sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Superdieetti sujuu mainiosti

Nyt on taas sellainen draivi päällä, että ylpeä saa olla. Kiloja lähtee hissukseen ja oma kroppa miellyttää päivä päivältä astetta enemmän. Ruokakaan ei maistu puulta. Onneksi mä tykkään rahkasta, raejuustosta ja vihanneksista. Lisäksi on kva, kun oikein kehotetaan lisäämään suolaa. Käytän rakeista merisuolaa, joka tuo ihanasti makua sapuskoihin ja rouskuu hampaiden välissä. Alkuun kyllä arvelutti syödä oikein tieten tahtoen suolaa, mutta Fitfarmilaiset ovat perustelleet sen niin hyvin, että menkööt. Tässähän kun ei tule mitään piilosuolaa vedettyä, kun ei syödä juustoja, leipiä tai valmisruokia. 

Liikunnasta tosin olen vähän lusmunnut. Suositeltujen neljän viikottaisen salitreenin sijaan olen urakoinut salilla vain kolme kertaa viikossa, lisäksi aamuaerobiset olen jättänyt vain pariin kokeiluun ja ulkoillut päivällä. Aineenvaihdunta tuntuu toimivan näinkin, onneksi. Kun sitten olen raahautunut aamulla lenkille, on mua aina ketuttanut, väsyttänyt ja nälättänyt koko päivän. Joten jääkööt ne muille.

Äsken tulin salilta ja oli jo vähän tekemisen meininkiä. Hiki virtasi, syke nousi korkealle ja kaloreitakin kului tunnissa mittarin mukaan mahtavat 600. Tänään teen enää vain chillin kävelylenkin koirien kanssa, huomenna voisi vähän hölkätä hissukseen. 

1 kommentti:

  1. Minäkin tahdon onnistua! Pahin vihollinen olen minä itse. Mistä sais hommattua itsekuria? Nytkin koko illan tehnyt mieli syödä... vaikka nälkä ei ole.. No enivei... Olen ostanut jo jäsenyyden seuraavalle superdieetille. Alkaa 6.5. Vielä ei näy ruokaohjeita jne, mutta innolla odotan! Kiva että samana päivänä aloitan uudestaan työt omassa työpaikassani. Ja pari päivää ennen muutan takaisin Leviltä kotiin. Vanhempien luokse. Oikein houkuttelee. Saa nähdä miten lähtee rullaamaan, mutta pakko on!

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)