Desigualin ihanista ihanin mekko. |
Ennen kuin kukaan hermostuu, niin en tietysti käynyt siellä tökkimässä tuhteja vatsamakkaroihin. Itsellänikin niitä on iloisesti ja tiedän, miten hankalaa niistä on päästä eroon.
Välillä silti mietin, pitäisikö sanaa "normaalipaino" muuttaa "ideaalipainoksi" tms. Kun normaalipaino tuntuu olevan nykyään kovasti ylipainon puolella, ainakin ihan silmämääräisen tutkimuksen perusteella.
Tuolla kylpylässäkin on muuten hampparirafla ihan siinä altaiden vieressä. Näitä havaintoja tehdessäni ei käynyt mielessäkään, että "hei, mulla on nälkä, mennäänkö tuonne syömään". Tänään on muutenkin ollut ihana helppoa noudattaa taas Dukanin proteiinipäivän oppeja. Tiukasti ruodussa eikä yhtään ylilyöntejä. Hienoa!
Ihan samaa olen minä miettinyt rannoilla, uimaloissa ja kylpylöissä missä olen tänä kesänä aikaani viettänyt. Minulla se vasta tuhti keskivartalo onkin, mutta en todellakaan ole isoimmasta päästä kuitenkaan.
VastaaPoistaSuurinpudottaja ohjelmassa on minua kevyempiäkin osallistujia ja silti minä täällä kotimaassa olen kohtuullisessa kuosissa, kun katson muita vanhempia. Ja valitettavasti kyllä niitä lapsia ja nuoriakin alkaa olla jo melkoisen pullukoita.
Ainoa asia mikä minua tässä häiritsee on mittäin juuri nuo hampurilaisbaarit. Todella harvalla perheellä, kun näkee eväitä tai salaattiannoksia tarjottimilla. Ehei siellä on cokikset, ranskalaiset ja majoneesit. Olemme kyllä hyvää vauhtia muuttumassa Big size me- kansaksi.
Tsemppiä taas dieettiin!
Jep, samoilla linjoilla. Tosin myönnettäköön, että meidän pesuekin käy välillä hamppariravintolassa eikä silloin kyllä ole juurikaan tullut niitä salaatteja otettua. Tosin lapsille tilaan hampparit ilman majoneesia, jos se nyt jotain auttaa. Nyt en ole kyllä ketään vienyt sinne pitkään toviin, kun ei "ihan" sovi tähän Dukan-touhuun ;)
Poista