Olen lukenut useista blogeista Shirataki-nuudeleista ja törmännyt niihin mm. nettikaupoissa. Ne ovat ohuita, läpikuultavia nuudeleita, jotka on valmistettu vedestä ja konjac rotenista (Jamssijuuri). Yritin vähän etsiä näitä kaupoistakin, mutten onnistunut löytämään. Niinpä lopulta sain aikaiseksi ja tilasin netistä. Ja mä kun olen tällainen hurahtaja, niin tilasin samantien pahvilaatikollisen ;D
Nyt on kaksi Shirataki-nuudelilounasta takana. Ekan vedin ihan vain purkkitonnikalan kanssa töissä. Superhelppoa sapuskaa kyllä: ensin nuudelit huuhdellaan vedessä, sitten lämmitetään. Jotkut syövät kuulemma kylminäkin. Mä en oikein tykännyt pelkästään tonnikalasta ja näistä, sillä nuudelit itsessään eivät maistu oikeastaan yhtään miltään. Lisäksi ne haisevat ihan kamalilta, kun sen pakkauksen avaa. Jotenkin kalalta tai vastaavalta, yrh!
Seuraavaan lounaaseen pistinkin jo vähän yritystä mukaan. Wokkasin vihanneksia sekä paistoin kanaa ja sieniä mukaan. Sitten ripottelin sekaan reippaalla kädellä mausteita. Yllättävää kyllä, maistui ihan "Ihmisten ruoalta", eli voin suositella. Tärkeää myös laittaa tarpeeksi proteiinia ateriaan mukaan, koska Shirataki-nuudelit ovat lähestulkoon kokonaan kalorittomia eivätkä siten voi kauheasti nälkääkään pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)