perjantai 4. tammikuuta 2013

(Klassisesti) maanantaita odottaessa

Maanantaina nimittäin alkaa Superdieetti. Jaiks. Tänään sinne foorumille tuli ohjeet ruokavalion ja treenien suhteen. Aikamoinen sekametelisoppa näin alkuun, mutta jahka pääsen tutustumaan ajan kanssa, niin hyvää tulee. Olen kyllä aika innoissani jotenkin, enkä vähiten ilmeisen aktiivisen foorumin takia.

Muutenkin menee oikein kivasti. Ipanat ovat nukkuneet kunnioittavan hyvin öitänsä viime aikoina, joten mäkin olen saanut levättyä. Kuopuskin nukkui useamman KOKONAISEN yön putkeen, mikä on ihan ihmeellistä. Viime yönä tosin jouduin imettämään pojan keskellä yötä, mutta ei auta valittaa. Nyt vain toivon, ettei ota yötankkausta taas tavaksi.

Ostinpa muuten itselleni - myönnän, että nolottaa - selluliitinpoistokoneen. Joo. Varmasti toimii ja ens kesänä mun kropassa ei ole piiruakaan sellua. No okeiokeiokei, ihan järjetöntähän tämä on, mutta kaikkea pitää kokeilla. Mä en tykkää mun pyllystä ja ehkä säännöllinen muhkuroiden hieronta yhdistettynä järkevään ruokavalioon ja treeneihin voisi tuottaa tulosta. Jos niin käy, niin lupaan laittaa ennen ja jälkeen -ahterikuvat pällisteltäviksenne sitten aikanaan ;D

3 kommenttia:

  1. Mä kans odottelen maanantaita innolla :) Ainut mikä mua hirvittää kun selailin niitä ruokailuohjeita, oli kaikkien lisähärpäkkeiden määrä jota pitäis ostaa. Oli latausjuomaa, palautusjuomaa, treeninaikaista juomaa, erinäisiä pillereitä sun muita. Oliko siinä sun ryhmässä sama juttu? Niihin sais upotettua omaisuuden rahaa, mut pahoin pelkään et mun lompakko ei kyllä taivu siihen kaikkeen :(

    VastaaPoista
  2. Juu, näkyi olevan kaikenlaista mömmöä. Mä ajattelin selvitä vähällä, eli ainakin palautumiskuomalla ja ehkä sillä latautumisjuomalla ennen treeniä. Huomasinpa muuten, että ovat jokusen euron halvempia Prismassa kuin siellä Jutan suosittelemassa nettipuljussa. Tsemppiä meille! Varmasti laihdutaan ilman kattavaa pillerisirkustakin. :)

    VastaaPoista
  3. Jep, sama suunnitelma täällä eli palautusjuoman ajattelin hankkia ja sit varmaan sen latautumisjuoman. Ja juurikin Prismaan ajattelin kohta kävellen suunnata eli hyvä juttu jos sieltä selviäisi edes hitusen halvemmalla :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)