Mulla on ollut tässä vähän stressitasot korkealla, johtuen pitkälti varmaan tuosta vesivahingosta ja sen aiheuttamasta, pitkään jatkuneesta keittiöttömyydestä, sekä lasten haastavasta iästä. Kiukuttaa, surettaa, ahdistaa. Ei meinaa psyyke jotenkin kestää, vaan tulee angstattua vähintään itsekseni ja oltua kärttyinen. Lasten itku tuntuu välillä ihan maailmat kaatavalta ja mua ahdistaa vaan. Seurauksena siitä olen sortunut herkkuihin, inhonnut taas vähän lisää itseäni ja kroppaani, tehnyt periaatepäätöksen paremmista valinnoista tulevaisuudessa ja taas sortunut. En kyllä tästä mun löllyvästä vatsasta ja itsekurittomuudesta syytä mitään vesivahinkoa tai kiljuvia jälkeläisiä, vaan ihan puhtaasti omaa kyvyttömyyttä pitää itsensä kurissa. Jännää, etten noudata toimiviksi toteamiani ruokavalioita, vaan jatkan samalla polulla kuin ennenkin. Äääääh. No mutta, ei nyt anneta sen ahdistaa. Jo seuraava ateria on hyvän valinnan paikka.Tänään otin vähän omaa aikaa. Lähdin aamulla melkeinpä heti herättyäni kylpylään, jossa saunoin oikein ajan kanssa, kastauduin kolmesti ulkona olevaan kylmäaltaaseen ja lojuin vedessä. Uin myös siellä vähän matkaa, kun liikkumisetkin ovat jääneet viime aikoina vähille. Välillä suljin silmät porealtaassa, hengittelin vain syvään ja nautin olostani. Ei ollut kiire mihinkään eikä kukaan tahtonut musta mitään. Se teki hyvää.
Tosin hetken jo harkitsin, että käännynkin ovella pois. Nimittäin infotiskillä oli tuo kuvassakin näkyvä lappu, jossa luki, että "Kylpylässämme kuvataan tänään televisio-ohjelmaa. Sivullisia ei kuvata.". Jäin siinä pohtimaan, että vaikka kuinka luvataan olla kuvaamatta sivullisia, niin ihan saletisti mun metriahteri on jossain lähikuvassa. Rohkenin kuitenkin sisälle eikä siellä näkynyt ainottakaan televisiokameraa, joten todennäköisyys itse päätyä eetteriin on varsin pieni ;)
Tein taas huomioita kylpylässä kanssauimareista. Siellä oli paljon äitejä lastensa kanssa ja vaikuttivat aika äkäisiltä. Muillakin lienee pientä väsymystä ilmassa. Pitää nyt jotenkin itse saada rotia tähän vallitsevaan alakuloon ja väsymykseen, joka nostaa aina päätään lasten korottaessa ääntään. Mietin jopa, että JOS mulla ei olisi lapsia ja olisin nähnyt ne tämänpäiväiset äidit komentamassa lapsiaan äkäisesti, tuntuisi varmaan aika hurjalta ryhtyä tehtailemaan omia. Olivat nimittäin sen verran ihmisraunioita. Että onneksi omat on tehty, etteivät jääneet tekemättä :D
Tänään panostan vielä illalla omaan rentoutumiseen sekä parisuhteeseen. Järjestin lapsille lastenvahdit ja menemme miehen kanssa hotelliin yöksi. Pääsee pois hetkeksi tästä keittiöttömästä kodista ja joka puolella ajelehtivasta roinasta. Ihanaa! (Ja huomenna yritän olla ihmisiksi aamupalapöydässä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)