maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elämäntaparemontin motiivit

Sain blogin ensimmäisen negatiivisen kommentin edelliseen kirjoitukseeni, jossa todettiin joidenkin kirjoitusteni ärsyttävän lukijaa ja kehotettiin pohtimaan, miksi laihdutan. Hämmennyin siitä, kuinka paljon mielipahaa aiheutti kuulla, että ärsytän jotain ihmistä. Ihan kuin kaikkien pitäisi kaikkia miellyttää. Pääasia kuitenkin lienee, että lähipiiri pitää minusta ja moni lukijakin näistä teksteistä.

Sen sijaan kehotus pohtia painonpudotusurakan syytä oli varsin hyvä ja aiheellinen. Myönnän nimittäin, että en laihduttaisi, jos ei olisi ulkoista painetta laihduttaa. Että jos kukaan ei koskaan kiinnittäisi huomiota mun ylikiloihin, kyselisi laskettua aikaa, jos mainosten mimmit ja ihailemani starat käyttäisivät kokoa 44, jos vaatekaupoissa vaatteet olisivat pääsääntöisesti pienimmillään kokoa 42... Voin nimittäin oikein hyvin tämän kokoisena, en sairastele, en hengästy, olen voimakas. Mutta valitettavasti en koe istuvani yleiseen muottiin ja siksi haluan pienentyä. Mua ahdistaa se, kun vaatekaupassa joutuu nykyään valitsemaan rytkyjä melkeinpä sen perusteella, että mahtuu johonkin. En tykkää siitä, että olen ystäväjoukostani isoimmasta päästä. Haluaisin kovasti, etteivät reiteni hankaisi kesällä yhteen. Tykkäisin ostaa kunnon narubikinit enkä mitään teltan kokoista alaosaa.

Pinnallisia syitä kaikki, myönnän. Väitän kyllä tekeväni tätä itseni takia, sillä minä ITSE haluan olla hehkeämpi. Ja samaan hengenvetoon myönnän, että jos maailmassa ei olisi yhtään ketään muuta kuin minä, niin en taatusti laihduttaisi vaan mättäisin luultavasti suklaata kurkusta kaksin käsin.

5 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu! http://gonnabenewme.blogspot.fi/2013/03/sinut-on-haastettu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos New Me :) Pitääpä tutustua blogiisi oikein ajan kanssa, vaikutti kivalta. Haasteisiin olen ihan surkea vastaamaan, mutta ehkä joku päivä mä vielä yllätän :D

      Poista
  2. No kyllä minä ainakin laihdutan sataprosenttisesti pinnallisista syistä, koska olen jo nytkin terve, eikä minulla ole huono olo tai mitään ja faktahan on, että ulkoapäin ne pinnalliset syyt tulee, eikä siinä minusta ole mitään väärää tai pahaa. Tai no, on se tietysti hieman surullista, mutta tälläinen tämä maailmamme nyt vain on. Varmasti niitäkin on, joille terveys on suuri tekijä, mutta oikeasti, totuus on, että suurin osa laihduttaa pinnallisista syistä. Ja ne joiden ei tarvitse laihduttaa, meikkaa, käy kampaajalla ja ostaa kalliita merkkivaatteita, yhtä lailla pinnallisista syistä. Me ihmiset kai olemme sellaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka J.B ja kiva kun kommentoit. Mukava kuulla, että muillakin on samanlaisia motiiveita eikä mitään sen ylevämpiä. Mun silmissä litteä vatsa nyt vain näyttäisi paremmalta kuin tämä hyllyvä kasa, joten siinäpä se suurin syy. Menestystä sullekin urakkaan!

      Poista
  3. juu onhan ne syyt pinnallisia. Ja itsekin olen sitä mieltä että jaksan kyllä hyvin, vaikka liikakiloja onkin 30.. Mutta kuinka paljon sitä voisi jaksaa 30 kiloa pienempänä? Minulla vähän kyllä kaivelee myös sairasvakuutuksessa se ehto että "ylipainosta johtuvia sairauksia ei korvata" koska aika moni sairaus voidaan helposti liittää ylipainoon! Ainut ratkaisu siihen olisi olla loppu elämäni normaalipainoinen :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)