Miehet ei vaan tajua

Tämähän ei liity mitenkään laihduttamiseen tai kroppaläskiin, mutta sanonpa silti: hitto kun ärsyttää, ettei tuo rakas aviomieheni ymmärrä korjata jälkiään. Tuntuu ihan henkilökohtaiselta v%##!!uilulta, kun ukko jättää kenkänsä keskelle eteistä, kassinsa mihin se vaan sattuu tippumaan, vaatteensa lojumaan sohvalle... Koti näyttää ihan joltain hemmetin varastolta, kun joka paikka on täynnä kaikkea juuri siihen kohtaan kuulumatonta. Ei auta, että sanon nätisti tai nalkuttaen, aina sama lopputulos. Voi h%lvetti. Kotitöihinkin osallistuu tosi nihkeästi, ei vaan huomaa, tajua, saa aikaiseksi tai viitsi. Voin sanoa, että ottaa kaaliin.

Olisikohan sillä kivaa, jos allekirjoittanutkin jättäisi kaiken aina siihen, missä ei tarvitse ko. tavaraa tai vaatetta enää? Meikit lojuisivat sohvalla, lukuisat kenkäparit pitkin eteistä, vessan lattialla olisi muutaman päivän vaatekerta, keittiön pöydällä kuppeja, kippoja ja ties mitä.

Se sais musta niin paljon paremman vaimon, jos välittäisi siivota jälkensä.

Kilo pois!

Jee, vaaka oli aamulla ystävä ja näytti tasan 86 kg. Jippiaijee, -1kg ja 100 g. Älkääkä kukaan nyt sanoko, että nestettä se vaan on. Haluan uskoa, että puhdasta ihraa ja sillä selvä.

Paino ei tipu ja minäpä tiedän miksi

Masentava painolukema, 87.1 kg johtuu ihan puhtaasti siitä, että mä märehdin herkkuja kuin lehmät nurtsia laitumillaan. Tai no, suu ei sentään käy ihan tauotta. Näkyyhän se silti tietysti vaa'alla, jos joka päivä vetää jotain kiellettyä. Mikä hölmöintä, mun ei aina edes tee sellaista mieli, mutta tartun melkein aina tilaisuuteen kuitenkin. Tänään esimerkiksi vetelin kurkusta alas Spice Icen pienen pyörremyrskyn. Olipa taas fiksua. Muuten syömingit ovat olleet järkeviä ja mielestäni hallinnassa. Tuo jäätelösortuminen oli vielä ihan pölöimmästä päästä, sillä olin aiemmin kaupassa pystynyt vastustamaan pakastealtaan huutoa. Mutta tunnin päästä olikin jo eri ääni kellossa. Huoh ja voih.

Liikuntana tänään reilu tunti ruohoa leikaten. Ei kuulosta ehkä liikunnalta (ainakaan kerrostalossa asuvien korviin), mutta voin sanoa, että kyllä se vaan on. Alkukesästä laitoin huvikseni sykemittarin ja näytti lukemaa 160 melkeinpä koko tunnin ajan. Käy siis ihan jumpasta.

Illalla piti mennä kroppaa avaavalle kehonhuoltounnille, mutta mies on omissa riennoissaan ja minä lapsen kanssa kotosalla. Rehellisyyden nimissä tunnustan kuitenkin, että tuskinpa olisi tullut lähdettyä. Oli sen verran uuvuttava tuo leikkausrumba.

Tiedättekös muuten mitä? Tämä ihran valtaama ruhoni on tehokas ehkäisykeino. Ei nimittäin tee mieli. Tai jos tekeekin, päätän monasti jättää puuhastelut välistä (tai hoidella itse itseni), ettei tarvitse miehen eteen laittaa roikkuvaa vatsaani. Hän kun on huipputimmissä kunnossa, vaikkei edes treenaa ja syökin ämpärillisiä kerrallaan. Tiedän, etteivät vartaloni linjat miellytä esteettistä silmää ja vaikuttaahan se väkisinkin omaan fiilikseen.

Alku se on tälläkin tarinalla

Olen viimeiset vuodet inhonnut itseäni ja tätä hyllyvää laardikasaa, jota vartaloksikin sanotaan. Aina välillä melkein unohdan kammottavan peilikuvani, kunnes joku asia tai ihminen palauttaa minut maanpinnalle. Tänään se oli naapuruston mies, joka totesi, että "ai teille onkin vissiin tulossa pikkusisko tai -veli tuolle teidän lapselle". Joo, ei ole, ihan puhdasta läskiähän tämä. Kun vastasin kieltävästi, hän kysyi, "ai ootko sä vielä pullukka tuon takia" ja osoitti vierellä kävellyttä taaperoani. Ihmeen kaupalla selvisin tuosta tilanteesta enkä murtunut siihen paikkaan. Kotona tuli kyllä itkettyä senkin edestä. Hemmetin k*sipää. Vielä minä tuolle idiootille näytän, prkle sentään.

Se, miten musta tuli tällainen, on arvoitus. Teini-iässä olin upea, tosi hoikka ja käänsin päitä. Sitten rakastuin. Olin vieläkin upea, mutta ruoka alkoi maistumaan. Jotenkin sitä läskiä tuli kerättyä tasaisesti joka vuosi. Aloin inhota vartaloani, mutten silti saanut syömistä hallintaan. Paisuin vain paisumistani. Pari vuotta sitten sain ison parisuhdekriisin aikaiseksi aiheesta, kun mieheni huomautti kiloista. Meinasin lähteä vetämään koko suhteesta, vaikka oikeassahan hän oli (eikä edes sanonut kovin pahasti). Se sai kuitenkin aikaiseksi sen, että aloin syödä häneltä salassa. Aina, kun mies lähti jonnekin iltarientoon tai muualle, hamstrasin minä kaikkea kiellettyä ja vedin sitä pahaan oloon asti. Jonkinsortin käänteinen syömishäiriö vissiin.

Olen kovasti herkkujen perään ja pidän kaikesta rasvaisesta. Kiloistani en siis voi syyttää ketään muuta, kuin itseäni ja omia mielitekojani.

Eipä sillä, liikunkin kyllä ahkerasti. Päivittäin teen 30-60 minuutin kävleylenkin, lisäksi käyn salilla 1-2 kertaa viikossa, pelaan kerran viikossa (laiskasti) lentopalloa 1,5 h ja toisinaan käyn jollain ryhmäliikuntatunnillakin.

Tämän päivän liikuntasaldo ennen ja jälkeen tuon yhden idiootin kommenttia:
45 minuuttia kuntosalilla (tästä tosin enemmistö kuntopyöräilyä ja crosstrainailua)
30 minuuttia hidastahtia kävelyä taaperon kanssa ulkona
(tässä välissä se ääliö tuli huomauttelemaan mun vatsasta ja sai aikaiseksi sisuuntumisen)
15 minuuttia crosstrainailua
20 minuuttia hölkkä- + kävely-yhdistelmää