sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tykkään musta niin, että halkeen: eli karppaus sujuu taas!

Pihviä, kurkkua, vuohenjuustoa ja ihan simohyvää herkkusienikastiketta. Omnmonnom.

Kahvi päivässä pitää meitsin hyrisemässä.

Aamupirtelössä vadelmia, rahkaa, loraus kermaa ja maitoa.

Käytiin koko perhe ulkona syömässä. Oikein kuulkaa hienossa ravintolassa. Söin maalaissalaatin ja oli hyvää. Leivästä tosin nappasin palasen ja loput annoin lapsille.

Tämänaamuinen pirtelö, jossa mustikoita, rahkaa, vähän kermaa ja maustamatonta jogurttia.

Eeeeeehkä otsikko liioittelee iiiiiihan vähän, MUTTA kyllä mä tykkään itsestäni nyt taas enemmän, kun olen onnistunut noudattamaan karppausruokavaliota jo useamman päivän. Vaa'alla se näkyy noin -500 g pudotuksena toistaiseksi, eli ei paljon minään. Mutta uskon ja toivon, että se siitä lähtee vauhdikkaampaan laskuun, kun vaan jaksan jatkaa. Ja mähän jaksan. Aion onnistua.

Nimittäin muuten mua hävettää palata äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen töihin tammikuussa. Haluaisin olla hoikemman ja elinvoimaisen näköinen silloin, enkä sellainen, että jengi tuijottaa mun mahaa salaa ja sitten kuiskii takahuoneessa, että "ihan varmasti on raskaana". Nimittäin en ole ja luultavasti en koskaan enää tule olemaan, sillä näissä kahdessa on jo kaikki.

Tämä viikko on tosin ollut helppoa karppauksen kannalta, sillä mies on ollut viikon lomalla. Todellinen haaste koittaa heti huomenna, kun mies on töissä eikä tarvitse miettiä, mitä kukaan muu ajattelee mun silloisestakin ruokavalinnasta. Lapsilta kun pystyy syömään salaa ja he käyvät myös jokusen kerran viikossa leikkipuistotoiminnassa. Eli mulla on sellaiset 1-2 h aikaa tehdä pahuuksia. Mutta en aio tehdä. En tee. Keskityn muihin juttuihin ja onnistun. Näin sen homman on mentävä.

2 kommenttia:

  1. tsemppiä! miks muuten tänne on ilmestynyt mainoksia ihan sikana :O

    VastaaPoista
  2. Moi ja kiitos kun kommentoit sekä iso kiitos tsemppauksista tietty :) Päätin kokeilla noita mainoksia, josko saisi vähän lisätuloja, mutta tähän mennessä olen tienannut huimat 4 euroa ;) Vaikka eipä sillä, itsekin välillä niistä katselen, mitä uutta ja kivaa on markkinoilla. Toki ymmärrän, että ne voivat kyllä kyrsiäkin :O

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita :)