perjantai 19. heinäkuuta 2013

Leffaeväänä paketti lihaa

Mulle tuli eilen ihan törkeä kiire sinne leffaan, koska halusin ehtiä ennen elokuvaa käymään Uffin 2 e -päivillä. En ollut ehtinyt myöskään syömään hetkeen ja oli aivan hullu nälkä. Mun piti hakea kaupasta rasvatonta juotavaa jogurttia tai muuta vastaavaa helppoa, mutta lähin kauppa oli Lidl ja siellä ei tosiaan ollut rasvatonta juotavaa jogurttia. Ainoat sopivat olisivat olleet 1 L purkissa ja siinä on jo liiottelua. Joten nappasin siitä kauheassa hopussa pienen paketillisen leikkeleitä ja mussutin niitä elokuvissa. Onneksi siellä oli pimeää, niin en herättänyt hämmennystä :) Elokuva oli The Way Way Back -komedia ja se oli kyllä hyvä ja viihdyttävä. Sellainen leppoisa.

Nahkaa kahdella eurolla.
Uffistakin tein löytöjä. Yleensä en löydä sieltä mitään, koska A) ne ovat useimmiten ylihinnoiteltuja ja B) siellä haisee yleensä vanhalta mummulta. Mutta eilen kaikki maksoivat 2 e/kpl eikä siellä haissut pahalta, joten pääsin penkomisen makuun. Löysin tosi kivalla pesulla varustetut H&M:n Harem-farkut (tuumakokoa 32, voivat jäädä pian isoiksi, mutta sitten pääsevät seuraavaan kotiin), reiden puoliväliin ulottuvat tyylikkäät shortsit sekä mustan NAHKAlaukun, joka oli ihan iskussa vielä. Sen nahkalaukun tosin ostin vain koska en halunnut kantaa rumaa keltaista muovikassia kaupungilla :) Mutta aina sitä on hyvälle klassiselle nahkakassille käyttöä :)

NIIN ja vaakakin näytti tänäkin aamuna piirun verran vähemmän. Nyt pudotusta on 4.4 kg kuun alusta!

4 kommenttia:

  1. Oon nyt seurannu sun blogia ja tullu siihen tulokseen että pitäisköhän tuota dieettiä kokeilla itekkin ku tuntuu paino ainakin sulta lähtevän. :)multa löytyy itseltäkin laihdutusblogi osoitteesta http://4everbig.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi :) Ihmeen helppoa ollut ja paino putoaa. Tsempit!

      Poista
  2. kuulostaa kyl ihan mahtavalta tää dieetti. *alkaa jo harkitsemaan*

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)