Voi p#rs##n suti

Ärrinmurrin, grr ja !!#&"!!###! Olin eilen neuvolassa, mikä ahdisti ihan iloisesti jo etukäteen pelkästään painoasioiden takia, sillä mähän en mikään keijukainen tällä hetkellä ole (sellaiset 93 kg elopainoa, AUTS!). Olen mittaillut kotona sokeriarvoja ja paasto heiluu siellä lähellä raja-arvoa: pitäisi olla alle 5,5, mutta mulla on usein 5,3 ja viime viikolla se oli kaksi kertaa 6,2. Siitä tuli sanomista. Ja sitten vielä kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta oli 30 (nyt raskausviikkojakin on 30) ja se huitelee ihan siellä yläkäyrällä. Eli päin pylpyrää moni juttu, saakutti sentään. Pölöintä tästä tekee sen, etten ole ostellut mitään kokonaisia suklaalevyjä tai mässännyt menemään, vaan syönyt suhteellisen järkevästi. Toki on tähän ylilyöntejä mahtunut ja aina on paljon parantamisen varaa, mutta olen mä elämässäni pahemminkin mässäillyt. Neuvolan terkka piti sitten kunnon palopuheen järkevästä syömisestä ja laittoi lähetteen äitiyspoliklinikalle, jossa sitten mun ruokatottumuksia mollataan lisää, kauhistellaan sikiön kokoa ja hyvin luultavasti ahdistetaan mut henkisesti nurkkaan. Ahdistaa jo etukäteen. Asiaa puhuvat ja mä olen niin täysin samaa mieltä, mutta kun ei ole porsastellut, ei voi oikein vähentää porsastelua. Liikunnan lisääminen auttaisi, mutta millä hemmetillä mä voin sitä lisätä, kun jouduin supistusten takia saikulle ja liikuntakieltoon. Nyt en ole enää saikulla ja normielämä on sallittu, mutta esim. pari päivää sitten tekemäni vähänkään vauhdikkaamman kävelylenkin jälkeen vatsaa sattui ihan vietävästi monta tuntia. Sama toistui, kun kävin uimassa.

Niin, että harmittaa, ketuttaa, ottaa päähän.

Ajattelin, että otan tuonne äitipolille printit mun syömisistä ja saavat sitten halutessaan rönkkiä niitä.

On tässä silti jotain hyvääkin. Ensinnäkin, nyt tulee tosi paljon tarkempaa vielä katsottua syömisiä. Hoen mielessä sitä "Haluanko/tarvitsenko/voinko?"-mantraa herkkujen poltellessa mielessä, koitan lisätä kasviksia ja hedelmiä sapuskaan ja ehkä raahaudun sinne kävelylenkillekin supistusten uhallakin. Sillä olenhan mä sentään jo viikolla 30 ja vauvalla on hyvät mahdollisuudet selvitä, jos maailmaan päättävät jo tulla. Toivottavasti ei, mut onhan se aina mahdollista.