lauantai 5. tammikuuta 2013

Kyllä lähtee

Aamupirtelö mun suosikkimukissa.
Älkää nyt pelästykö, en ole liittynyt mihinkään Palvotaan Juttaa -lahkoon, MUTTA olen aika vakuuttunut, että tällä ruokavaliolla kyllä laihtuu. Olen nyt noudattanut sitä päivän ja olo on ensinnäkin erittäin tyytyväinen muhin itseeni ja toisaalta innostuneen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Mähän nimittäin näytän jokaisena tulevana kesänä äärimmäisen upealta myös bikineissä, en häpeä vatsamakkaroita saunassa (koska kohta mulla ei niitä ole) enkä arastele tavata tuttuja vuosien takaa. Toki välillä hiipii mieleen, että mitä jos toivonkin liikoja ja joudun pettymään. Uskon kuitenkin vahvasti, että läskistä on mahdollista päästä eroon myös minun. Ja on kiva, kun ammattilainen on laatinut ruokavalion, eikä mun tarvitse itse vaivata sillä päätäni ollenkaan.

Se, mikä Superdieetissä on vähintäänkin kyseenalaista, on suuri lisäravinnemömmöjen määrä. Toki sanotaan, että ilmankin laihtuu. Ja tokihan laihtuu, erityisesti jos aiempi ruokavalio on ollut kuin mulla, eli suklaata kuin leipää ja höttöhiilareita heti, kun lapset vähän kiukuttelevat, pyykkivuori romahtaa korista lattialle tai joku muu juttu on inasen pielessä.

Mä niiiiiiin onnistun ja odotan jo innolla, että saan raportoida siitä teille.

1 kommentti:

  1. Jutta on mun mielestä sikaärsyttävä, mutta ilmeisesti moni on hänen opeillaan laihtunut ja eipä nuo ruuatkaan tosiaan pahoilta näytä! Tsemppiä laihdutukseen.

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)