Pohkeet liekeissä

Mun hölkkäinnostusta rajoittaa aika isosti jatkuva pohjekipu. Tai no, olen toki mennyt lenkeille, mutta niiden jälkeen onkin aina aika mielenkiintoista esimerkiksi kiivetä yläkertaan 8-kiloinen punnus (jota vauvaksikin kutsutaan) sylissä. Tai vaikkapa mennä kyykkyyn. Oikeastaan vielä mielenkiintoisempaa on nousta sieltä kyykystä se 8-kiloinen punnus sylissä. Kysyisinkin, onko teillä ideoita, mistä moinen johtuu? Ajattelin alkuun, että se olisi vain mun jalkojen tottumattomuutta ja tajuaisivat pian, että hölkkätreenit kuuluvat niiden elämään. Mutta uskaltaisin näin reilun kuukauden kokemuksen pohjalta sanoa, että siitä ei liene kyse. Olen myös venytellyt pohkeita vähintään lenkkien jälkeen (ja leikkipuistossa lojuessani ja lasten touhuja katsellessa myös satunnaisesti muulloin), käynyt tunnin pohjehieronnassa (jota voisi kidutukseksikin kutsua ja jonka päätteeksi sanoin heirojalle, etten tiedä pitäisikö kiittää vai vetää turpaan), lisäksi yritän aina muistaa kävellä edes vähän ennen kuin alan kirmaamaan. Etteivät kinttuparat ihan kylmiltään joudu hommiin.

Tosin tämän jälkimmäisen kämmäsin toissapäivänä. Olin naapurikaupungissa koirien kanssa eläinlääkärireissulla ja mitä ilmeisemmin innostunut mahdollisuudesta lenkkeillä uusissa maisemissa. Lähdettiin siis jolkottelemaan heti, ilman mitään "turhia" lämmittelyjä tai muita. Lenkki tuntui alusta asti tosi raskaalta. Osansa siihen tekivät uusista paikoista liian innostuneet koirat, jotka veivät kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin, joka puolelta eteen pomppivat häiriötekijät (pyöräilijät, lapset, pallot, toiset koirat, autot), häkellyttävän monet liikennevalot ja siihen päälle vielä lukuisat mäet. Viimeinen mäki vetikin sitten tehot musta liian hyvin pois: syke näytti jotain 190, happi ei kulkenut enkä mä vaan jaksanut juosta. Kännykkä näytti matkasaldoksi 3,6 km lysähtäessäni takaisin auton penkille istumaan.

Sali-innostus on kärsinyt pienen inflaation. Olen kyllä käynyt siellä, tosin keskimäärin pari kertaa viikossa sen aiemman kolmen sijaan. Välillä olen tehnyt ihan kunnolla, toisinaan se on kyllä ollut ennemminkin Seiskan lukemista kuntopyörän päällä. Kunnon hien olen hakenut päälle saunasta. Jokukin kerta katsoin sykemittarista, että kaloreita oli kulunut hädintuskin 200 ;D Hyvät treenit.

Rouva Ex-Rapakunto hölkkäsi 7,5 km

Mun piti juosta taas eilen 5 kilometriä, mutta olin arvioinut matkan väärin. Arvelinkin kyllä siinä hölkötellessä, että yläkanttiin menee ja näin myös oli: lopputuloksena siis hölkkäsin 7,5 km. Putkeen. Pysähtymättä. Melkoisen uskomaton suoritus multa. Aikaahan siihen toki meni ihan iloisesti, sellaiset 57 minuuttia. Yritän pitää tahdin sellaisena, ettei kunto lopu kesken. Syke nousee nimittäin näilläkin nopeuksilla aika korkealle helposti, maksimisyke taisi olla jotain 180 luokkaa ja keskiarvo sellaiset 150. Unohdin tuon lenkin jälkeen mittarin vielä päälle puoleksi tunniksi ja kun tajusin sammuttaa sen, näytti se 1,5 h päälläoloaikansa kalorikulutukseksi jokusen kalorin päälle 1 000. Nojuu, melkoisen tehokasta. TOSIN mun sykemittari on aika käyttäjäystävällinen ja näyttää helposti ehkä vähän turhankin korkeita lukemia: ehkä se tykkää kannustaa ;)

Ensimmäinen etappi saavutettu!

Hah, meitsi teki sen, nimittäin juoksi putkeen viisi kilometriä! Aikaa tähän meni 32 minuuttia, eli ei tosiaan mitään pikajuoksua, muttei kävelyäkään. Rapakuntoisesta on aikamoinen matka viiden kilsan hölkkälenkkiin ja meitsi hoiti homman kotiin. Tosin, hämmentävää kyllä, en ollut sen suorituksen jälkeen mitenkään erityisen ylpeä itsestäni. Ehkä siksi, ettei se tuntunut rankalta vaan ihan peruslenkiltä. Kai mä olin odottanut sen olevan vastaava puristus mulle kuin maratonin juokseminen kovakuntoisille ;D Nyt aion juosta tuota matkaa kolmisen kertaa viikossa ja kun kunto on kehittynyt tarpeeksi, alan treenaamaan kymmenen kilometrin hölkkälenkkiä varten.

Paino pysyy ihan samassa ja se ottaa mua päähän. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutten tee niin. Keskityn nyt liikuntaan ja onnistumisiin siinä, ehkä se joskus näkyy vaa'allakin.

Tein myös rikoksen ihmiskuntaa vastaan ja ostin lyhyet juoksushortsit H&M:stä koossa 42 ;D Pahoitteluni jälleen naapureille, mutta meikä haluaa ruskettua vähän juostessa enkä tykkää, jos lahkeet ovat vähääkään tiellä....

Joskus muutakin kuin suklaata

Mun Fazer Sininen -vieroitus on käynnistynyt paria repsahdusta lukuunottamatta hyvin. Suuri kiitos siitä kuuluu mansikoille sekä kahdelle lapselle, joita en vain mitenkään jaksa raahata kauppaan typerän mielihalun takia. Tosin samaiset kaksi lasta ovat mut siihen koukkuun syökseneetkin, kun aloin tuolla ihraisten yliherkulla lääkitsemään univelkoja, itkukohtausten aiheuttamaa ketutusta ja kotityöahdistusta. En silti osaani vaihtaisi, mutta suklaahimon kyllä.

Palkinto mielessä

Mun mies jutteli vauvan synnyttyä ja mun pyöritettyä huushollia vuorokaudet ympäri hänen tehdessä töitä, että aikoo palkita mut siitä. Huomasi vissiin, että olisin vähän tarvinnut enemmän jeesiä kotosalla. Tosin eipä hänkään mitään lorvinut, vaan tosiaan teki töitä. Jotenkin musta kyllä tuntuu, ettei mitään palkintoa tule koskaan, ellen sitä erikseen ala vaatimaan. Joku hemmotteluhoito tekisi kyllä ässää tai - voikohan tätä edes sanoa - se, että hän osallistuisi huomattavasti enemmän kotihommiin. Pesisi joskus omatoimisesti pari koneellista pyykkiä, ripustaisi ne kuivumaan, imuroisi koko kämpän ja pesisi jarruraidat pytystä. Sillä niitä, jos jotain, inhoan ihan sydämeni kyllyydestä.

Just nyt mun tekisi mieli vapaailtaa. Kurvata ystävän kanssa sushille, parantaa maailmaa puhumalla, kierrellä vähän jossain kaupoissa ja tulla tyytyväisenä takaisin.

Jännittää: ensi viikolla elämäni ensimmäinen 5 km hölkkälenkki

Operaatio Rapakunnosta normikuntoon kokee ensi viikolla huipennuksensa. Juoksuohjelmaa on nimittäin nyt takana kuukausi ja ensi viikolla olen ohjelman mukaan valmis juoksemaan viisi kilometriä 30-40 minuutissa. Ikinä ole juossut noin pitkää pätkää yhtäsoittoa, eli jännää on! Latasin jo kännykkään uutta musaa tätä koitosta varten. Ehkä enemmistölle tuo ei ole urakka eikä mikään, mutta meitsi on tosiaan koko aiemman ikäni inhonnut hölkkäämistä, aina on alkanut sattua vatsaan, puuskututtaa ja v%tu#!aa senkin edestä.

Tänään ohjelmassa on hölkkälenkki, jossa pisin pätkä on parikymmentä minuuttia ja sitten siinä oli joukko lyhyempiä. Huomenna on salipäivä.

Niin ja eilen söin pizzaa. Itsekuri, missä olet?

Mun karppauskin taisi jäädä vähän kokeiluksi, kun hyväkarppaus ei tunnu oikein järkevältä. Mulle sopii se ketokarppaus ja siihen en nyt imetysaikana ryhdy. Nyt vaan lähinnä tuntui, että lotrasin rasvojen kanssa... Kalorilaskuri herjasi päivästä toiseen, että tulee liikaa rasvaa ja liian vähän proteiinia. Tai no, kaipa mä edelleen jatkan sitä hyväkarppausta (pizzapäivää lukuunottamatta), koska olen jättänyt leivän pois ruokavaliosta ja vähentänyt hiilareiden mässäämistä muutenkin. Makaronilaatikkoon laitoin puolet vähemmän makaroneja kuin normaalisti, korvasin sen naudan lihalla + tomaateilla ja paprikoilla. Rahkaa vetelen välipalaksi ja siihen on tullut oikein himo, etenkin, kun keksin lorauttaa vähän vispikermaa sinne sekaan. Tosin en tiedä, pitäisikö se kermaosuus jättää ihan kokonaan pois, kun en puhtaasti karppaa. Ei liene järkevää vetää rasvaa JA hiilihydraatteja, sillä sellaisella ruokavaliollahan mä olen itseni tähän jamaan alunperinkin laittanut.

Hölkkää ja tööttäilyä

Kävinpä tuossa vetäisemässä Me Naiset -juoksuohjelman neljännen viikon treenin (jos muistan oikein), johon kuului 3 x 10 minuutin juoksua ja siinä välissä 2-3 minuutin kävelyt + alkuun ja loppuun 5 minuutin kävelyt. Meni huippuhyvin. Ikinä ei uskoisi, että olen aina ennen inhonnut hölkkäämistä koko sydämestäni. Rullasi siis mainiosti. Okei, kyllähän mä olin punainen, syke nousi turhan ylhäälle ja hengästyttikin sopivasti, mutta silti. Paluumatkalla sain vielä mopopojilta torvensoitot, hihihi! Tuli kyllä aika puuma olo, kun puolet nuoremmat jätkät osoittivat huomiota. Mutta kaikki otetaan vastaan ;)

Salipäivä

Olen vähän laiskotellut salijutuista, koska on mukamas ollut liian kuuma treenata ilmastoidulla salilla. Olen kyllä sen sijaan käynyt kuitenkin hölkkäämässä kolme kertaa viikossa, eli ihan löpinäksi en ole koko hommaa vetänyt. Tänään on salipäivä ja nyt aion sinne myös raahautua. Lupaan!

The Juoksutrikoot

Sen voin sanoa, että on kyllä aikamoinen näky, kun tällainen matami ahtautuu koon 46 (!!!) juoksutrikoisiin ja ampaisee menemään. Tuli kyllä varsin sporttinen fiilis, mutta samalla mietin, että väistämättä tuollaiset asusteet näyttävät HUOMATTAVASTI paremmilta kymmenisen kokoa pienemmän muidun päällä. Sorry naapuruston immeiset, tällä kertaa näin. Katsotaan sitten kesällä 2020, kirmaanko menemään koossa 36. No okei, 38:kin ois kiva. Jopa 40. Enempää ei mulle kiitos.

Hölkkätreeni sujui kyllä vallan mainiosti. Suorastaan Hölkkäoscarin arvoisesti, etenkin kun ottaa huomioon, että mun juoksukunto on ollut NOLLA jo ennen kahden ipanan pyöräyttämistä, saati nyt, kun olen vasta rapiat 3 kk sitten ollut maitovalaan kokoinen. Ohjelmassa oli kirmata pari 10 minuutin pätkää ja sitten vielä yksi vitosen pätkä sekä siinä välissä astella reippahasti. Tunti meni moisessa puuhassa enkä edes tullut ihan täysin pilkullisena ja punaisena takaisin. Juoksuohjelman mukaan viikon päästä mun pitäisikin sitten olla valmis oman elämäni maratoniin, eli yhtäjaksoiseen 30-40 minuutin juoksuun. Siinä ajassa pitäisi taittaa matkaa viitisen kilsaa. Ja minähän taitan! Ja jahka olen siitä suoriutunut, kaivan esiin 10 kilsan hölkkään tähtäävän treeniohjelman ja alan suorittaa sitä. On meinaan melkoisen motivoivaa katsoa sykemittaria hölkkätreenin jälkeen: eilenkin se lupasi kaloreita kuluneen sellaiset 600. Että on tästä rapakunnosta ja fläsästä hyötyäkin.

Kaksi puolta

Menin aiemmin tällä viikolla "melkein" uimaan.

Hölkkätreenit sujuvat hienosti koirien kanssa. Ihan kuumimpaan aikaan päivästä ei voi lähteä, mutta enpä muutenkaan pääsisi kuin iltaisin, sillä hölkkätreenit ovat mun omaa aikaa ilman jälkikasvua.

Toisethan ovat urheiluhulluja henkeen ja vereen, toisia ei saa sohvalta muualle kuin jääkaapille ja takaisin. Mä olen kumpaakin. Olen nyt noin kuukauden päivät harrastanut hölkkäämistä 3 kertaa viikossa (se Me Naisten "Nollasta vitoseen treeni", jossa siis noustaan rapakunnosta 5 km hölkkääjäksi). Toissapäivänä oli taas hölkkäpäivä ja ohjelmassa oli 2 x 8 min ja 2 x 4 min hölkkää + reippaat kävelyt siihen väliin. Olin reilun tunnin lenkillä koirien kanssa ja oli aivan ihanaa :) Siinähän tunsi itsensä vallan aktiiviseksi, kun pisti menemään lenkkipolulla ja kuntokin oli vielä huimasti kasvanut. Juoksin yhden ylimääräisen 4 minuutin hölkkäpätkänkin siinä, kun oli niin kivaa jotenkin. Eilen olisi ollut salipäivä (jota sitäkin harrastan 3 x viikossa), MUTTA muapas laiskotti. Menin siis alennusmyyntejä kiertelemään ja (nolottaa myöntää), kävin salilla suihkussa ja saunassa sen jälkeen ;) Hölkkäpäivänä syömiset oli järkeviä, mut eilen söin typerästi ja se näkyi taas huonoina yöunina. Tänään on mennyt vallan mainiosti syömisten suhteen ja illalla koittaa taas hölkkätreenit. Nyt vuorossa on muistaakseni pari 10 minuutin juoksupätkää ja sitten pari jotain lyhyempää.

Siitä kyllä tykkään kovasti, että kunto on ihan silminnähden noussut hurjasti. Mä olen nimittäin aina ennen inhonnut hölkkäämistä, mutta nyt nautin siitä. En ole vielä koittanut juosta 5 km putkeen, vaan treenaan ohjelman mukaan. Syke nousee kyllä korkealle, muttei ole alkanut pistää vatsasta tai tuntunut mitenkään haastavalta. Tänään jopa ostin Stadiumista juoksutrikoot ja -takin, niin kelpaa sitten kuntoilla sadesäälläkin. Aikamoista.

Miesherkku

Ajattelinpa hemmotella teitä muitakin käsittämättömän maukkaalla miesherkulla, käsittämättömän komealla Chris Hemsworthilla, joka näyttelee leffateattereissa pyörivässä Lumikki-leffassa. Nam ja maiskis.

Jo pelkästään tämän hunksin takia kannattaa mennä just nyt leffaan. Melkein piti pyyhkiä kuolaa suupielistä, kun oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kuuma.

Parempi päivä

Livistinpä itsekin pienelle arjen karkumatkalle, kun kävin eilen ystäväni kanssa elokuvissa ja sen jälkeen vielä sushilla. En tosin ollut kuin jokusen tunnin poissa, mutta silti. Vielä edelleen vähän ketuttaa tuo miehen harrastus, joka nielee aikaa ihan älyttömästi. Mutta joo, kestän, koska en jaksa olla nalkuttava vaimo ja on hänenkin saatava tehdä jotain itsekseen tai kavereidensa kanssa.

Olen huomannut mun syömisessä ongelmakäytöksen. Nimittäin mä syön tosi helposti turhautumiseen. Jos (vai pitäisikö sanoa kun) vauva ei suostu nukkumaan päiväunia, mua väsyttää ja hän vain kerta toisensa jälkeen itkee juuri, kun olen itse meinannut nukahtaa, tulee aika helposti kurvattua jääkaapin kautta. Esimerkiksi tänään. Olin ihan finito, vauva mukamas nukahti ja kun itse ummistin silmät, alkoi poika huutaa. Sitten hain pojan ja samalla matkalla kurkistin pakastimeen, oisko siellä jäätelöä. Ei edes tehnyt mieli, mutta se olisi mukamas tuonut jotain lohtua siihen tilanteeseen. Ihan typerää, mutta näin se nyt näyttää menevän.

Tänään vietin aamupäivän leikkipuistossa lapsosten kera. Oli mukavaa ja onnistuin väistelemään kanssaäitien kakkakeskusteluja ;) Törmäsin kyllä pariin tuttuun ja heistä pidän oikein erityisen paljon nyt, kun kummankin kanssa luonnistui jutustelu muustakin kuin jälkikasvusta. Jahka mies tulee kotiin harrastuksensa parista, käyn itse tekemässä pikaisen ohjelman salilla ja SUIHKUSSA, koska mä käryän käyneeltä maidolta. Ja ei, se ei ole kovin nätti tuoksu muutenkaan, saati näin helteellä.