Aika jännittävää. Sitä on taistellut melkein koko aikuisikänsä ylipainoa vastaan ja ollut tyytymätön itseensä. Aina tuttuihin törmätessä miettinyt, että onko heidän ensimmäinen ajatuksensa, "onpas se taas lihonnut". Vaatekaupassa pukeutunut lähinnä siihen, mikä mahtuu eikä siihen, mistä eniten tykkää. Ja sitten yht'äkkiä sitä innostuu jostain dieetistä, joka toimii kuin ihmeen kaupalla. Kiloja tippuu, senttejä karisee, vaatteet istuvat paremmin. Itsetunto kohoaa. Vaikka kukaan ei edes huomaisi mun vielä laihtuneen, itse tiedän tehneeni vain uuden ruokavalion mukaisia valintoja ja olen siitä ylpeä. (Sellaisella hyvällä tavalla, en mitenkään nenä pystyssä). Kun tapaan tuttuja, en ajattele ensiksi ylikilojani vaan korkeintaan sitä, että onneksi olen saanut otettua itseäni niskasta kiinni.
Tänään vaaka näytti 81,9 kg. Se on lähes 6 kg vähemmän kuin aloittaessani Dukanin opit. Vielä olisi vajaa 14 kg pudotettavaa. Nyt mä tiedän, että se lähtee ja tiedän myöskin sen, ettei matka ole järjettömän tuskainen.
Nyt noudatan cruisailuvaihetta 1/1-rytmillä, eli vuorottelen kasvis+prode ja prode-päivien kanssa. Tein yhden satsin 5/5-rytmiä ja sekin meni kyllä hyvin. Mutta ajattelin, ettei sitten vahingossakaan pääse leipiintymään, jos saa syödä rehuja joka toinen päivä.
Mahtavaa! Arvaa, mä ompelin itselleni mekon alkukuusta ja tänään kavensin sitä monta senttiä! :D Olen viikonloppuna lähdössä viihteelle ja aion syödä ja juoda kaikkea, mitä on kiellettyjen listalla. Vähän kyllä jo etukäteen poden morkkista viikonlopun jälkeisistä vaakalukemista, mutta eiköhän ne nopeasti taas saa laskuunkin, kun vaan jatkaa samaan malliin. Pitäähän elämästä kuitenkin myös nauttia! :)
VastaaPoistaMä oon ihan vaikuttunut, että joku ylipäätään osaa ommella itselleen mekon! Mä tein kerran penkkariasun itselleni ja siitä tuli aiiiiivan kamala. Ja se oli sentään naamiaisasu ;)
PoistaPidä hauskaa viikonloppuna ja palaa pian Dukanin pariin :) Mä aion olla tiukka tosikko marraskuuhun saakka eli tavoitepainoon asti, sen jälkeenhän niitä juhla-aterioitakin oikein kuului viikkoon.
Voiku sua tai siis sun edistystä sais peukutettua oikein isolla peukulla! Ihan mahtavaa! Vähänkö oon ilonen sun puolesta, että oot saanut noin hyviä tuloksia. Härregod miltä sä tuut näyttää muutaman kuukauden päästä. Näen sieluni silmin jo sellanen sivukuvan susta täällä kun tavoite on saavutettu :D
VastaaPoistaOnko sulla ollut nälkä ton dietin aikana vai pysyykö se kurissa noilla annoksilla? Näyttävät kovin pieniltä, mutta mun mielestä varmaan kaikki näyttää tällä hetkellä, koska voisin vetää kitusiini vaikka kolme täytekakkua ihan vain alkupalaksi.
t. pitkä nimimerkki
Sun kommentit on kyllä tän blogin suola, kiitos niistä :) Kyllähän sitä itsekin tietää onnistuneensa, mutta kun vielä joku ulkopuolinenkin huomaa, niin sit se vasta alkaa tuntua todelta ;)
PoistaNälkää ei tarvitse nähdä, koska sallittuja ruokia saa syödä just niin paljon kuin haluaa. Ruoan tarve on tuntunut jotenkin vähenevän ja kyllä toisaalta välillä tulee syötyä vähän eläimellisen kokoisia annoksia :)