perjantai 4. lokakuuta 2013

Paluu Dukan-dieetille sekä uudet itse tehdyt geelikynnet

Tein uudet geelikynnet. Kuvassa siis elämäni toiset geelikynnet. Yllättävän helpot tehdä ja lopputulos on kiva. Ekat pysyivät siisteinä aika pitkään, vaikka pelkäsin, että alkavat tippuilemaan irti suunnilleen heti seuraavana päivänä.

Timantteja sen olla pitää. Melkein aitoja ;)

Lounaaksi pihvi ja köntsä raejuustoa.



Tiedän, että lukijoissa on skeptikkoja mun onnistumisen suhteen. Tai lähinnä motivaation säilymisen suhteen. Mulla puolestaan on vahva kutina siitä, että nyt motivaatio säilyy ja pysyn ruodussa. Päivä on tähän asti ainakin ollut todella helppo syömisten suhteen. Kiva!

Auttoi, kun eilen sai pitää hauskaa ystävän kanssa. Lisäksi tosiaan paiskattiin kättä, että NYT palataan ruotuun ja toiselle pitää raportoida, jos meinaa lipsua. Olen hänet innoittanut aikoinaan Dukan-dieetin pariin, hänkin pääsi hyvin vauhtiin ja matkusti Espanjaan, jonka jälkeen ruotuun ei ollutkaan niin helppoa päästä. Jotenkin tuttua ;) Mutta NYT minä ja hän olemme molemmat kunnolla Dukan-iskussa ja paino alkaa sulamaan taas pois.

Kävin muuten eilen elokuvissa katsomassa Millerit. Eli sen komedian, jossa Jennifer Aniston näyttelee stripparia. Ihan huippuhauska elokuva! Ja tuli dieettimotivaatiotakin, sillä waude sentäs, kuinka upealta hän näyttää alusvaatteisillaan. Wau.

Siinä vähän kroppainnoitusta eilisestä elokuvasta. Kuva www.filmaatikko.fi.

2 kommenttia:

  1. oli kyllä hyvä se Milllerit :D Nauroin vedet silmissä pitkästä aikaa katsoessani sitä :9

    http://jouua.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)