Otsikossa on yksi älyttömyys, jota EI kannata sanoa raskaana olevalle naiselle. Koska voin sanoa, että lähes jokainen vauvaa odottava on huomannut olevansa isompi kuin normaalisti. Onhan se maha valtava, kun ei näe enää varpaita eikä mikään mahdu päälle. Mutta pakkoko sitä on ääneen toitottaa. Pahimpia ovat ehkä toiset naiset, äidit itsekin, jotka ovat unohtaneet aikojen saatossa kaiken hienotunteisuuden. Eivät varmasti tarkoita pahaa, mutta jotenkin mua silti ärsyttää. Ehkä seuraavalle vastaan, että "joo, mä olen raskaana, mikä on sun syy?".
Eipä sillä, kivasti kyllä menee noin keskimäärin. Tai no, jouduin valitettavasti useamman viikon sairaslomalle jatkuvien supistusten takia. Lisäksi ultra paljasti nestettä jossain, missä sitä ei pitäisi olla. Mut eipä siitä sen enempää, tuskin teitä kovinkaan tarkat ja yksityiskohtaiset kuvaukset kiinnostavat. Iskipä päälle liikuntakieltokin, mikä on äärimmäisen BLÄÄH, sillä kaikesta porsastelustani huolimatta olen nauttinut suunnattomasti liikunnasta. Noin viikkoa ennen saikkua rehkin vielä ihan tosissani kuntosalilla ja nautin joka hetkestä. Sali oli ihan tyhjä, nostin sykettä spurttailemalla kuntopyörällä ja lämmittelyn jälkeen nostelin painoja niin laitteissa kuin penkeillä. Mutta nyt on sitten tauko noissa hommissa, sillä en tosiaan halua vaarantaa tämän ihanan uuden ihmisen elämää. Olen siis maannut, katsonut TV:tä, syönyt suklaata (!!!!, paha, paha minä) ja palannut pölöihin elämäntapoihin toviksi. Koitan kannustaa itseäni järsimään porkkanaa ja muita vihaneksia, syömään järkevästi hiilareita ja panostamaan proteiineihin, mutta silti jotenkin seisahdun kaupan pakastealtaan eteen ihmettelemään uutuusjäätelöitä tai kauhon kaksin käsin joulusta jääneitä konvehteja. Järkevää? Tarvitsisin vähän kurinpalautusta varmaan.
Miksi tuhlaisin elämäni parhaat vuodet itseni inhoamiseen? On aika päästä laardista eroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)