Että voi ihminen olla iloinen. Vaaka näytti aamulla lukemaa 84,1 kg eli Superdieetin ansiosta sitä on lähtenyt jo 4,3 kg. Enkä edes ole ihan täysin noudattanut ohjeita jokaikinen päivä. Liikuntaa olen harrastanut aavistuksen vähemmän, eli kolmisen kertaa viikossa salilla ja aerobiset olen hoitanut aamun sijaan iltaisin ulkoilemalla koirien kanssa. Olen myös kaksi kertaa syönyt ylimääräisen banaanin, koska oli ihan törkeä nälkä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi toki järkevä,pää syödä vaikka rahkaa hirvittävän nälän yllättäessä, jos tässä kerran ketoosiin pyritään. Toki lähtökohtana on noudattaa ohjeita grammalleen eikä sooloilla yhtään. Kuvassa neljän päivällisn pastat yhdessä kasassa. Yllättävää kyllä, enää en edes kaipaisi enempää. Ainakaan yleensä.
Hyvin on sulla paino tippunut, vaikka välillä vähän jumittaakin. Onnea.
VastaaPoista