Tänä vuonna minä OTAN itseäni niskasta kiinni, alan laihduttaa järjestelmällisesti ja näytän ihan mielettömältä beibeltä mun kolmekymppissynttäreillä toukokuussa. Asetin varsin massiivisen tavoitteenkin itselleni: painan touko-/kesäkuussa noin 70 kg.
Jaa, mitenkä tämän uhoni sitten toteutan? Tiedän, että ketokarppaamalla kiloja karisisi verrattain helposti, mutta itsekuri ei ole riittänyt siihen tällä hetkellä. Olen aina tovin jaksanut noudattaa karppioppeja, mutta sitten olen alkanut lipsumaan. Sillä tavalla kun ei liiemmin laihdu, jos vetää runsasproteiinista, -rasvaista JA -hiilihydraattista ruokaa. ;)
Bodycampin ohjeitakin yritin noudattaa. Ohjeet olivat tosi hyvät ja selkeät (erityisesti ruokavalio-ohjeet, saliohjeissa oli vähän selvittelemistä liikkeissä). En kuitenkaan onnistunut, koska en saanut itse itsestäni tarpeeksi irti. Tarvitsen ympärilleni muitakin samassa suossa rämpiviä, aktiivista keskustelua, motivointia, ohjeita, uusia ideoita...
Niinpä viimeisenä oljenkortenani ilmoittauduin mukaan Fitfarmin Superdieettiin. Oikeastaan kaikki lähti mun tutusta, joka onnistui Jutan ohjeiden avulla laihduttamaan 25 kg puolessa vuodessa. Tiukka puristus se kyllä oli, mutta perässä tullaan. Joskus vuosia sitten rekisteröidyin mukaan Jutan ilmaiseen Go fat Go -palveluun, josta en kyllä rehellisesti sanottuna liiemmin välittänyt. Se oli kovin sekavaa touhua eikä mulla kyllä ollut motivaatiotakaan tarpeeksi (eikä näin jälkeenpäin ajateltuna edes liiemmin liikakiloja). Nyt maksoin 49 e tästä 6 viikon tsemppauksesta ja ohjeistuksesta. Toivottavasti kasassa on aktiivisesti kirjoitteleva porukka, sillä juuri sitä mä kaipaan.
Ihh, jännittää. Homma alkaa 7.1.2013.
Toi kuulostaa kyllä hyvälle tavalle karistaa kiloja. Itsekin harkitsin, mutta miehen joululahja johtikin mut tässä tammi-helmikuussa ihan toisenlaisiin aktiviteetteihin, laihdutuksen ja pienenemisen puitteissa tosin. :) Odotan mielenkiinnolla millasia tuloksia saat tuon kanssa aikaseksi. :)
VastaaPoista