Vuoristorataa

Vointi menee ylös ja alas. Huonoimpina hetkinä ajattelen, että saa olla viimeinen kerta, kun olen raskaana. Tämä huonovointisuus on ilmeisesti jokin tyyppivika, sillä toisiahan vain "vähän kuvottaa" odotusaikana. Mun äiti ihmetteli, että "on se kumma, kun voit noin huonosti, kun ei hän vaan voinut". Joo, lohduttaa kovasti, kiitosta vaan. Kaikki lehdet, tv-ohjelmat, puheenaiheet yms käsittelevät ruokaa ja mä en pysty edes ajattelemaan koko aihetta. Muttei siitä sen enempää, ettei paha olo vyöry taas päälle.

Pari päivää sitten olin aamulla sen verran hyvässä kunnossa, että kävin vaa'alla. Näytti lukemaa 82 kg, eli saan mä jotain sentään alaskin, kun ei ole tippunut tuosta. Voin tunnustaa, etten ole liikkunut käytännössä yhtään, sillä muuten menee kyökkimiseksi samantien. Odotan, josko tämä tästä menisi (edes) lähikuukausina ohi ja voisin taas ottaa edes pienen hikoilemisen repertuaariin. Koirien lenkityksenkin olen ulkoistanut miehelle toistaiseksi. Jatkan sitä kyllä sitten ilolla, kun vain pystyn.

Pientä parisuhdepurkautumista tähän väliin. Nimittäin pahan olon velloessa on aivan mahdoton ajatus tarttua mm. imuriin, tyhjentää tiskikonetta, pestä pyykkiä tai kokata. Niinpä miehelle on langennut myös kodin toimintojen pyörittäminen toistaiseksi. Niin hänpä onkin sitten jotenkin aivan kuitti kaikista noista hommista ja kotikin näyttää välillä ihan karsealta. On se kumma, että jotenkin itse olen jaksanut hoitaa kotihommia + lasta (lähes) vikisemättä ja nyt kun mies joutuu niihin hommiin pakosta, niin se on jotenkin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kauhean työlästä. Antaisin kyllä ihan koska vain tämän pahan olon hänelle vastineeksi ja hoitaisin itse vaikka kaikki kotityöt. Onneksi mies ei mua sentään syyllistä tästä tai kyseenalaista mun vointia, vaan ymmärtää, että tämä on yhtä h#lvettiä kyllä.

Ja sitten makuuasentoon, morjes.