perjantai 6. huhtikuuta 2012
Vatsa kolmisen viikkoa synnytyksen jälkeen
Koska kuvat kertovat paljon enemmän kuin pelkät mun jorinat, niin ohessa kaksi kuvaa tältä aamulta. Vaatteet päällä vatsa näyttää vähän paremmalta kuin paljaana, mutta kyllä näistä nyt taas näkee, että kroppa alkaa hiljalleen palata normaalitilaan. Vai mitä sanotte? Onhan tuossa tuota löysää taikinaa noin sadan leipomon tarpeiden edestä, MUTTA on se nyt sentään vähän mennyt kasaankin. Tosin yhdestä asiasta olen katkera: raskausaikana ei tullut yhtään raskausarpea, mutta raskauden jälkeen tuli pari! Siis MITÄ IHMETTÄ? Ei onneksi mitään överipahoja, jotka seivästävät koko mun vatsan ja tuomitsevat mut ikiajoiksi bikinittömäksi, vaan sellaiset lyhyet viirut. Ja nekin jäävät onneksi alushousujen alle piiloon. Mikään iso juttuhan tämä ei ole, mutta pitipä siitäkin purkautua.
Munarikasta pääsiäistä! (Itselleni sellaista ei tosin ole luvassa, sillä mä en ole oikein suklaamunien ystävä ja mitä tuohon toiseen munapuoleen tulee, niin synnytyshommista on vielä sen verran vähän aikaa, että jätetään toistaiseksi vielä moiset huvittelut toisille) ;)
torstai 5. huhtikuuta 2012
Shoppailuhimo
Koska mä olen nyt enemmän tai vähemmän sidottu kotiin seuraaviksi kuukausiksi vähintään eikä sovituskopeissa hikoileminen napostele, jos vaihtoehdot ovat:
A) kauhea stressi siitä, kuinka pesue pärjää ilman mun meijereitä keskenään
TAI
B) sovituskoppiin ahtautuminen lastenvaunuissa uinuvan, mutta hetkenä minä hyvänsä heräävän vastasyntyneen sekä helposti kyllästyvän parivuotiaan kanssa
NIIN olen kehittänyt jonkinsortin nettishoppailuhimon ja huomaan säännöllisesti ajautuvani eri putiikkien nettikauppoihin. Rahaahan ei tietty ole kuin roskaa, mutta silti tulee klikkailtua ostoskoreihin vähän sitä sun tätä. Piristystä nääs ja kiva, että vatsa alkaa normalisoitua eikä tarvitse enää pukeutua raskausvaatteisiin. MUTTA eivät hienoimmatkaan vaatteet muuta sitä asiaa, että näyttäisivät paljon paremmilta siromman kropan päällä. Parasta olisi, jos vaan kutistuisin sievän kokoiseksi ja ottaisin nuo omasta vaatekaapista löytyvät käyttöön. :O
A) kauhea stressi siitä, kuinka pesue pärjää ilman mun meijereitä keskenään
TAI
B) sovituskoppiin ahtautuminen lastenvaunuissa uinuvan, mutta hetkenä minä hyvänsä heräävän vastasyntyneen sekä helposti kyllästyvän parivuotiaan kanssa
NIIN olen kehittänyt jonkinsortin nettishoppailuhimon ja huomaan säännöllisesti ajautuvani eri putiikkien nettikauppoihin. Rahaahan ei tietty ole kuin roskaa, mutta silti tulee klikkailtua ostoskoreihin vähän sitä sun tätä. Piristystä nääs ja kiva, että vatsa alkaa normalisoitua eikä tarvitse enää pukeutua raskausvaatteisiin. MUTTA eivät hienoimmatkaan vaatteet muuta sitä asiaa, että näyttäisivät paljon paremmilta siromman kropan päällä. Parasta olisi, jos vaan kutistuisin sievän kokoiseksi ja ottaisin nuo omasta vaatekaapista löytyvät käyttöön. :O
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
No nytkö se loppui?
Nimittäin hillitön painonpudotustahti? Vaakalukemat eivät ole hilautuneet alaspäin, vaan jämähtäneet tuohon 88 pilkku jotain -painoon. Ehkä jotain tekemistä asialla on sen kanssa, että olen syönyt typerästi ja lisäksi meijerituotanto on aavistuksen verran laantunut.
Mistä tulikin mieleeni se, kun sukulaismies kysäisi pahaa aavistamatta, että "mikäs tuo tuommoinen kone on", kun pöydällä nökötti aataminaikainen, lähinnä joltain ompelu- ja höyrykoneen risteytymältä näyttävä vehje. Siinä sitten ehkä hiukan punasteltiin kummatkin, kun ilmoitin, että "se on mun emakkolaite, eli sähkökäyttöinen rintapumppu". Sain moisen lainaksi sairaalasta, jonne luovutan maitoa. Pari kertaa viikossa oven takaa löytyy sellainen keski-ikäinen sympaattinen rouva, jolla on överit plussalasit. Hän on maitokuski, joka kiertää väsyneiden äitien ovelta toiselle ja noutaa pienten vastasyntyneiden sapuskat.
Kiitos muuten kaikille ihanista tunnustuksista, olen otettu! Juuri nyt olen myös sen verran nuijalla lyödyn oloinen näiden univelkojen takia, etten pysty laittamaan niitä eteenpäin. Mutta työstän mielessä ja ehkä saan joskus tänne blogiinkin asti laitettua tunnustuksia eteenpäin ;)
Mistä tulikin mieleeni se, kun sukulaismies kysäisi pahaa aavistamatta, että "mikäs tuo tuommoinen kone on", kun pöydällä nökötti aataminaikainen, lähinnä joltain ompelu- ja höyrykoneen risteytymältä näyttävä vehje. Siinä sitten ehkä hiukan punasteltiin kummatkin, kun ilmoitin, että "se on mun emakkolaite, eli sähkökäyttöinen rintapumppu". Sain moisen lainaksi sairaalasta, jonne luovutan maitoa. Pari kertaa viikossa oven takaa löytyy sellainen keski-ikäinen sympaattinen rouva, jolla on överit plussalasit. Hän on maitokuski, joka kiertää väsyneiden äitien ovelta toiselle ja noutaa pienten vastasyntyneiden sapuskat.
Kiitos muuten kaikille ihanista tunnustuksista, olen otettu! Juuri nyt olen myös sen verran nuijalla lyödyn oloinen näiden univelkojen takia, etten pysty laittamaan niitä eteenpäin. Mutta työstän mielessä ja ehkä saan joskus tänne blogiinkin asti laitettua tunnustuksia eteenpäin ;)
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Miinusta, miinusta, miinusta: JES!
Hihhihhii, tänään vaaka näytti lukemaa 88,6 kg eli eilisestä -400 g. Joka päivä on ollut laskussa, vaikka mä olen syönyt jopa suklaata melkeinpä päivittäin. Mitään järkeähän sellaisen syömisessä ei ole, mutta toistan taas samaa kaavaa kuin esikoisen kanssa aikoinaan. Väsyttää niin perhanasti, että tulee haettua mielihyvää tuollaisesta. Silloinkin painoa lähti reippaasti pois heti synnytyksen jälkeen ja pääsin alkulukemiin, mutta kun maidontulo rauhoittui ja syömiset jatkuivat yhtä hölmöinä, aloin taas kerätä massaa. Nyt koitan kovasti järkeistää hissukseen syömisiä, niin ei mene samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Silloin mun lähtöpaino raskauden alkaessa oli 77 kg, nyt taisi olla 84 kg. Haaveilen siitä, että pääsisin tuohon ekaa raskautta edeltäneeseen painoon tässä jossain vaiheessa ja sitten siitä vielä himpun verran alaspäin. Pituutta mulla on kuitenkin 172 cm, eli ihan 50 kg ei tarvinne painaa enää, mutta joku 75 kg olisi vallan mahtavaa.
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Kerrankin vaaka on ystävä
Olipas kiva ylläri tänään, kun vaaka näytti tasan 89 kg. Siis siitä huolimatta, että mun kummatkin rinnat olivat vähintäänkin mun pään kokoiset, eli siis kertakaikkisen täynnä maitoa. Tiedän, ajatus saattaa ällöttää osaa lukijoita, mutta avaudunpas lisää, että öisin tulee UITUA maidossa ja siltä mä kyllä haisenkin. Pari suihkua päivässä tai vähintään yksi on ihan ehdoton vaatimus, muuten käryän kilometrien päähän joltain tiskipöydälle kuukausiksi unohtuneelta piimältä.
Avaudunpas vähän miesasioista nyt. Nimittäin mua ottaa PÄÄHÄN, kuinka toinen osapuoli on vapaa kulkemaan omien fiilisten mukaan ja mä olen sidottuna kotiin tai vähintään tissieni kanssa vauvaan. Nytkin mies on ollut kuusi tuntia omissa harrastuksissaan. Laittoi tuossa kyllä ystävällisesti tekstaria, että "toivottavasti pärjäätte, menen vielä kaverin luo kahville". Mä en jaksanut vastata siihen mitään, kun otti pikkusen päähän jotenkin. On tärkeää päästä irtautumaan kotioloista välillä, mutta pakkoko noissa menoissa on olla työpäivän verran. Hemmetti, arkisin mä pyöritän tätä rumbaa jo käytännössä yksin ja sitten vielä viikonloput ukko on riennoissaan tunti toisensa perään. Okei, vauva nyt on vasta pari viikkoa vanha, etten mä edes kaipaisi mihinkään tuntikausiksi omine hyvineni. Mutta kyllä mä vähän enempi apujoukkoja kaipaisin täällä kotosalla. Että toinen oikein vaikka tarttuisi joskus omatoimisesti imuriin tai vääntäisi ruokaa. Ja joo, olen tästä hänelle sanonut ja joo, joskus se ehkä tuntuu toimivan, mutta enimmäkseen mun pitää aina vähintään vihjailla, että jotain tapahtuu. Tai sanoa suoraan, että "otas imuri käteen ja imuroi". Jotenkin tuntuu, että pääsen helpommalla, jos vaan itse imuroin. Vaikka se ottaakin päähän ihan p#rkeleesti, etenkin, kun toinen nauttii huolettomasta vapaa-ajasta tuolla jossain.
Kiitos ja anteeksi.
Avaudunpas vähän miesasioista nyt. Nimittäin mua ottaa PÄÄHÄN, kuinka toinen osapuoli on vapaa kulkemaan omien fiilisten mukaan ja mä olen sidottuna kotiin tai vähintään tissieni kanssa vauvaan. Nytkin mies on ollut kuusi tuntia omissa harrastuksissaan. Laittoi tuossa kyllä ystävällisesti tekstaria, että "toivottavasti pärjäätte, menen vielä kaverin luo kahville". Mä en jaksanut vastata siihen mitään, kun otti pikkusen päähän jotenkin. On tärkeää päästä irtautumaan kotioloista välillä, mutta pakkoko noissa menoissa on olla työpäivän verran. Hemmetti, arkisin mä pyöritän tätä rumbaa jo käytännössä yksin ja sitten vielä viikonloput ukko on riennoissaan tunti toisensa perään. Okei, vauva nyt on vasta pari viikkoa vanha, etten mä edes kaipaisi mihinkään tuntikausiksi omine hyvineni. Mutta kyllä mä vähän enempi apujoukkoja kaipaisin täällä kotosalla. Että toinen oikein vaikka tarttuisi joskus omatoimisesti imuriin tai vääntäisi ruokaa. Ja joo, olen tästä hänelle sanonut ja joo, joskus se ehkä tuntuu toimivan, mutta enimmäkseen mun pitää aina vähintään vihjailla, että jotain tapahtuu. Tai sanoa suoraan, että "otas imuri käteen ja imuroi". Jotenkin tuntuu, että pääsen helpommalla, jos vaan itse imuroin. Vaikka se ottaakin päähän ihan p#rkeleesti, etenkin, kun toinen nauttii huolettomasta vapaa-ajasta tuolla jossain.
Kiitos ja anteeksi.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Uudestaan vanhalla kymmenluvulla ;)
Mä olen lumoutunut siitä, että paino hilautuu itsekseen alaspäin :) Juu, tiedän, ei ehkä ole järkevää pomppia vaa'alla näin usein, mutta se on toistaiseksi piristänyt mua, joten eipä se väärin voi olla. Eri asia olisi, jos tässä jo jollain dieetillä olisin ja pakonomaisesti kyttäisin vaakaa. Sillä just nyt kilot ovat mun ajatuksissa kovin pienessä roolissa, tärkeintä on huolehtia lasten hyvinvoinnista ja omasta jaksamuksesta.
Mutta onhan se kivaa, että tänään vaaka näytti 89,9 kg. :)
Mutta onhan se kivaa, että tänään vaaka näytti 89,9 kg. :)
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Koskakohan sitä liikkumaan...
Ihan alkuun järkytän teitä taas vatsakuvalla, jonka nappasin äsken. Synnytyksestä on nyt siis jotakuinkin 9 vrk. On se etusäkki vähän pienentynyt, jeah! Vaakakin näytti tänään 90,1 kg. Siis siitäkin huolimatta, että porsastelin eilen suklaalla. Munhan piti lopettaa porsastelu viime viikon jälkeen, mutta jotenkin mässäsin silti enkä edes potenut siitä huonoa omaatuntoa. Jotenkin niin kiva, että nyt mun syömiset vaikuttavat vain muhun (ja rintamaitoon tietty), mutteivät enää syntymättömään lapseen. Raskausaikana sitä oli ihan kamalan huonolla omallatunnolla heti, kun vähän söi jotain sopimatonta. Nyt tiedän torppaavani vaan omia kilohaasteitani. Ja tosiaan, tässä nyt vielä millään dieetillä olla, niin menkööt välillä kurkusta moskaakin alas. Kunhan ei ihan joka päivä, heh.
Alakerta voi hyvin, mutta on vielä sen verran hellänä, etten ole lähtenyt edes kunnon kävelylenkeille vielä. Ajattelin lepäillä tämän viikon ja jos sitten ensi viikolla lähtisi vähän pidemmällekin tallustelemaan kuin postilaatikolle. Jälkitarkastus ajan sain tuonne toukokuun puoliväliin ja sen jälkeen voi omien fiilisten mukaan alkaa liikkumaan reippaammin. Haaveilen hiphop-tanssitunnista :) Kunnon sheikkaaminen pitää mielen virkeänä (ja toivottavasti myös vatsamakkarat kurissa).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)