiipiä takaisin, jos alkaa sooloilemaan tai ei kyttää syömisiään tarpeeksi tarkkaan. Niinpä nyt päätin hyllyttää tuon Superdieetti-Extran ruokavalion hetkeksi, sillä siinä kuuluu vetää jopa kaurapuuroa aamulla. Se on varmasti hyvä ruokavalio silloin, jos pudotettavaa ei ole eikä siitä lipsu yhtään. Aion korvata tuo reippaat hiilihydraattilähteet vähähiilihydraattisilla vaihtoehdoilla; tänään esimerkiksi aamupuuron tilalla söin yhden annoksen proteiinivanukasta. Makuna oli tänään aamulla minttusuklaa ja se on - hämmentävää kyllä - melkoisen hyvää. Tuota kamaa myydään monissakin lisäravinneliikkeissä, mutta itse suosittelisin hommaamaan sitä ihan vain Prismasta, koska siellä se on halvempaa kuin olen muualla nähnyt. Rahka tulee mulla korvistakin ulos jo (kiitos siitä Superdieetille, jossa rahkaa vedettiin enemmän kuin laki sallii suunnilleen) ja tuolla protskuvanukkaalla sitä pystyy ainakin jonkin verran korvaamaan.

Pilateksella maharöllyjen kimppuun

Ajattelin ottaa viikon treeneihin mukaan pilateksen, koska olen kuullut sen olevan tehokasta syvien vatsalihasten aktivoimiseen. Ehkä sen avulla saisin mun pallomahaa pienemmäksi, saapi nähdä. Tänään kävin korkkaamassa tunnin ja oli melkoisen mukavaa: osa liikkeistä ei tuntunut missään, mutta esimerkiksi juuri ne vatsalihasliikkeet vasta tuntuivatkin. Ensi viikolla uusiksi!

Väännettiin tänään vähän miehen kanssa omasta ajasta ja harrastuksista. Hieman eriäviä mielipiteitä on eikä saatu suoraa sopua aiheeseen, mut näillä mennään.

Oman elämänsä harakka

Seppälästä löytyi tällaiset blingit, molemmat reilussa alennuksessa (olisikohan ollut peräti 70 %).

Näiden laardien haltijana ja alati fitimmästä kropasta haaveilevana tuntuu hivenen hölmöltä ostella vaatteita. Toki joskus tarttuu jotain vaatteitakin mukaan, kun on hemmetin hieno tai muuten vain huutaa nimeä. Sen sijaan koruja, kenkiä, käsilaukkuja ja muita asusteita on kiva ostella vähän tiuhempaan. Ne kun sopivat aina, vaikka fläsää lähtisikin. Tämän taipumuksen seurauksena mun laatikot tietystikin tulvivat kaikkea ihanaa: mitä kimaltavampaa, sitä enempi meitsi tykkää ;) Vielä kun muistaisi joskus käyttääkin niitä eikä vain hillota laatikoissa...

Tänään kävin kuntosalilla. Fitfarmin treeniohjelmassa toistoja tehdään 15, kun taas itse olen siinä käsityksessä, että pitäisi tehdä esimerkiksi kuusi ja mahdollisimman isoilla painoilla. Tiedä sitten, mikä on oikea tapa. Itse vähän vuorottelen salikerrasta riippuen.

Eilen kävin taas pitkästä aikaa hölkkäämässä. Se vähän unohtui talvella toviksi, kun oli jotenkin olevinaan liian synkkää ja pimeää. Nyt asfaltti on vallannut yhä enemmän tilaa jäältä eikä tarvinnut enää edes juosta Icebugien kanssa. Hyvin kulki. Suorastaan yllättävän hyvin siihen nähden, kuinka paljon edellisestä hölkkäkerrasta ehti kulua aikaa. Kolmisen kilsaa juoksin koiran kanssa, mikä oli ihan kiva ja kevyt iltalenkki. Suosittelen rapakuntoisiakin kokeilemaan: jos mäkin pystyn, niin säkin pystyt :) Viitisen kilometriä sujuu multa jo hyvin ja tähtäimessä on hiljalleen kasvattaa sitä pituutta.

Motivaatiota lätäkön toiselta puolen

Tilasin Jenkeistä kuvan Oxygen-lehden vuodeksi, koska sitä kehuttiin jossain blogissa ja ajattelin itsekin saavani siitä inspiraatiota urakkaan. Nyt olen kahlannut lehden noin puoliväliin ja vaikuttaa ihan ookoolta. On ainakin kiva lueskella fitnessjuttuja ja saada jotain vinkkejä, vaikka esimerkiksi reseptit ovatkin jotenkin hieman haastavia ymmärtää täysin tai toteuttaa oman ruokakaupan aineksilla. Kuvat tuossa ovat ehkä parasta antia, kun on mahtavan timmejä mimmejä siinä.

Itse pohdiskelen parhaillani, pitäisikö aloittaa uusi Superdieetti ihan omatoimisesti vai yrittäisinkö vielä jatkaa tällä Superdieetti extralla ja kieltäisin itseltäni lipsumiset ja sooloilut. Paino tuntuu hiipivän YLÖSPÄIN, jos en ole hurjan tiukkana ja sekös mua ahdistaa. Välillä mietin, että kun tämä munkin urakka takkuaa näin paljon, niin mites sitten jonkun sairaaloisesti lihavan. Hissukseen pitää vaan jatkaa ja tehdä hyviä valintoja päivittäin, sillä tämä mun rehevä kroppa ei sovi mun luonteeseen yhtään. Mä olen iloinen, menevä mimmi, joka tykkää kauniista vaatteista ja hyvin istuvista farkuista. Nyt mä lähinnä kuljen legginsseissä tai jossain turvavaatteissa. Jännä, miten tavoitteet tai oma paha olo silti välillä unohtuu ja sitä huomaa ostavansa sen suklaalevyn lähikaupasta kuola valuen. 

Herkku huusi nimeä...

...ja minä suljin korvat, jee! Tuijottelin tuossa lähinnä kai tekemisenpuutteesta esikoisen myslipakettia ja jopa haistinkin sitä, mutten maistanut murustakaan. Jipii! Sen sijaan keitin pannullisen kahvia ja heitin purujen sekaan kanelia ihan testimielessä. Suosittelen, maistui kivalta ja vähän enemmän herkulta kuin normisumppi.

Kiitos edellisen tekstin kirvoittamista kommenteista. Ehkä mulla sit on nätit sääret :)

Astetta kevyempi hengittää

Koiran poismeno ottaa edelleen todella koville, mutta enää ei tule itkeskeltyä päivittäin tai ainakaan ihan koko päivää, joten kyllä tämä tästä. Ruokavalio on ollut vähän, ööööö, ei ainakaan niin esimerkillistä. Enimmäkseen olen syönyt kuten Superdieetti Extra ohjeistaa, mutta välillä ottanut typeriä vapauksia kuten syönyt paahtoleipää tai mun suurpahetta, suklaata. Ehkä motivaation pitää aina välillä olla kadoksissa, jotta sen sitten taas voi löytää.

Lauantaina kävin jopa vähän ulkoilemassa toisen äitiystävän kanssa. Tällättiin ihan kunnolla, koska kyseessä olivat burleskibileet. Oikeastaan tuollaista korsettia voisi käyttää melkein arkenakin, koska sen kanssa ei taatusti näytä kuin olisi raskaana :D Mitäs tykkäätte?

Kyllä täältä vielä noustaan

Koiran poismeno oli ja on yhä todella suuri takaisku. Se oli korvaamaton perheenjäsen ja jätti jälkeensä valtavan aukon. Olenkin itkeskellyt sen poismenon jälkeen niin paljon, että luulisi kyynelien jo loppuvan. Huhhuh.

Ruoka ei liiemmin maistu eikä mikään kiinnosta, tuntuu vain tyhjältä. Olen silti vakuuttunut, että kyllä tämä tästä menee ohi ja joka päivä tuntuu paremmalta. Koiraa tulen varmasti ikävöimään lopun ikäni, mutta josko vielä joskus pystyisin ajattelemaan sitä ilman itkemistä.