Kohti kakkostyypin diabetesta?

Mullahan oli molemmissa raskauksissa raskausajan diabetes, joka valitettavasti tarkoittaa sitä, että meitsi on kohonneessa riskissä saada 2. tyypin diabeteksen eloni aikana. Tämän toki tiesin jo aiemmin, mutta teinpä silti www.diabetes.fi-sivustolla olevan testin ja alla kursivoituna tulos.

Sait 10 pistettä Maksimipistemäärä 26

Riskisi sairastua tyypin 2 diabetekseen kymmenen vuoden kuluessa on jonkin verran lisääntynyt: arviolta yksi 25:stä sairastuu.

Sait testissä 7–14 pistettä

• Sinun kannattaa pohtia liikunta- ja ruokatottumuksiasi ja kiinnittää huomiota painoosi estääksesi diabeteksen kehittymistä.

• Ota yhteys terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon saadaksesi lisäneuvoja.

Mitä voit tehdä sairastumisriskin pienentämiseksi?

Et voi vaikuttaa ikääsi, etkä perinnölliseen alttiuteen. Sen sijaan muut diabetekselle altistavat tekijät: liikapaino, vatsakkuus, vähäinen liikunta, ruokatottumukset ja tupakointi ovat omia valintojasi. Elämäntapoihisi liittyvillä valinnoilla voit joko kokonaan ehkäistä tai ainakin siirtää tyypin 2 diabetesta mahdollisimman myöhäisiin vuosiin.
Jos suvussasi on diabetesta, ole erityisen tarkka siinä, että painosi ei pääse vuosien mittaan nousemaan. Erityisesti vyötärönmitan kasvaminen merkitsee riskin lisääntymistä. Kohtuullinen ja säännöllinen liikunta laskee diabetesriskiä. Kiinnitä huomiota myös ruokavalioosi: nauti päivittäinrunsaasti kuitupitoisia viljatuotteita ja kasviksia. Jätä pois ylimääräiset kovat rasvat ja suosi pehmeitä kasvirasvoja.


Ihan niin huonosti ei siis mennyt, kuin kuvittelin (ajattelin, että saan melkein maksimipistemäärän, sillä meitsihän ei tyydy koskaan vähään, heh). Riski on siis jonkin verran lisääntynyt, ei kuitenkaan järjettömänälyttömänkauheankamalasti. En kuitenkaan halua tuota tautia riesakseni, sillä olen tottunut terveeseen elämään. Joten läskistä ja laardista pitää päästä eroon. Edes pikkuisen.

Ensi viikolla alkaakin sitten mun kuntoilukin taas, jipii. Tähän asti olen käynyt vain kävelylenkeillä. Äsken talsin pihalla juurikin sen liikuntasuosituksissa vaaditun reippaat 30 minsaa. Jalassa mulla oli (tietysti, mitkäs muutkaan) kuin kengät, joiden luvataan kiinteyttävän ahteria. Siihen en tietty myönnä uskovani, mutta jostain syystä tunsin kuitenkin aikoinaan pakottavaa tarvetta hommata moiset... ;D

Vapaalla

Mies lähti esikoisen kanssa yöksi mummolaan, niin minä ja vauva saadaan ottaa vähän rennommin kotona. Nimittäin onhan se niin, että tuollainen parivuotias pitää aiiiiiiiiika paljon möykkää halutessaan ja saa häntä olla viihdyttämässäkin, vaikka onkin ns. kiltti lapsi enimmäkseen. Lisäksi (tätä en tietysti kerro miehelle) tekee välillä hyvää olla ilman tuota aviomiestäkin, koska koti pysyy noin 80 % siistimpänä ja yöllä saa nukkua vaikka X-asennossa (siis ne vähät unipätkät, jotka saa nukkua pienen vauvan taloudessa). Juurikin tänään tuli vähän kititstyä (lue: nalkutettua, ainakin jos mieheltä kysyy) kotihommista, kun minä olen kodinkone ja mua nyppii se välillä. Ymmärtäisin, jos tilanne olisi ajautunut tähän nyt mun jäätyä äitiyslomalle, mutta meno on ollut ihan samanlaista kun olen ollut töissä. Mies ei vain kuulemma huomaa/tajua/ymmärrä alkaa omatoimisesti siivoamaan, viikkaamaan pyykkiä ai vaikkapa laittaa pyykinpesukonetta päälle. Ei häntä häiritse, jos keskellä eteistä lojuu kasa vaatteita tai jos roskis tulvii yri äyräiden, jos tiskipöytää ei enää näy likaisten astioiden alta tms. Ja kuinka helpolla meidän sukupolvi kuitenkin pääsee näissä asioissa. Nykyään on tiski- ja pesukoneet, liedet, mikrot... Ajatella, jos pitäisi kaikki käsin pyykätä ja tiskata, ruoka valmistaa puuliedellä (ensin tietty pitäisi kaataa pari puuta, pilkkoa ne, raahata sisälle, lämmittää se pirun liesi)...

Mitenkäs teidän muiden huusholleissa, meneekö homma tasapuolisesti vai kaatuuko enemmistö kotitöistä toiselle?

Aijoo, jotta tässäkin postauksessa olisi jotain painonpudousasiaa, niin kerrottakoon, että vaaka näytti tänään 86,9 kg eli puolisen kiloa vähemmän kuin viimeksi. Jeah! Huomenna en kyllä taatusti mene vaa'alle enkä ehkä ylihuomennakaan, sillä tänään on tullut taas (vaihteeksi, blääh) syötyä typerästi. Kyllähän sitä motivaatioita kestikin oikein... ööö.... joitain päiviä? Ei nyt sentään, kyllä se on vielä vahvasti tallella, tänään vaan sattui repsahdus jos toinenkin. Mutta ei niistä sen enempää.

Nam ja maiskis

Kerrankin mulla on joku terveellinen mielihalu, nimittäin kasvissosekeitto:) Ehkä tämä onnistuu paremmin kuin eiliset plätyt;) Sörssäsin sekaan myös paistettua kanaa, josko pitäisi nälkää vähän pidempään loitolla. Hyvin upposi, niin muhun kuin muksuun. Aika jees, sillä kattilassa on melkein 1,5 kg kukkakaalia ja puoli kiloa porkkanaa. Ja okei, okei, on siellä iiiihan vähän mozzarellaa (lue: niin paljon, kuin kehtasin laittaa) sekä tietysti about litra vettä ja vähän erinäisiä mausteita.

Olen muuten nyt löytänyt kännykkääni bloggerin päivitystyökalun, niin voin laittaa tuollaisia vähän lyhyempiäkin päivityksiä tuon tuosta. Sitten kun on varsinaisesti asiaa tai ainakin enemmän sanottavaa, niin istahdan oikein tähän koneelle.

Ensi viikolla muuten alkaa meikäläisen kuntoilu taas, uu jea! Kunto on varmaan aivan täysin pohjamudissa, mutta väliäkös sillä: kyllä meitsi sen saa taas hissukseen kohotettua ennalleen. Ihanaa päästä tanssimaan ja salillekin, josko se näyttäisi ovea myös mun vatsataikinalle. Eikä oma aika muutenkaan pahaa tee, saa mies juosta ympäri kämppää vauva kainalossa vanhalta piimältä haisten ;D

Mestarikokki

Yritin tehdä tyttärelle astetta terveellisempiä plättyjä kolmen viljan sämpyläjauhosta. Ei ollut menestys :0

Hukassa ollut itsekuri löytyi

Tänään aamulla mä heräsin jotenkin eri fiiliksillä. Tuntuu, että nyt mussa olisi rotia tehdä kunnon tolkku näihin syömisiin, ellen halua paisua valtavaksi. Osittain tähän vaikuttaa myös niinkin arkinen seikka, kuin että meidän suht uusi sänky on alkanut narista mun puolelta. Mies painaa sellaiset 10 kg mua vähemmän (mikä sekin on jo ihan törkeän noloa, hän kun on mua pidempi ja tosiaan MIES). Aina kylkeä kääntäessä mun kilot muistuttavat mua. Ajattelinkin päivittää mun painonpudotuspalkinto-ohjelmaan uuden sängyn. Taas. Mutta jos se sitten ei enää alkaisi narista, kun olen sitten huomattavasti kevyempi.

 Tervetuloa myös kaksi uutta uljasta lukijaa, mahtavaa! Sekä suurkiitos kannustavasta kommentista, jossa kehuttiin, että jaksan hienosti panostaa itseenikin vaikka on kaksi pientä lastakin. Ilahdutti mieltä.

Ohessa myös kuvia. Ensinnäkin kävin äsken kaupassa ja mestarillisesti jätin ostamatta kaikki ylimääräiset: ei siis suklaata, karkkeja, jätskiä tai muutakaan mättöä tänään. Okei, ostin mä light colaa, mikä on tietty ylimääräistä ja turhaa, muttei siitä sentään tule kaloreita. Pitää mullakin jotain iloja myös makumaailman puolella olla. ;) Mukana on myös kaksi lukijoidenjärkytyskuvaa, eli kuvat taikinamahasta reipas kuukausi synnytyksen jälkeen.

Älkää järkyttykö IHAN täysin, mutta tässä siis pala taikinaa kuukausi + jokunen päivä synnytyksen jälkeen.

Verhosin taikinan vaatteiden alle ;)

Todistakaa ihmettä: ei mättöä!

NÄLKÄ!

Tänään on taas näitä päiviä, kun on nälkä ihan koko ajan. Puuh ja blääh. Onneksi en ole menossa kauppaan, sillä saletisti sortuisin ostamaan jotain pölöä sieltä. Ja onneksi meillä ei ole mitään herkkujemmaa missään. Tai jos on, niin mahtavaa, etten mä tiedä siitä :)

Kävin tänään kyllä sentään vähän liikkumassa, kun tein 40 minuutin kävelylenkin. Ei ehkä tehokkainta mahdollista, kun mukana olivat myös molemmat muksut (joista toinen nukkui ja toinen käveli + hyppeli lätäköissä). Mut saatiin ainakin aurinkoa, jos ei muuta.

Nyt kaadun sohvalle haaveilemaan litteästä vatsasta (ja ihan vähän siitä suklaasta).

Eilen meni kokonainen Fazerin sininen

Mitäpä sitä totuutta kaunistelemaan: piti ottaa vain rivi tai maksimissaan kaksi, mutta jotenkin vedin sitten päivän aikana kokonaisen levyn suklaata. Ei siis auta ihmetellä, miksi mun maha on taikinaa. Jotenkin sain perustelua sen itselleni niin, että se oli "Hyvästit makealle elämälle" -suklaa ja jatkossa saan herkutella vain maksimissaan suklaapatukalla, mieluiten tietty hedelmillä tms. Ja tiesin, että mun Kalorilaskuri-tili aktivoituu tänään, joten porsastelin eilen vielä. Hävettää hintsusti.

Tästä päivästä alkoi kuitenkin järkevämpi syöminen, sillä totta mooses haluan näyttää hyvältä, vaikka a) vatsa on hyllyvänlöllyvää taikinaa, b) haisen vanhalta piimältä ja c) sain taas viime yönä nukkua vain jokusen tunnin ja nekin pätkissä. :O Raskauskiloja on siis vielä sellaiset 4 jäljellä ja siihen päälle elintasolaardit, joten sietääkin katsella syömisiä vähän sillä silmällä.

Odotan myös innolla ensi kuun alkua, jolloin mun kuntokeskuskortti aktivoituu ja pääsen jumppaamaan. Eipä se tietty vaa'alla välttämättä näy, mutta ainakin mä pääsen välillä viettämään ihan omaa aikaa ja tekemään jotain, mistä mulle tulee hyvä fiilis. Siis muutakin kuin ostelemaan lisää täytettä vaatekaappiin nettikaupoista. *Huokaus*

Kunnon rusikointia

Tulipa käytyä elämäni rajuimmassa hieronnassa, kun piipahdin paikallisen urheiluhierojan vastaanotolla möyhennyttämässä niskoja. Olivat pirulaiset nimittäin niin jumissa, ettei pää kääntynyt enää kunnolla ja päätä särki ihan koko ajan. Menin tunnin hierontaan ja ajattelin, että menee sitten rentoutuksesta kanssa. Pelkäsin jopa, että nukahdan univelkoineni siihen laverille. Mut ei ollut sitä pelkoa, sillä oli sen verran tiukkaa käsittelyä. Mutta mikä tärkeinä, se toimi! Päätä on särkenyt ihan minimaalisesti ja pääkin kääntyy taas. Jihuu!

Suurkiitos myös jälleen kommenteistanne. Anonyymi vinkkasi, että kannattaa panostaa vedenjuontiin, kun pääkoppaa voi alkaa särkeä ihan nestehukastakin. Ihan totta! Mulla on aina vesilasi ulottuvilla, mutta se onkin sitten eri asia, muistaako siitä ottaa huikkaa tarpeeksi ;D Joten nyt panostan siihenkin.

Aktivoin mun Kalorilaskuri-tilinkin taas. Laihikselle en ryhdy, kun sitä ei ole tutkittu, mitä se tekee imeväiselle. Mutta jos nyt saisi ylimääräiset syömiset karsittua edes osittain, niin sekin varmaan tekisi hyvää jämähäneille vaakalukemille.

Liikuntakausi starttaa ÄN-YY-TEE-(melkein) NYT ;)

Bongasin paikallisesta kuntoklubista ihan överihyvän tarjouksen: 3 kk jumpat + kuntosali yhteensä 77 e. Ei siis kuukaudessa, vaan koko roska. Joten minähän tartuin siihen. Tosin ihan vielä en sitä aktivoinut, vaan vasta toukokuun alusta, niin saa kroppa vielä tovin palautua. Sitten joskus syksyllä alan käymään toisessa kuntokeskuksessa, josta tykkään enempi. Tosin ties vaikka tämä itselleni täysin uusi tuttavuus yllättäisi ja viihtyisin sielläkin hyvin. Saapi nähdä.

Sen sijaan pölöä kuuluu mun päälle, jota on nyt särkenyt sellaiset 2 viikkoa joka ikinen päivä ja ihan koko ajan. Niskat ovat myöskin täysin jumissa. En tiedä, voisiko tuo päänsärky johtua epiduraalista, sillä sekin kai voi jotain sellaista aiheuttaa jälkikäteen. Lähinnä kuitenkin ajattelen, että se johtuu tästä vähäunisuudesta (eli vauvan yösyötöt ja esikoisen huutelut siihen päälle) sekä siitä, etten ole päässyt kuin kävelylenkeille. Mun kroppa alkaa usein oireilla, jos liikun vähän. Noh, liikuntaan tulee muutos parin viikon kuluttua. Tänään menen myös hierojalle möyhennyttämään noita niskoja, josko sekin jotain auttaisi. Toivoa sopii, sillä olen aika kypsä tähän kipuun. Ei musta silti ole mitään nalkuttavaa ämmää saatu, eilenkin oikein lähettämällä lähetin miehen harrastuksiin illalla. Uskon nimittäin siihen, että mitä rennompi vaimo ja meininki kotona, sitä onnellisempi avioliitto. Niin eikä mun tarvitse sitten potea itsekään huonoa omaatuntoa, kun olen jossain muualla kuin imettämässä vauvaa kotona. ;) Tänään ajatelin hieronnan lisäksi pyörähtää ehkä jopa parissa kaupassa hypistelemässä keväisiä värejä ja haaveilemassa, että "vielä mäkin joskus mahdun pillifarkkuihin".

Kova polte liikkumaan

Katselin eilen suihkun peilistä mun taikinaista, röpelöistä kroppaa, joka on kyllä tehnyt tehtävänsä upeasti (eli kantanut onnistuneesti kaksi upeaa lasta sellaiset 9 kk, saanut heidät suosiolla pihalle ja ruokkinutkin heitä ilman korvikkeita), NIIN ei se kyllä mikään nätti näky enää ole. Toki raskausaika on vielä niin lähellä, ettei ihmekään, ettei tässä ihan missään sixpack-kunnossa olla. Mutta pakkoko sitä on olla tuommoista masentavaa hyllyvää taikinaa. Vaatteet päällä näytän edes osittain ihmiseltä, mutta kun kuorii kerrokset pois, ei ole paljoa nättiä sanottavaa. Blääh.

Niinpä haluaisin päästä liikkumaan. En nyt mitään repivää liikuntaa heti alkuun, mutta tahtoisin jo lähteä jonnekin hikiselle joraustunnille. Se toisi mulle iloista fiilistä ja tuntisin itseni ehkä joksikin muuksikin kuin kasaksi pullaa. Mutta tietoa ei ole, että saako sitä jo alkaa harrastamaan vai pitäisikö odottaa suosiolla jälkitarkastukseen asti? Se on suunnilleen kuukauden kuluttua, eli ei sentään kuukausien päässä. Kävely- ja vaunulenkkejä olen kyllä jo tehnytkin, mutta janoaisin jo enemmän.

Netti tulvii neuvoja, mutta jotenkin en haluaisi luottaa keskustelupalstoihin. Neuvolaan en ilkeä tästä oikein soittaa, kun sinne soitellaan tärkeämmistä asioista. Ehkä mä vain menen jonnekin tanssitunnille ja joraan fiiliksen mukaan, välttelen valtavia pomppimisia tai suunnanvaihdoksia. Kaipa sen huomaa, jos alakerta repeää tai muuta kivaa ;D

Eriskumallisia hakusanoja

Osuipa tuosta blogin tilastoista silmiin, että tänne on päästy mm. googlettamalla hakusanat "wilma schlizewski pituus". Mahtavaa! En edes muista, että olisin Wilmaa koskaan käsitellyt. Tai no, taisin silloin joskus, kun hänhän teki aikamoisen mahtavan muodonmuutoksen. Vaikkei häntä ehkä perinteisellä tavalla voikaan kuvailla kauniiksi, niin on tuo laihdutusurakka kyllä upea. Silti mun tämähetkinen esikuva on häikäisevä Rakel Lignell, joka otti ja laihdutti 50 kg. En nyt itse ajatellut ihan 50 kg laihduttaa, koska silloin mä painaisin sellaiset 38 kg ja olisin ihan sairaalakamaa. Mutta jos nyt alkuun saisi 10 kg pois, kaikki sen päälle olisi mojova ja ihana yllätys.

Nyt kokkailen kaalipataa, vauva tuhisee päiväunilla. Mies lähti esikoisen kanssa uimahalliin ja mä NAUTIN tästä hiljaisuudesta.

Kilo pois

Nyt olen syönyt järkevämmin taas ja se näkyi kivasti vaa'alla, joka näytti lukemaa 87,9 kg (kun viime kerralla se oli vielä 88,6 kg). Tekee hyvää olla kotona miehen kanssa, niin ei kehtaa syödä koko ajan ;)

Kävin tunnin kävelylenkilläkin. Se oli ihan superkivaa, erityisesti, kun pääsin karkaamaan ilman lapsia ja mies kaitsi heitä sen aikaa. Tosin sitten illalla sattui alakertaa, ei vissiin ihan vielä kestä painetta kävellä noin pitkään. Tai sitten oli vain sattumaa, kun eipä kyllä uskoisi, että siitä synnytyksestä on niin vähän aikaa. Ei satu eikä tunnu mitään muutakaan epämiellyttävää. Onneksi. Pelkäsin nimittäin, että synnytyksen jälkeen ei voi istua kuukausiin ja elämä on yhtä kidutusta. (Jotenkin ajattelin, että alakerta kokee väistämättä räjähdyksen ja rämmäleet roikkuu jossain polvissa asti. Että sporttisesta ferrarista tuleekin kulahtanut, vanha ja väsynyt perhevolvo vm. 1983).

Kiitos taas kommentista, ihanaa, kun saan niitä :) Piristävät mahtavasti, kun kännykkä piippaa, että uusi meili tuli ja vieläpä myönteinen :)

Kannustimet funtsittu uusiksi

Päivitin tuolta yläpalkista löytyvien sivujen sisältöä, mm. lisäilin kuvia, mittoja sekä uusin kokonaan nuo kannustuspalkinnot. Nyt lista näyttää tältä:

85 kg keväinen kynsilakka tai joku muu kiva
83 kg koru tai muu asuste
80 kg hemmotteluhoito
77 kg vaatekokonaisuus
74 kg shoppailupäivä itsekseni tai ystävättären kera
71 kg matka
68 kg tatuointi?
65 kg extrahulppea matka

Hieman vaikeaa oli kyllä keksiä ja luultavasti tulen muuttamaan näitä vielä. Mutta just nyt nämä tuntuivat kivoilta :)

Vatsa kolmisen viikkoa synnytyksen jälkeen

Koska kuvat kertovat paljon enemmän kuin pelkät mun jorinat, niin ohessa kaksi kuvaa tältä aamulta. Vaatteet päällä vatsa näyttää vähän paremmalta kuin paljaana, mutta kyllä näistä nyt taas näkee, että kroppa alkaa hiljalleen palata normaalitilaan. Vai mitä sanotte? Onhan tuossa tuota löysää taikinaa noin sadan leipomon tarpeiden edestä, MUTTA on se nyt sentään vähän mennyt kasaankin. Tosin yhdestä asiasta olen katkera: raskausaikana ei tullut yhtään raskausarpea, mutta raskauden jälkeen tuli pari! Siis MITÄ IHMETTÄ? Ei onneksi mitään överipahoja, jotka seivästävät koko mun vatsan ja tuomitsevat mut ikiajoiksi bikinittömäksi, vaan sellaiset lyhyet viirut. Ja nekin jäävät onneksi alushousujen alle piiloon. Mikään iso juttuhan tämä ei ole, mutta pitipä siitäkin purkautua.

Munarikasta pääsiäistä! (Itselleni sellaista ei tosin ole luvassa, sillä mä en ole oikein suklaamunien ystävä ja mitä tuohon toiseen munapuoleen tulee, niin synnytyshommista on vielä sen verran vähän aikaa, että jätetään toistaiseksi vielä moiset huvittelut toisille) ;)

Shoppailuhimo

Koska mä olen nyt enemmän tai vähemmän sidottu kotiin seuraaviksi kuukausiksi vähintään eikä sovituskopeissa hikoileminen napostele, jos vaihtoehdot ovat:
A) kauhea stressi siitä, kuinka pesue pärjää ilman mun meijereitä keskenään
TAI
B) sovituskoppiin ahtautuminen lastenvaunuissa uinuvan, mutta hetkenä minä hyvänsä heräävän vastasyntyneen sekä helposti kyllästyvän parivuotiaan kanssa
NIIN olen kehittänyt jonkinsortin nettishoppailuhimon ja huomaan säännöllisesti ajautuvani eri putiikkien nettikauppoihin. Rahaahan ei tietty ole kuin roskaa, mutta silti tulee klikkailtua ostoskoreihin vähän sitä sun tätä. Piristystä nääs ja kiva, että vatsa alkaa normalisoitua eikä tarvitse enää pukeutua raskausvaatteisiin. MUTTA eivät hienoimmatkaan vaatteet muuta sitä asiaa, että näyttäisivät paljon paremmilta siromman kropan päällä. Parasta olisi, jos vaan kutistuisin sievän kokoiseksi ja ottaisin nuo omasta vaatekaapista löytyvät käyttöön. :O

No nytkö se loppui?

Nimittäin hillitön painonpudotustahti? Vaakalukemat eivät ole hilautuneet alaspäin, vaan jämähtäneet tuohon 88 pilkku jotain -painoon. Ehkä jotain tekemistä asialla on sen kanssa, että olen syönyt typerästi ja lisäksi meijerituotanto on aavistuksen verran laantunut.

Mistä tulikin mieleeni se, kun sukulaismies kysäisi pahaa aavistamatta, että "mikäs tuo tuommoinen kone on", kun pöydällä nökötti aataminaikainen, lähinnä joltain ompelu- ja höyrykoneen risteytymältä näyttävä vehje. Siinä sitten ehkä hiukan punasteltiin kummatkin, kun ilmoitin, että "se on mun emakkolaite, eli sähkökäyttöinen rintapumppu". Sain moisen lainaksi sairaalasta, jonne luovutan maitoa. Pari kertaa viikossa oven takaa löytyy sellainen keski-ikäinen sympaattinen rouva, jolla on överit plussalasit. Hän on maitokuski, joka kiertää väsyneiden äitien ovelta toiselle ja noutaa pienten vastasyntyneiden sapuskat.

Kiitos muuten kaikille ihanista tunnustuksista, olen otettu! Juuri nyt olen myös sen verran nuijalla lyödyn oloinen näiden univelkojen takia, etten pysty laittamaan niitä eteenpäin. Mutta työstän mielessä ja ehkä saan joskus tänne blogiinkin asti laitettua tunnustuksia eteenpäin ;)

Miinusta, miinusta, miinusta: JES!

Hihhihhii, tänään vaaka näytti lukemaa 88,6 kg eli eilisestä -400 g. Joka päivä on ollut laskussa, vaikka mä olen syönyt jopa suklaata melkeinpä päivittäin. Mitään järkeähän sellaisen syömisessä ei ole, mutta toistan taas samaa kaavaa kuin esikoisen kanssa aikoinaan. Väsyttää niin perhanasti, että tulee haettua mielihyvää tuollaisesta. Silloinkin painoa lähti reippaasti pois heti synnytyksen jälkeen ja pääsin alkulukemiin, mutta kun maidontulo rauhoittui ja syömiset jatkuivat yhtä hölmöinä, aloin taas kerätä massaa. Nyt koitan kovasti järkeistää hissukseen syömisiä, niin ei mene samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Silloin mun lähtöpaino raskauden alkaessa oli 77 kg, nyt taisi olla 84 kg. Haaveilen siitä, että pääsisin tuohon ekaa raskautta edeltäneeseen painoon tässä jossain vaiheessa ja sitten siitä vielä himpun verran alaspäin. Pituutta mulla on kuitenkin 172 cm, eli ihan 50 kg ei tarvinne painaa enää, mutta joku 75 kg olisi vallan mahtavaa.