tiistai 27. maaliskuuta 2012

Koskakohan sitä liikkumaan...


Ihan alkuun järkytän teitä taas vatsakuvalla, jonka nappasin äsken. Synnytyksestä on nyt siis jotakuinkin 9 vrk. On se etusäkki vähän pienentynyt, jeah! Vaakakin näytti tänään 90,1 kg. Siis siitäkin huolimatta, että porsastelin eilen suklaalla. Munhan piti lopettaa porsastelu viime viikon jälkeen, mutta jotenkin mässäsin silti enkä edes potenut siitä huonoa omaatuntoa. Jotenkin niin kiva, että nyt mun syömiset vaikuttavat vain muhun (ja rintamaitoon tietty), mutteivät enää syntymättömään lapseen. Raskausaikana sitä oli ihan kamalan huonolla omallatunnolla heti, kun vähän söi jotain sopimatonta. Nyt tiedän torppaavani vaan omia kilohaasteitani. Ja tosiaan, tässä nyt vielä millään dieetillä olla, niin menkööt välillä kurkusta moskaakin alas. Kunhan ei ihan joka päivä, heh.

Alakerta voi hyvin, mutta on vielä sen verran hellänä, etten ole lähtenyt edes kunnon kävelylenkeille vielä. Ajattelin lepäillä tämän viikon ja jos sitten ensi viikolla lähtisi vähän pidemmällekin tallustelemaan kuin postilaatikolle. Jälkitarkastus ajan sain tuonne toukokuun puoliväliin ja sen jälkeen voi omien fiilisten mukaan alkaa liikkumaan reippaammin. Haaveilen hiphop-tanssitunnista :) Kunnon sheikkaaminen pitää mielen virkeänä (ja toivottavasti myös vatsamakkarat kurissa).

2 kommenttia:

  1. No on pienentynyt aivan huomattavasti! Yllätyin ihan kun näin, että näinkö nopeasti se vatsa todella laskeutuu synnytyksen jälkeen :O Itse en ole synnyttänyt, enkä varmaan koskaan aiokaan, mutta ajatus siitä, että vatsa voisi edes ikinä palautua alkuperäisiin mittoihin, on aivan käsittämätön :D Mutta niin ne vaan naiset tuppaavat näyttämään ihan itseltään pian synnytyksen jälkeen--kuten sinä myös.

    Älä huoli, teitä synnyttäneitä on paljon paljon ja kaikit tuskailevat samojen ahdistusten kanssa. Muutokset eivät tapahdu päivässä, eivätkä kahdessa, mutta jos maltat odottaa (ja pitää huolta ruokavaliosta siinä samalla ;)) vain kuukaudenkin verran, tulet huomaamaan valtavan eron nykytilanteeseen sekä olotilassasi, että ulkomuodossa. Me ihmiset vaan tuppaamme olemaan niin kovin kärsimättömiä! Älä kuvaa masua joka päivä, saati käy vaa´alla. Muistat vaan panostaa lautasen sisältöön; reilusti proteiinia, kasviksia ja hyviä rasvoja. Olotila kohenee kuin itsestään kun pidät huolta hyvinvoinnistasi! :)

    Mukavia kevätpäiviä sinulle ja perheellesi! Eikun kevätaurinkoon kävelemään, mikäs sen parempaa!

    VastaaPoista
  2. Hienosti se masu on pienentynyt kun asukki on ulostautunut. :D Parantele se alakerta ihan rauhassa ja aloita rauhallisilla liikunnoilla. :) Tsemppiä suklaahimoon! ;D

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)