Vietinpä taas tunnin Zumbaten kuntokeskuksessa. Sitä veti tanssiin hurahtanut typy, joka oli päättänyt luopua helpoista zumbakuvioista ja ängennyt tilalle piruetteja, suunnanvaihdoksia sekä vaikeita askelkuvioita. Meikä oli ihan pihalla. Lisäksi mietin, että näkevätkö ne tyypit mun takaa sitä ohjaajaa. Itse menin melko usein aivan väärään suuntaan tai tein liikkeitä pölösti, kun en hanskannut niitä oikein. Tosin mitä mä taas ympärilleni kyyläilin, niin noin 1/3 muistakin oli yhtä pihalla kuin mä.
Toisten makuun toi tunti oli vissiin kerrassaan täydellinen. Siellä eturivissä oli yksikin nainen, joka taputti hurmiossa aina kaikkien biisien välillä. Mä olin vähän huuli pyöreänä siinä: melkein kuin oltaisiin jossain herätyskokouksessa oltu.
Ihanaa ku muutkin kyttäävät toisia :D Mä muistan salsatunneilta myös yhden naisen joka tuli aina hyppien(!) sinne tanssisaliin. Ja vetikin sitten oikein tunteella myös tunnit läpi :D
VastaaPoistaHih, voisin mäkin tunnustaa kyylääväni. ;) Tosin mulla zumbassa kyylääminen vain lohdutti kun hoksasin etteivät muutkaan osaa kaikkia askeleita. :)
VastaaPoista