sunnuntai 7. elokuuta 2011

Läski vetäytyy sateella sisälle

Minähän olen aika mukavuudenaluinen tyyppi. Esimerkiksi tänään illalla sisällä hengailu on kiinnostanut huomattavasti enemmän kuin vaikkapa lenkkeily ulkona, jossa on varsin syksyistä. Vettä tulee kuin ämpärillä kaataisi ja on ihan harmaata. Mulla on jo nyt kesää ikävä.

MUTTA ei anneta sen masentaa. Kesä tulee taas ensi vuonna :) Normitilanteessa kirjoittaisin, että silloin olen bikinikunnossa, mutta nyt en taida voida luvata moista. Pikkuisen laskettu aika kun on huhtikuun alussa, eli vähän kiire saattaisi tulla ;)

Lainaan Riinulilta (http://melkeintaydellista.blogspot.com) kivaa pikkutehtävää näin illan ratoksi :) En jostain syystä saa linkitystä toimimaan, mutta menköön nyt noin suluissa.

Aamiaiseksi: turkkilaista jogurttia ja pakastemansikoita. HYVÄÄ, vaikka herättyä oksettikin.
Pukeuduin: mustaan Kone Helsingin hameeseen ja mustaan t-paitaan valkoisella kuviolla.
Päätin: siistiä kodin tavaravuorta luettuani sisustuslehteä.
Tässä iässä: on kiire ja huono omatunto.
Nolottaa myöntää: en käynyt lenkillä koirien kanssa vaan lähetin miehen asialle sateeseen ;)
Työpaikalla: saa sykkiä taas ihan justiinsa.
Ilahduin: kun paha olo väistyi taka-alalle päivän edetessä.
Naapurini: lähti juoksulenkille häärätessäni keittiössä ja mietin, onkohan hän laihiksella.
Rasittavin rutiini: siivous, siivous, siivous ja miehen jälkien korjaaminen aina vaan.
Opin: aina ei tarvitse olla tehokas - voi löysäilläkin tarpeen vaatiessa.
Kotona minua odotti: kaksi yli-iloista koiraa.
Kotikaupungissani: olisi kiva käydä piknikillä.
Parasta oli: se, etten tänäänkään ostanut ruokakaupasta mitään herkkuja.
Arvosanani päivälle: 8, sillä oli ihan kivaa, mutta olisi voinut olla kivempaakin. Miinusta kurkkukivusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)