tiistai 23. heinäkuuta 2013

Aiheen vierestä: unelmien talo olikin vähän jotain muuta

Sallinette pienen poikkeamisen dieettaamisaiheesta. Nimittäin me asutaan sen verran pienessä omakotitalossa, että olisi käyttöä lisäneliöille. Ei tosin kyllä etsitä uutta kotia, koska tykätään tästä nykyisestä muuten. Laajentamaan varmaan joudutaan joskus, mutta sekin on niin pirun kallista, että oksat pois. Bongasin tuossa viikonloppuna myynti-ilmoituksen omakotitalosta, jossa olisi ollut neliöitä just sopivasti meille ja hintakin oli ihan ok. Kävin siellä eilen illalla ja olin kyllä vaikuttunut: asunnon alakerta oli avara, makkareita oli ruhtinaalliset kolme ja mikä ihaninta, siellä oli sellainen siisti, laatoitettu kellari. Kellarissakin oli kaksi vierashuoneeksi/askartelutilaksi/kirjastoksi/miksi lie sopivaa lämpöistä huonetta, mukavan kokoinen kodinhoitohuone, iso kylppäri POREALTAALLA ja viihtyisä sauna. Olin siinä sitten itsekseni aika vaikuttunut siitä: kyllä kelpaisi meidän perheelle. Tosin samalla mietin, että jotain mätäähän tässä on. Välittäjä oli tietty ihan, että "monien mahdollisuuksien talo" ja "tämä menee nopeasti". Lupasi lähettää kuntotarkastusraportin ja mä lupasin tutustua siihen.

Tänään sain sen raportin ja voi tsiiiiiisus, mikä pommi se kämppä on. Raportissa luki, että kasvustoa on vähän siellä sun täällä, se kylppäri pitää purkaa kokonaan, on jotain vajoamaa ja mitä lie. Että se siitä unelmakämpästä. Jännä, että tuollaisia asuntoja voi kuitenkin ihan sujuvasti kaupata. Siellä se on tietystikin myynnissä edelleen. Ehkä joku tee se ihan itse -mies/nainen saisi siitä jotain järkevää, mutta en mä vaan uskaltaisi.

Onko kellään kokemusta rintamamiestalon laajentamisesta? Tosin ei me vielä olla ryhtymässä hommiin, kun hoitelen ipanoita kotona ja ylimääräistä pätäkkää ei ole. Mutta jos vaikka joskus viiden vuoden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)