keskiviikko 24. elokuuta 2011

Elämä voittaa - ehkä?

Lupasin aikoinaan laittaa kokemuksia akupunktiosta, jonne hakeuduin helpottaakseni tätä kammottavaa raskauspahoinvointia. Nyt olen jo melkein konkari, sillä olen käynyt neulojen alla peräti kaksi kertaa (*aploodeja, aploodeja*). Ensimmäisellä kerralla akutyyppi (mikä sellaisen titteli on: akupunktoija?) haastatteli mua suunnilleen tunnin ja jos multa kysytään, niin vähän turhan yksityiskohtaisesti. Piti mm. kuvailla, miltä musta tuntuu, kun on paha olo ja millainen se olo silloin on. Öööööööh: PAHA?! Se oli kuulemma joku kiinalaisen lääketieteen diagnoosi. Sen jälkeen heppu iski muhun useamman piikin, mm. korvien taakse, molempiin ranteisiin kaksi, polviin ja keskelle vatsaa ainakin. Ekan kerran jälkeen mulla oli ihan ÄLYTTÖMÄN huono olo seuraavat kaksi päivää, mutta sitten alkoi helpottaa. Toki olo on edelleen paikoitellen todella kurja, mutta hyviäkin hetkiä on. Toinen akukerta oli viime viikolla ja silloin ihoon iskettiin samat neulat niitä korvantaustoja lukuunottamatta. Kolmas kerta on sitten tällä viikolla. En tiedä, menenkö enää sen jälkeen. Tosin onhan se voinut siinä mielessä toimia, että olen pystynyt käymään töissä ja ajoittaisia kammottavia aaltoja lukuunottamatta pärjännyt ihan hyvin.

Sen sijaan kuntokeskus kettuilee mulle. Koitin laittaa jäsenyyttä jäähylle, sillä tässä olossa ei huvita maksaa melkein 70 e/kk siitä, ettei ole toivoakaan päästä liikkumaan. Normaalisti käyn siellä 2-3 kertaa viikossa, nyt ei ole toivoakaan. Homman pitäisi olla ihan OK, mutta eivät vaan jotenkin saa päivämääriä oikein ja yhteydenpito on hidasta. Ehkä mun pitää raahautua sinne paikan päälle riehumaan, jos ei muuten tule tolkkua tähän.

2 kommenttia:

  1. Noista kuntosalijäsenyyksisyä on melkoisen vaikeaa päästä irti, kandee mennä paikan päällä käymään niin hoituu homma nopeammin.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä huonovointisuuteen. Luen mielenkiinnolla kirjoituksiasi karppailun ja raskauden yhdistämisestä. Toivottavasti paha olo hellittää pian!

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)