Siis voisi luulla, että kun menee hikoilemaan Body Pumppiin, ei tarvitsisi ajatella Subwayn aterioita. Mutta se osoittautuikin aika kimurantiksi hommaksi, sillä samalle tunnille tuli Subin työntekijä. Sitten se vielä meni treenaamaan siten, että näin sen käytännössä koko ajan. Siinä mä sitten tein maastavetoja, askelkyykkyjä ja hauiskääntöjä miettien, kuinka hyvältä Italian b.m.t. maistuisi. Sairasta. Mulla on ongelma. Onkohan jossain jotain Subway-parantolaa anonyymeille läskeille?
Itse tunti oli tosi huippu ja ohjaajakin mainio. Huomasin jopa, että olen kehittynyt, sillä rintalihasbiisissä olisi saanut olla enemmän painoja. Myös hauisbiisin tein isoimmilla painoilla kuin aiemmin ja jaksoin hienosti.
Tarkastelin siellä taas muita, kuten kunnon kyylän kuuluukin. Mun vieressä oli yksi aktiivikävijä, mies, joka aina lataa tankoon ihan maksimipainot. Mutta sitten se raukka ei osaa tai jaksa tehdä niitä liikkeitä kunnolla. Ottaisi nyt hyvä mies vähemmän painoja ja hioisi tekniikan kuntoon, tuolla tavalla väärin repimällä saa vain kropan hajoamaan. Tuli myös tiirailtua mun edessä ollutta naista, jolla oli kerrassaan täydellinen vartalo. Ei ihraa missään, selvästi erottuvat hauikset ja teräspakarat. Mitenköhän ihmeessä se tyyppi oli päässyt sellaiseen kuntoon? Ei ainakaan Subwayssä syömällä, siitä oon varma.
Kävin myös perheen kanssa rannalla tänään. Siellä sivusilmällä tsekkailin jengiä ja tulin siihen johtopäätökseen, että 90 % kaikista oli mua pienempiä. Sitten oli jokunen mun kokoinen ja loput jenkkien kokoisia. Ihmeen hyvässä lihassa kyllä Suomikansa nykyään tai sitten vain meidän lähirannalla käyvät kaikki fitness-typyt. Miehissä oli vähän parantamisen varaa... Mut ehkä ihan hyvä, ettei siellä ollut mitään adoniksia, etten näe levottomia unia. ;)
Onneksi eksyit lukemaan blogiani, kun en olisi muuten löytänyt tänne...ihan hauskoja postauksia sulla! Muutaman kerran hymyilytti tätäkin lukiessa.
VastaaPoista"Tarkastelin siellä taas muita, kuten kunnon kyylän kuuluukin."
LOL. Määkin taadan olla vähän kyylä kaikilla ryhmäliikuntatunneilla :D
Subway on kyllä melkoista sandwichmafiaa..kerran kun katselin kaloritaulukoita siellä, niin eihän siinä edes ollut totuudenmukaisesti kaikki sämpylöiden ainesosat laskettuna kaloreiksi.
Mä olen saanut viimeiset 2 kertaa kun oon käyny subwayssa niin ton ripulin, et ei enää houkuttele mennä takas vähään aikaan.
Eksyin sattumalta tänne sun blogiin, ja tosi kivalta vaikuttaa! :) Osut kyllä niin naulan kantaan, subway on ainaki mulle pikaruokaloista pahin. Voisin välittömästi liittyä siihen subway parantolaan :D
VastaaPoistaJa onnittelut vielä edistymisistä, hieno juttu että sulla lihasvoimat kasvanu :)