Hyvä flow

Ylikilot hallitsevat mun elämää. Ei ole sellaista päivää, etteivät ne kiusaisi. Kun tapaan tuttuja vuosien takaa, ajattelen heidän pohtivan, että "Jaa, on tytölle ruoka maistunut". Nytkin viikonloppuna on kemut, jonne tulee yläasteaikaisia tuttuja ja nyt murehdinkin, mihin vaatteisiin mahdun. Silti tiedän, etteivät mun laardit häiritse muita yhtään samalla tavalla kuin mua. Varmasti ajattelevat mun lihonneen, mutta siihen se sitten jääkin.

Ja koska kilot stressaavat mua, niin järjetöntä ahdata suuhun kaloripituista roskaa. Maistuvatko ne muka niin hyviltä, että kannattaa vaan lihota? No eivät. Olenkin ihmeekseni taas pystynyt vastustamaan herkkuja. Tänään mm. hoin tavoitepainoa ääneen ajaessani kaupan ohi :)

Sain vihdoin jopa tulostettua Bodycampin ruokavalio- ja treeniohjeet, joten niiden seuraaminen on nyt helpompaa. Ainoa arveluttava asia on lisäravinteet: voiko jotain CLA-tabuja syödä imettäessä? Epäilen. Imetys jatkuu vielä varmaan runsaat puoli vuotta/alle vuoden.

Eilen olin jumpassa, tänään salille! Jeah.

Onnistuminen

Mulla menee yleensä metsään asiat silloin, kun olen käymässä vauvan kanssa kaupassa tai kauppakeskuksessa. Silloin on yleensä nälkä ja itsekuri nollassa. Mutta tänään onnistuin! Teki mieli käydä jossain syömässä jotain nopeaa tai ostaa vähintään suklaata,mutta poikkesinkin kukkakauppaan ja ostin ihanan tarjouksessa olevan kimpun. Nyt se muistuttaa tuossa mun pienestä onnistumisesta :)

Ostin myös magnesiumia ison purkin, koska ilman sitä alkoivat taas pohkeet krampata.

Liikuntaa reilun 1500 kcal edestä

Wuhuu, mikä päivä! Aamulla kävin siis jumpassa ja lyhyesti salilla, nyt illalla vielä tunnin tanssitunnilla. Normaalisti ei toki tule kahta kertaa päivässä suhattua kuntoilemaan, mutta olen vielä uudesta paikasta niin innoissani :) Tuo tanssitunti oli kyllä varsin korkeasykkeinen, oli melkein tapissa koko ajan. Sitä veti myös varsin ilahduttavan näköinen latinomies, joten ehkä syke oli siksi korkealla ;)

Iso käsi lapsiparkkien keksijälle

Vuokrasin joltain naiselta hänen kuntokeskuskorttinsa marraskuun loppuun saakka ja olen jo nyt ihan huumassa. Kävin siellä tänään jo jumppaamassa lasten kanssa, jonka jälkeen roudasin ipanat lapsiparkkiin treenaamaan ja menin itse pieneksi toviksi vielä salille. Voi sitä vapauden tunnetta. Kerrankin on aikaa treenata päivällä ja joku muu kaitsee lapsia sen aikaa. Okei, vauva on mun mielestä vielä vähän turhan nuori, mutta esikoinen viihtyy kovasti. Ehkä lyhyitä pätkiä maltan vauvaakin pitää parkissa hoidossa, saas nähdä. Jahka poika kasvaa, maltan hyödyntää palvelua ehkä paremmin.

Tosin ensi vuonna alan treenaamaan yhdessä toisessa kuntokeskuksessa, jossa ei valitettavasti ole lapsiparkkia. Se on kyllä iso miinus. Sitä ei jotenkin edes kehtaa käydä niin usein treenaamassa kuin haluaisi, kun mies käy kuitenkin päivät töissä ja hänkin haluaisi harrastaa iltaisin jotain. Ei ole onneksi valittanut mun kuntoilusta, mutta itse sitä aina pohtii, mikä on reilua ja ikä ei.

Mun kaveri tosin käy salilla taaperon kanssa. Itse en usko, että saisin tehtyä kunnon treenin, kun pitäisi paimentaa samalla. Tai pelkäisin, että lapsi loukkaa itsensä (jos salilla on muitakin tai se on sen veran iso, ettei pysty olemaan ihan vieressä). Lisäksi maailma on pullollaan lapsivastaisia tyyppejä ja väkisinkin miettisin, tykkääkö joku kyttyrää.

Mitenkäs te, hyödynnättekö lapsiparkkeja, harrastatteko vain ipanoiden kera vai jätättekö surutta kotiin toisen osapuolen kaitsettavaksi?

Liikuntaholisti

Mua katsellessa voisi kuvitella, etten mä muuta teekkään kuin makaa sohvalla ja märehdi herkkuja kuin lehmä ruohoa. Onneksi totuus on toinen, sillä meitsi on varsin ahkera liikkuja (tosin valitettavasti myös huomattavan ahkera suursyömäri, teen jatkuvasti typeriä valintoja ruokakaupassa ja syön järjettömyyksiä). Otetaan vaikka esimerkiksi eilinen liikuntasaldo, jonka jälkeen sykemittari näytti reipasta 1200 kcal kulutusta: ensin tunti kuntonyrkkeilyä IHAN täysillä (tekipä muuten harvinaisen hyvää mäiskiä niin lujaa, kuin käpälistä lähti), tämän jälkeen reilu puoli tuntia kuntosalilla maksimipainoilla (tai ainakin niin suurilla painoilla, että "muskelit" ihan tärisivät sarjoja tehdessä) ja sitten vielä reilun puolen tunnin kävelylenkki. Olin jo lähtemässä kävelyn sijaan juoksulenkille, mutta olin juuri syöttänyt koirat ja niitä ei voi juoksuttaa täydellä mahalla. Niinpä siis käppäiltiin reippaasti ja hyväähän se teki.

Eilen kävin mätkimässä jotain ukkoa, jonka kanssa tuli siinä ohessa juteltua vähän melkein sopimattomiakin. Pieni flirtti piristi samoin kuin kunnon hikiliikunta.

Olisin varmaan aikamoinen porsas ilman mun liikunta-addiktiota. Yleensä syömiset menevät hienosti aamupäivään saakka, aivan kuten Bodycampin ruokaohjeissa sanotaan. Mutta sitten alkaa menemään reisille. Jotenkin löydän kaikki mahdolliset ja mahdottomat herkut tai ostan kaupasta jotain megatyperää, joita sitten ahtaan kiduksiini lasten nukkuessa. On muka jotenkin oikeus siihen, kun en saa nukkua öisin ja muutenkin elämä on tällä hetkellä oikeastaan kaikkien muiden tarpeiden huomioimista kuin omien. Ha! Ihan kuin se nyt oikeuttaisi ostamaan pussillisen pakastepullia, paistamaan ne ja syömään niitä useamman. Tsiisus.

Pysy tässä nyt sitten vahvana

Facebookissa oli kivasti nämä munkin elämässä taistelevat asiat kivasti päällekkäin, treenaaminen ja voissa uinut pulla. Kuinka taas sattuikaan :-)

Hetki huulilla, ikuisuus lanteilla?

Mulla on kyllä vääristynyt syömiskulttuuri. Välillä syön fiksusti ja seuraavassa hetkessä ahmin levyllisen suklaata tai viisi muffinssia. Siis ihan oikeasti. Aikuinen ihminen ja itsekuri kuin lapsella. Tänään oli taas huono syömispäivä, nyt morkkis ja taas uskottelen itselleni, että seuraavasta ateriasta lähtien syön fiksusti.