Tein äsken lihapullia päästä keksimälläni reseptillä ja tuli hyviä. Mikä mahtavinta, olivat Dukanin oppien mukaisia ja maistuvat muillekin kuin mulle. Alla resepti, jos tykkäätte koittaa.
Lihapullat Mielikauniin tyyliin
400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 kananmuna
salaattijuustokuutioita maun mukaan (3 % rasvaa)
mausteita maun mukaan
(sinappista kurkkusalaattia pikkuisen)
Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Pyörittele pihvejä ja paista uunissa leivinpaperin päällä 15-20 minuuttia. Nauti hyvällä omallatunnolla.
Tuon sinappisen kurkkusalaatin laitoin sulkuihin siksi, että sitä ei voi varsinaisesti suositella laitettavaksi sekaan, mutta lienee pienissä määrin ok. Dukan kirjoittaa kirjassaan, että maustekurkkuja ja sinappia voi käyttää hieman mausteena, joten tätä soveltamalla päätin, että sinappinen kurkkusalaatti on pienenä määränä ok. Se myös tuo noihin lihapulliin hiukan lisää makua. Olivat hyviä ja helppoja tehdä.
Tänään pääsen ukkokullan kanssa elokuviin kaksin, kun mun vanhemmat suostuivat pienen vikinän ja vinkunan jälkeen lapsenvahdeiksi. Jippiaijee! Mennään katsomaan, kun ikikuuma Brad Pitt pistää zombieita matalaksi. Tällä kertaa en ajatellut ottaa evääksi paketillista lihaa, mutta jos nyt Pepsi Maxia kuitenkin. Ihanaa päästä jonnekin kodin ulkopuolelle ihan pariskuntana eikä vain äitinä ja isänä aina. (Tässä kohtaa vinkki kaikille isovanhemmille ja muille lapsiperheiden läheisille: tuppautukaa hoitamaan niitä lapsia, tarjotkaa vanhemmille aikaa aikuisten jutuille, kysykää, että "haluaisitteko lähteä muutamaksi tunniksi johonkin, me voitaisiin katsoa lapsia tänään"). Kiitos. ;D
Haluaisin tässä välissä myös suositella Nuoren Dukanetten blogia, jossa hän on esitellyt hyvin Dukan-dieetin alkuvaiheita. Itse ainakin tykkään kovasti lueskella muiden samaa ruokavaliota noudattavien blogeja, koska niistä voi saada hyviä vinkkejä ja muutenkin vertaistukea. Ja se mut Dukan-dieettiin innostanut blogi on tämä, joka tosin päivittyy varsin hitaasti. On silti maininnan arvoinen, koska ilman sitä mä en olisi ryhtynyt tähän hankkeeseen enkä pudottanut jo reilua viittä ylikiloa. Ootteko te törmänneet joihinkin mahtaviin blogeihin, joita haluaisitte suositella? Erityisesti Dukan-aiheiset kiinnostaa, mutta muutkin painonhallintablogit. Vaikka eipä sillä, mulla on niitä suosikeissa jo monta ja ihan huippuja kaikki :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)