lauantai 10. elokuuta 2013

Espanja kutsuu

Lomareissu Espanjan +30-asteiseen helteeseen on jo ihan nurkan takana. Olenkin tässä viime päivinä keskittynyt lähinnä pakkaamiseen. Ensin pakkasin kaikki tarvittavat, sitten aloitin karsimisen. On aika jännittävä urakka tunkea yhteen matkalaukkuun ja kahteen käsimatkatavaraan kolmen hengen tavarat melkein kolmelle viikolle. Etenkin, kun ottaa huomioon Norwegianin 20 kg painorajan siinä matkalaukussa. Itse ajattelin pärjätä muutamalla mekolla ja ipanoillekin otan vain vähän vaatteita. Jynssään niitä sitten jossain lavuaarissa käsisaippualla ;)

Dukan-dieetistä on toisinaan harmillisesti lipsuttu, mutta enimmäkseen olen kuitenkin noudattanut sitä. Paino on pysynyt lukemassa 82.5 kg. Veikkaan, että Espanjassa on jopa helpompi noudattaa sitä, koska olen tarkemmin "valvovien silmien alla". Olen sen verran vaahdonnut tästä mun matkaseuralaisille (vanhemmille ja siskolle), että veikkaan heidän tutkailevan kiinnostuneina mun lautasten sisältöä. Lisäksi itsekseni en tule pääsemään oikeastaan mihinkään eikä tuolta 3,5-vuotiaalta esikoiseltani todellakaan syödä mitään herkkuja salassa. Oikein hyvä :)

Mies jää talo- ja koiravahdiksi. Sitä tulee kyllä saletisti vähän ikävä.

Pahoittelut siis pienestä blogihiljaisuudesta, joka seuraa varmaan piakkoin. En tiedä, miten pääsen siellä nettiin. Tulen kyllä takaisin linjoille heti viimeistään kotiuduttuani.

2 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! Jos vaikka tulisit kilon pari timmimpänä takaisin mukavan rusketuksen kanssa! ;)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa matkaa ja tsemppiä dieetin kanssa!:) Oon niin kateellinen koska mulla on Espanjaan koti-ikävä.. Nim.merkki siellä talven asunut.

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)