Kerrankin vaaka on ystävä

Olipas kiva ylläri tänään, kun vaaka näytti tasan 89 kg. Siis siitä huolimatta, että mun kummatkin rinnat olivat vähintäänkin mun pään kokoiset, eli siis kertakaikkisen täynnä maitoa. Tiedän, ajatus saattaa ällöttää osaa lukijoita, mutta avaudunpas lisää, että öisin tulee UITUA maidossa ja siltä mä kyllä haisenkin. Pari suihkua päivässä tai vähintään yksi on ihan ehdoton vaatimus, muuten käryän kilometrien päähän joltain tiskipöydälle kuukausiksi unohtuneelta piimältä.

Avaudunpas vähän miesasioista nyt. Nimittäin mua ottaa PÄÄHÄN, kuinka toinen osapuoli on vapaa kulkemaan omien fiilisten mukaan ja mä olen sidottuna kotiin tai vähintään tissieni kanssa vauvaan. Nytkin mies on ollut kuusi tuntia omissa harrastuksissaan. Laittoi tuossa kyllä ystävällisesti tekstaria, että "toivottavasti pärjäätte, menen vielä kaverin luo kahville". Mä en jaksanut vastata siihen mitään, kun otti pikkusen päähän jotenkin. On tärkeää päästä irtautumaan kotioloista välillä, mutta pakkoko noissa menoissa on olla työpäivän verran. Hemmetti, arkisin mä pyöritän tätä rumbaa jo käytännössä yksin ja sitten vielä viikonloput ukko on riennoissaan tunti toisensa perään. Okei, vauva nyt on vasta pari viikkoa vanha, etten mä edes kaipaisi mihinkään tuntikausiksi omine hyvineni. Mutta kyllä mä vähän enempi apujoukkoja kaipaisin täällä kotosalla. Että toinen oikein vaikka tarttuisi joskus omatoimisesti imuriin tai vääntäisi ruokaa. Ja joo, olen tästä hänelle sanonut ja joo, joskus se ehkä tuntuu toimivan, mutta enimmäkseen mun pitää aina vähintään vihjailla, että jotain tapahtuu. Tai sanoa suoraan, että "otas imuri käteen ja imuroi". Jotenkin tuntuu, että pääsen helpommalla, jos vaan itse imuroin. Vaikka se ottaakin päähän ihan p#rkeleesti, etenkin, kun toinen nauttii huolettomasta vapaa-ajasta tuolla jossain.

Kiitos ja anteeksi.

Uudestaan vanhalla kymmenluvulla ;)

Mä olen lumoutunut siitä, että paino hilautuu itsekseen alaspäin :) Juu, tiedän, ei ehkä ole järkevää pomppia vaa'alla näin usein, mutta se on toistaiseksi piristänyt mua, joten eipä se väärin voi olla. Eri asia olisi, jos tässä jo jollain dieetillä olisin ja pakonomaisesti kyttäisin vaakaa. Sillä just nyt kilot ovat mun ajatuksissa kovin pienessä roolissa, tärkeintä on huolehtia lasten hyvinvoinnista ja omasta jaksamuksesta.

Mutta onhan se kivaa, että tänään vaaka näytti 89,9 kg. :)

Koskakohan sitä liikkumaan...

Ihan alkuun järkytän teitä taas vatsakuvalla, jonka nappasin äsken. Synnytyksestä on nyt siis jotakuinkin 9 vrk. On se etusäkki vähän pienentynyt, jeah! Vaakakin näytti tänään 90,1 kg. Siis siitäkin huolimatta, että porsastelin eilen suklaalla. Munhan piti lopettaa porsastelu viime viikon jälkeen, mutta jotenkin mässäsin silti enkä edes potenut siitä huonoa omaatuntoa. Jotenkin niin kiva, että nyt mun syömiset vaikuttavat vain muhun (ja rintamaitoon tietty), mutteivät enää syntymättömään lapseen. Raskausaikana sitä oli ihan kamalan huonolla omallatunnolla heti, kun vähän söi jotain sopimatonta. Nyt tiedän torppaavani vaan omia kilohaasteitani. Ja tosiaan, tässä nyt vielä millään dieetillä olla, niin menkööt välillä kurkusta moskaakin alas. Kunhan ei ihan joka päivä, heh.

Alakerta voi hyvin, mutta on vielä sen verran hellänä, etten ole lähtenyt edes kunnon kävelylenkeille vielä. Ajattelin lepäillä tämän viikon ja jos sitten ensi viikolla lähtisi vähän pidemmällekin tallustelemaan kuin postilaatikolle. Jälkitarkastus ajan sain tuonne toukokuun puoliväliin ja sen jälkeen voi omien fiilisten mukaan alkaa liikkumaan reippaammin. Haaveilen hiphop-tanssitunnista :) Kunnon sheikkaaminen pitää mielen virkeänä (ja toivottavasti myös vatsamakkarat kurissa).

Hyytelömaha ja rullaava arki

Nyt alan olemaan jo melkein oma itseni, kun synnytysurakasta on viikko aikaa. On se vaan sellainen urakka, että kestää tovi toipua, vaikka pääsinkin kai helpolla. Poika on vielä toistaiseksi kova nukkumaan: syö vain ja simahtaa taas koisimaan. Kokemuksesta tiedän, että meno muuttuu suunnilleen parin viikon iässä. Nautin nyt vielä tästä lungimmasta viikosta, kohta saan vain haaveilla päiväunista (tuskinpa esikoinen ja kuopus nimittäin vetelevät jatkossa tirsoja samaan aikaan).

Kroppa on... noh, kuin olisin edelleen raskaana. Tiedän, normisettiä, sillä vastahan tässä oltiin raskaana. Vatsa on kyllä pienempi kuin tovi sitten, mutta kyllä mä vielä ihan raskaana olevasta kävisin. Hissukseen, hissukseen. Tunnustan, suklaa ja herkut ovat maistuneet nyt. Ajattelin antaa itselleni tämän viikon luvan mässyttää mitä tahansa ja nyt ensi viikosta lähtien (eli huomisesta) alan katsoa vähän tarkemmin. En tosiaan siis ala vielä laihduttaa tai karppaamaan, mutta jos nyt edes jättäisin (joka toisen) suklaalevyn kauppaan ;)

Ohessa kuva kolme päivää synnytyksen jälkeen. Voisin ensi viikolla ottaa uutta ja verrata, onko tuo hyytelömaha pienentynyt yhtään.

Aijoo, ei tullut YHTÄÄN raskausarpea odotusaikana :) Paino kipusi sinne 96 kg asti ja eilen vaaka näytti 91,6 kg.

Nyt se on tehty!

Nimittäin saatoin vauvan maailmaan viime sunnuntaina, eli kolme vuorokautta sitten! Eilen päästiin kotiin, mikä on erittäin jees, koska mä en niin erityisemmin sairaaloissa viihdy. Kaikki meni superhyvin. Okei, sattuihan se ihan p#rkeleesti enkä usko suostuvani hommaan enää uudestaan, mutta selvisin silti tosi vähällä. Mä pystyin jo seuraavana päivänä istumaan, eli ei auta valittaa. Vauva on supertyyppi, tarkkaavainen poika, joka painoi 3,7 kg, eli ei sentään ollut mikään viisitoistakiloinen, kuten pelkäsin :D Olen harvinaisen onnellinen.

Melkeinpä altaan muhkein

Mä kävin tänään järkyttämässä kanssauimareita, kun kävin polskimassa esikoisen kanssa. Oma liikunta jäi nollaan, mutta mikäpä siellä altaassa lojuessa. On tämä vatsa sen verran vaikuttavan kokoinen, ettei katseilta välty millään. Mut väliäkös sillä, ylpeydellä itseni kannan. Siis vielä toistaiseksi, nyt mulla on hyvä syy olla ISO. Sitten, kun en ole enää raskaana, meininki on eri. Mut murehditaan sitä sitten myöhemmin ;) Altaassa tosin oli isompiakin vatsoja, eikä suinkaan raskaana olevilla, VAAN raavailla miehillä. Miten ihmeessä ne saavat vatsansa kasvatettua tämän kokoiseksi, kun siellä ei kuitenkaan ole ketään tyyppiä sisällä? Hämmentävää.

Kävin tuossa alkuviikolla ultrassakin ja tyyppi painoi 3,3 kg. Täysin keskikäyrällä siis, jeah. Tuo myös tarkottaa sitä, että ainakin sellaiset vajaat nelisen kiloa poistuu vaakalukemista ilman, että pitää pupeltaa salaattia ;) Tosin "vähän" muuta urakkaa se kyllä edellyttää.

Ostinpa myös vadelmanlehtiteetä. Ihan puhdasta hokkuspokkushuuhaata varmaan, mutta olen kuullut, että voisi jotenkin jeesata synnytyshommissa ja ehkä käynnistääkin sitä, joten mikäpäs tässä. Pari kuppia päivässä maistuu, kun se on hyvääkin jopa. Hemmetin epäilyttävän näköistä kyllä, sellaista eristevillan näköistä höttömössöä, mutta onneksi se näyttää kupissa ihan normiteeltä.

Syömiset menee miten menee. Välillä repsahdan isosti ja toisinaan syön tyytyväisenä salaattia. Joku kultainen keskitie olisi vallan jees, mutta miten sinne löytäisi?

Vielä yksi ärsyttävä lisä sanastoon

Mä kun olen aiemminkin purkautunut siitä, kuinka jotkut raskautta ja vauvaa kuvaavat sanat ottavat pattiin jotenkin, niin tässä yksi lisää: yksiö. Tyyliin "Saas nähdä, kuinka kauan masukas viihtyy yksiössään." Tupla-AUTS!

"Sä mikään valtava ole"

Aina jengi jeesustelee mulle, että HÄRREGOOD, kun sä oot iso. Mutta tänään kohtasin tuntemattoman naisen, joka ei meinannut uskoa, että mulla on laskettu aika parin viikon päästä. Sanoi, etten mä ole siihen nähden mitenkään valtava ;D Jeah! Lisäksi pari viikkoa sitten uimahallissa joku tuntematon mummo sanoi, että "taitaa olla sun eka, kun oot niin nuoren näköinen". Kylläpäs nyt on tullut monta mahtavaa kehua ihan lähiaikoina. Näitä lisää :)

Eli kiitos kommentoinnista, mutta en ole vielä läpikäynyt teurastusta, jota synnytykseksikin sanotaan. (Juuri pari päivää sitten yksi tyyppi kysyi multa oikeinkin kuvaavasti, että "Millons meinaat räjähtää?".) Tuskin maltan odottaa. AUTS jo etukäteen.

Liikuntakärpänen on purrut pahasti. Sehän tietty liittyy varmaan siihen, että kun ei VOI liikkua, niin sitten HALUAA liikkua. Nojoo, olen kyllä melkeinpä päivittäin käynyt rauhallisilla kävelylenkeillä ja lisäksi pari kertaa viikossa uimassa. Siellä olenkin aikamoinen nähtävyys tämän vatsani kanssa. Jengi tuijottaa ihan oikeasti suut auki ja supisevat keskenään. Aikuiset koittavat vähän peitellä kiinnostustaan, mutta lapset ovat ihan ihmeissään. Toisaalta aika hassua. On se laittanut myös miettimään, että raskaus on sentään ihana ja luonnollinen asia. Mahtaisi tuntua kurjalta, jos olisi vaikka joku epämuodostuma jossain ja porukka tuijottaisi yhtä estoitta. Viime reissulla tosin en ollut ainoa paikallisnähtävyys, sillä suihkutiloissa oli mun lisäksi yksirintainen nainen (mitä ilmeisimmin siis entinen rintasyöpäpotilas) sekä kaunis tummaihoinen nainen. Sain vain murto-osan niistä katseista, joita yleensä kohdistuu tähän vatsaan.

Pieni synnytysahdistuskin iski, kun täysin ajattelematon kaverini infosi, että Suomessa Hesan suunnalla oli kuollut hänen seuraamansa bloggaaja synnytykseen (tai tarkemmin sen jälkeisiin seurauksiin, eli verenvuotoon sektion jälkeen). Hän vielä lisäsi loppuun, että "toivottavasti kuitenkin sun synnytys menee hyvin". Hieman ajattelematonta kertoa näin kammottavasta tragediasta naiselle, jota synnytysurakka odottaa aivan lähiaikoina.

Vahva, lihava nainen

Ihan en ole vielä tottunut mun uuteen sivuprofiiliin, joka lyö ällikällä kyllä ihan joka kerta. On vaan niin muhkeat muodot. Tosin olen mä ennenkin ollut tuhti, mutta nyt sitä on suorastaan massiivinen. Kuuluu tietty jossain määrin asiaan, mutta on se silti merkillistä.

Otsikon vahva-sanalla viittaan mun toimintaan tänään. Ruokakaupassa on ostanut yhtään mitään pölöä (paitsi pari pullollista Pepsi Maxia, mutta siinähän ei ole sokeria tai kaloreita, joten siitä en suostu itseäni sättimään). Lisäksi kotimatkalla oli nälkä ja muistin käsilaukussa polttelevat Hese-kupongit (miksi mulla ylipäätään on sellaisia?), mutta ajoin silti reippaasti kotiin syömään eilen tehtyä tonnikalasapuskaa.

Mä olen ylpeä.

Huomenna neuvolaan seisomaan taas vaa'alle. Ehkä se vaikutti tänään ;)

Ei tosiaankaan kuin kala vedessä

Menin tänään paikalliseen perhekahvilaan, eli äiti+lapsi-tapaamiseen, koska ajattelin tarjota tuolle esikoiselle jotain virikkeitä. Kotona tyyppi vaan haluaisi toljottaa TV:tä enkä ihan aina halua antaa periksi, jotenka suuntasimme sinne. Mutta joo, ihan en tosiaan ollut kotonani siellä. Ei mua kiinnosta lätistä tuntemattomien kanssa (tai ylipäätään kenenkään) mistään ruumiineritteistä tai kuunnella, kun toiset päivittelevät, että "se laihtui tosi paljon viime vuonna, mutta kyllä se on nyt taas lihonnut". Lapsellani oli kyllä kivaa, joten ehkä mun vaan pitää taipua taas ensi kerralla ja toivoa, että mäkin viihdyn paremmin. Tai uskaltaako sitä toivoa? Ehkä mä olen ensi kerralla vaahtoamassa siitä, millaiset jöötit esikoinen väänsi tänään tai paljonko mun tisseistä tulee maitoa. Auts.

Tänään tasan kuukausi laskettuun aikaan. Paino kiipeää uhkaavasti aina vaan ylöspäin, koskaan en ole painanut näin paljoa. Aamulla vaaka näytti 95 kg, eli onhan noita tullut. Mut kyllä ne vielä lähtevätkin, saatte nähdä.