Kerrankin vaaka on ystävä

Olipas kiva ylläri tänään, kun vaaka näytti tasan 89 kg. Siis siitä huolimatta, että mun kummatkin rinnat olivat vähintäänkin mun pään kokoiset, eli siis kertakaikkisen täynnä maitoa. Tiedän, ajatus saattaa ällöttää osaa lukijoita, mutta avaudunpas lisää, että öisin tulee UITUA maidossa ja siltä mä kyllä haisenkin. Pari suihkua päivässä tai vähintään yksi on ihan ehdoton vaatimus, muuten käryän kilometrien päähän joltain tiskipöydälle kuukausiksi unohtuneelta piimältä.

Avaudunpas vähän miesasioista nyt. Nimittäin mua ottaa PÄÄHÄN, kuinka toinen osapuoli on vapaa kulkemaan omien fiilisten mukaan ja mä olen sidottuna kotiin tai vähintään tissieni kanssa vauvaan. Nytkin mies on ollut kuusi tuntia omissa harrastuksissaan. Laittoi tuossa kyllä ystävällisesti tekstaria, että "toivottavasti pärjäätte, menen vielä kaverin luo kahville". Mä en jaksanut vastata siihen mitään, kun otti pikkusen päähän jotenkin. On tärkeää päästä irtautumaan kotioloista välillä, mutta pakkoko noissa menoissa on olla työpäivän verran. Hemmetti, arkisin mä pyöritän tätä rumbaa jo käytännössä yksin ja sitten vielä viikonloput ukko on riennoissaan tunti toisensa perään. Okei, vauva nyt on vasta pari viikkoa vanha, etten mä edes kaipaisi mihinkään tuntikausiksi omine hyvineni. Mutta kyllä mä vähän enempi apujoukkoja kaipaisin täällä kotosalla. Että toinen oikein vaikka tarttuisi joskus omatoimisesti imuriin tai vääntäisi ruokaa. Ja joo, olen tästä hänelle sanonut ja joo, joskus se ehkä tuntuu toimivan, mutta enimmäkseen mun pitää aina vähintään vihjailla, että jotain tapahtuu. Tai sanoa suoraan, että "otas imuri käteen ja imuroi". Jotenkin tuntuu, että pääsen helpommalla, jos vaan itse imuroin. Vaikka se ottaakin päähän ihan p#rkeleesti, etenkin, kun toinen nauttii huolettomasta vapaa-ajasta tuolla jossain.

Kiitos ja anteeksi.