perjantai 10. elokuuta 2012

Kirja ihroissa

Mähän aikoinaan innostuin karppaamisesta luettuani Varpu Tavin Laihdu ilman nälkää -kirjan. Nyt karppaaminen on ollut taka-alalla ja yritän sitä hissukseen käynnistellä. Motivaation takia hommasin hänen toisen kirjansa, kun kerran sai superhalvalla. Taitaa toimia, sillä luin tuon yhdessä päivässä (on aika ohut) ja heti seuraavana päivänä painoin 2 kg vähemmän ;) Tehokas dieetti. Pitäisköhän lukea se uudestaan tänään, josko lähtisi taas toiset 2 kg?

Karppiguru Varpu Tavin teos päätyi kuvattavaksi vatsamakkaran alle.

Kuuluu mulle vähän pölöäkin, nimittäin menin rikkomaan selkäni. Olin lasten kanssa kolmestaan kotona (mies töissä) ja olin lähdössä kävelylenkille. Olin nostamassa tuplarattaita ulos, kun alaselkä napsahti TODELLA kivuliaasti ja jalat notkahti siinä samalla. Siinä mä sitten seisoin ulkona terassilla, enkä pystynyt kävelemään. Lapset oli sisällä, vauva sitterissä ja esikoinen luki kirjaa. Kännykkäkin oli kaukana enkä mä kyllä tiedä, kenelle olisin voinut soittaa. Joku ambulanssi olisi ollut hiukan liioittelua, vaikka olinkin ihan rampana. Noh, keräsin vähän aikaa siinä itseäni ja sitten raahasin ruhoni seinistä pidellen lähimmälle tuolille. Sattui ihan simona näin sanoakseni. Tästä on nyt kolme päivää ja selkä on ollut joka päivä astetta parempi. Pystyn jo kävelemään melkein ontumatta. Välillä iskee ihan järjetön kipu, jos käännän vahingossa kroppaa väärään suuntaan. Öisin on myös aika mielenkiintoista kääntää kylkeä, kun sattuu niin paljon, ettei pysty liikkumaan.
Mutta joo, viikko aikaa parantua. Sitten mä menen tankotanssitunnille.

Jos joku muu haluaa ostaa tuon Tavin kirjan, niin suosittelen hommaamaan sen booky.fi-nettikaupasta. Maksoi 2,90 e eikä tullut postikuluja päälle. Ja teille epäluuloisille: tämä ei ollut sponsoroitu mainos enkä saanut siitä latin latia. Piti vain vinkata, kun itse olin varsin iloinen, että sai laatukirjan vain ripauksen kalliimmalla kuin Fazerin Sinisen. (Toivon, että tämän opuksen avulla mä pystyn jättämään kaikki ne kirotut suklaalevyt kauppaan jatkossa).

2 kommenttia:

  1. Tän postauksen mainoksen ansiosta lähti täältä yks kirja tilaukseen ;) Kiitän!

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä Toppis :) Toivottavasti tykkäät opuksesta yhtä paljon kuin mä. Lainasin omani jo äidille, kun hänelläkin on kiloja vähän liikaa kannettavana. (Tosin en toki tarjonnut sitä itse vaan hän kysyi ihan omatoimisesti) ;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)